Minulla on kaksi tytärtä,11- ja 10-vuotiaat. Vanhempi on äidilleni erittäin läheinen ja rakas, nuorempi taas tuntuu olevan välttämätön paha. Jo vuosia äitini on väheksynyt nuorempaa tytärtäni ja nyt tuntuu, että tilanne vain pahenee. Äitini ei kestä nuorempaa tytärtäni ollenkaan, vaan tiuskii hänelle koko ajan ja ojentaa häntä. Myönnän kyllä, että tyttäreni ovat erilaisia, mutta varmasti yhtä rakkaita. En ole puhunut asiasta äitini kanssa, sillä en halua loukata häntä ja uskon että, näin tulee tapahtumaan, jos sanon asian ääneen. Hänen toimintansa on niin selkeää, että muutkin ihmiset ovat sen huomanneet. Nyt tilanne on ajautunut siihen, etten paljon viitsi soitella enkä käydä vanhempieni luona, koska pahoitan mieleni. Sydämeeni sattuu, kun huomaan, miten nuorempi tyttäreni yrittää mielistellä äitiäni saadakseen edes vähän huomiota mummiltaan.
Suhde lapsenlapsiin
Murheellinen
191531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olen itse 48 vuotias,kolmelle mummo.Kolmella tyttärelläni on jo oma perillinen.Vanhinmainen jo melkein 8 vuottta.
Lapsenlapset ovat mulle hyvin rakkaita.Vanhimpia lapsenlapsiani en ole voinut tavata kovinkaan usein.Asuvat niin kaukana.Nuorimmaista näen päivittäin.Siinä on minun ongelmani kun sisarukset sitten keskenään kokee,että kun yksi voi olla niin vieressä ja saa enemmän huomiota.Tämä asiahan on kokonaan toinen juttu kuin sinun tilanteesi.Ymmärrän,mutta se että olen huomattuani ottanut asian puheeksi lasteni kesken ja juttelen heidän kanssaan niin ei ole jäännyt mitään sisälle tekemään hallaa suhteisiin.Mitä jos äitisi ei itse huomaa että kohtelee ja huomioi toisen tyttösi toisella tavalla? Kehoitankin sinua puhumaan äitisi kanssa.Ota asia esille ja sano miltä sinusta tuntuu.Voihan asiasta kai keskustella asiallisesti ja rauhanomaisestikkin.Ei kannate padota tunteita.Ne tulevat näkyville omassa käyttäytymisessä kuten on jo merkkejä näkyvillä.(ei tule soitettua tai käytyä niin usein) Joskus se voi purkaantua tulivuoren lailla ja purkautuessaan sitä sanoo harkitsemattomastikkin se jos mikä,saa pahaa jälkeä.
Lapsiamme eriarvoisesti.
Joululahjoissa se näkyi selvästi ja minun
mieleni se pahoitti enemmän kuin sorretun
tyttäreni mieltä.
Sanoinkinhan minä siitä anopille. Pyysin, että
mieluummin on lähettämättä lahjoja kuin että
aiheuttaa pahaa mieltä.
Viimeisinä vuosina hän kyllä korjasi asian.
Nyt hän on jo kuollut enkä muistele häntä
pahalla.
Olen itse yrittänyt olla tasapuolinen niin
omille lapsilleni kuin nykyään 5:lle lapsen-
lapselleni. Lasken kyllä tarkkaan, että he
saavat samanverran ja samanarvoisia lahjoja.
Samanverran yritän huomioida kaikkia ja jakaa
hellyytäni kaikille.
Kiitos neuvostasi. Näin teinkin, että päivän kerättyäni rohkeutta, soitin äidilleni ja kysyin häneltä, että saanko jutella eräästä mieltäni painavasta asiasta ilman että hän loukkaantuisi.
Äitini oli ensin kovin kummissaan, sitten loukkaantui ja oli kovin kylmän ja etäisen tuntuinen. Ei hän asiaa kieltänytkään, jos ei myöntänytkään, totesipa siihen vain sen, että hänellä on kanssa ollut semmoinen tunne, ettei tämä nuorempi tyttäreni oikein pidä hänestä. Sanoin äidilleni metsän vastaavan niinkuin sinne huutaa ja sanoin myös, että sinä olet tässä asiassa se aikuinen ja toinen on lapsi, eikö silloin aikuisen tulisi osata hallita tilanne paremmin kuin lapsen. Keskustelu meni omalta osaltani yhdeksi itkemiseksi, vaikka kumpikaan meistä ei korottanut ääntään tai huutanut. Sanoin äidilleni tämän asian satuttavan minua kovasti, sillä nämä molemmat tytöt ovat minun lapsiani ja siis yhtä rakkaita minulle, joten miksei äitini voi hyväksyä tätä nuorempaa ja sitä, että hän on hieman eloisampi ja vilkkaampi kuin toinen. Sanoin myös äidilleni, että tämä nuorempi tyttöni myös odottaa joka aamu koulukyytiään pimeässä, miksei mummi hänelle silloin soita ja toivota hyvää koulupäivää ja kerro, että rakastaa häntä, niinkuin mummi soittaa tälle vanhemmalle tytölleni. Kaikista pahimmalta minusta tuntui se, että vaikka minä itkin valtoimenaan tämän puhelumme aikana, äitini ei kyyneltäkään vuodattanut. Sanoin hänelle, että en voi puhua enempää, kun minua itkettää niin hirveästi ja lopetin puhelun - sen jälkeen en ole mitään hänestä kuullut. Olen kuitenkin sitä mieltä, että pallo on nyt hänellä, enkä minä saa enää tehtyä tekemättömäksi, vaan täytyy nyt katsoa mitä vaikutuksia tällä vuodatuksellani oli - menikö meiltä nyt välit pilalle vai alkaako äitini ajattelamaan asiaa.
Iloitsin vastauksestasi.Sanoit,että äitisi tuntui niin etäiseltä.Onhan se aika pommi kun tulee tälläinen puhelu jossa käydään asiaa rohkeasti keskustelemaan.Hyvä kuin murruit ja näytit tunteesi,niin se jos jokin saa padon murtuun myös äidissäsikin.Kuuli miten kannat tuskaa toisen tyttäresi vuoksi.Uskon että äitisi joka ei nyt osannut tunteitaan julki tuoda on asiaa mietittyään yksinäisyydessään itkevä,sillä ei tälläinen asia voi jättää kylmäksi ihmistä jolla on tunnemaailmakin olemassa.Me äidithän iloitaan lasten riemusta ja surraan ja itketään niiden suruja.(Kyllä tieten isätkin niin tekee)Myrskyn se ainakin sai aikaiseksi sisäisessä maailmassa.Onhan siinä selvästi jokin juopa olemassa,kun sisar saa hyvänpäivän toivotukset ja nuorempi jää ilman niitä. Ei,en usko että suhteet menee,vaan se lähentää.Varsinkin kun osasitte asiasta ääntä korottamatta puhua.
Toivotan perheellesi parempaa aikaa tulevaisuuteen ja joskus ehkä näillä sivuilla kohdataan
Kuljen nimimerkein. Martha
Kaunis kiitos kauniista sanoistasi ja myötätunnostasi. Et uskokaan miten ne lämmittivät ja liikuttivat mieltä, että tunsin ihan velvollisuudekseni kertoa vielä jatkostakin. Olit ihan oikeassa. Äitini sulateltua kuulemaansa hän oli soittanut tälle nuoremmalle tyttärelleni ja jutellut hänen kanssaan ja pyytänyt anteeksi käytöstään. Voit vain kuvitella sitä tunnetta minkä tunsin, kun tulin töistä kotiin ja tyttöni kertoi silmät loistaen, miten mummi oli soittanut hänelle ja ehdottanut, jos he menisivät tänä vuonna kahdestaan katsomaan joulukatua, hampurilaiselle ja joululahjaostoksilla. Siinä vaiheessa oli kyllä pakko mennä takaisin ulos vähäksi aikaa rauhoittumaan. Ensin ajattelin antaa asian olla nyt näin niinkuin se on, ja antaa ajan kulua. Mutta illan ehtiessä pidemmälle, ajattelin meidän molempien äidin kanssa jo rauhoittuneen ja päätin soittaa hänelle uudestaan ja kiittää tästä askeleesta, jonka hän oli ottanut tyttöä kohti ja sanoin, ettei ole liian myöhäistä tehdä mitään. Se puhelu kestikin sitten yli tunnin ja siinä puolin ja toisin itkettiin ja puhuttiin tuntoja syviä, ja saimme asiat selvitettyä, ja voi, minkälainen taakka putosikaan sydämeltä. Sen jälkeen oli hyvä mennä nukkumaan ja uskon, että äitinikin tunsi samoin. Olemme nyt sen jälkeenkin soitelleet, enkä koe, että kummallekaan olisi jäänyt mitään hampaankoloon, pikemminkin ilma puhdistui ja on paljon mukavampi soitella ja olla vanhempiinkin päin yhteydessä. Se kai on niin, että tässä elämässä pitää ottaa näitä vaikeitakin askeleita, jotta taas olisi tie sileämpi kulkea. Olen lukenut näitä muidenkin kommentteja ja näkemyksiä tässä ongelmassani, ja täytyy sanoa, että olen todella liikuttunut siitä, minkälainen myötätunto ja toisesta ihmisestä välittäminen näistä kirjoituksista on huokunut. On aivan mahtavaa huomata, että täällä arjen ja kiireenkin keskellä, löytyy ihmisiä, jotka vielä aidosti välittävät toisistaan ja heidän tunteistaan. Kiitos siitä kaikille ja rauhaisaa joulun odotusta.
Oli niin hyvä lukea sinun postiasi kun kerroit miten kaikki meni onnellisesti kohdalleen.Iloitsen. Satuin nyt vilkaisemaan tätä palstaa oikeastaan vahingossa ja huomasin yllätys,yllätys...jatkon.
Kiitos kun kerroit tilanteestasi ja muutoksesta. Vahvistit minuakin. Joskus aina pysähdyin muistamaan mitenkähän on tilanteet jatkuneet siinä lasten ja mummon yhteydessä.
Kyllä sinun äidilläsi on kultainen sydän ja sykkii oikeata lämpöä lapsiisi.
Sinulla on itselläsikin hyvin rakkaudellinen sydän. Siunausta ja
hyvänmielen joulun odotusta koko perheelle.
puhmalla asiat selviää.
Olen hyvilläni tyttäresi, sinun ja äitisi/mummin
puolesta,kaikilla nyt hyvä.
Onnea teille kaikille.
Minulla oli samanlainen tilanne, nuorempi oli ilmaa. Kaikennäköiset tutkailut ja miettimiset, olenko itse jotenkin puolueellinen. Kun huomasin todellisuuden, uskalsin ottaa äidin kanssa puheeksi, äiti aivan ihmeissään ja vähän loukkaantunut, mutta parin päivän päästä soitti ja sanoi, että olet oikeassa, hän on ollut typerä ja ensimmäinen lapsenlapsi jotain erikoista. Se oli minullekin niin kova paikka, että vielä 30v jälkeen nousee kyynel silmään, kun olette selvittäneet tilanteen. Nyt isoäitinä pyrin olemaan mahdollisimman tasapuolinen, en tosin voi sille mitään, että pojat kiipeilyineen ja joka paikasta haasteita hakevana, kuluttavat energiani loppuun parissa tunnissa ja tytöt rauhallisineen kotileikkeinneen saavat minut jaksamaan monta tuntia. Entisenä feministinä olen todennut, että pojat ja tytöt ovat erilaisia pienestä pitäen, sitä en voi muuttaa.
sinä murheellinen et ole yksin-ihmettelen joskus oman äitin tunnekylmyyttä-tekeekö ikä sen-mutta koskaan hän ei ole loukannut minua niin pahasti kun jokin aika sitten.Seuraus -ei tee mieli soitella niin usein.Ja hän haluaisi pitää meitä eriarvoisina,vaikka minua loukkaa tallanen käytös,en sano hänelle mitään mutta ihmettelen.Hän luulee saavansa vielä kohdella meitä kun lapsena.
Ikävää tuollaiset erottelut .
Lapset on kaikki ja lapsenlapset myös samanarvoisia ja heille on samat rajoitukset ja vaatimukset ja kaikille samanlailla muistetaan merkkipäivät ja kaikki saa yhtäläisesti huomiota
se on hyvä ja sillä ne lapset ja lapsenlapset tykkääkin aina minusta
on se hyvä että löytyy näin ymmärtäväisiä vanhempia-aikuisenakin sattuu kun huomaa eriarvoisuuden.
Oli ikävää luettavaa. Miten ihmeessä me isoäidit olemme joillekin lastenlapsillemme erilaisia, kuin muille. Mieleeni tulee vain nämä asiat: lapsesi muistuttaa jossain määrin mummia itseään, tai sinua ja hän heijastelee joitakin vanhoja juttuja tyttäreesi. En tajua, miksi et puhu asiasta äidillesi. Puhu niin, että lapset eivät kuule. Kerro, että olet pahoillasi, näytä tunteesi. Kerro jokin tapaus, joka sinua häiritsi (tyttö mielisteli mummoaan). Sano, että lapsi kasvaa vääriin tapoihin, saadakseen hyväksynnän mummiltaan. Uskoisin aikuisen ymmärtävän, vikahan ei ole tyttäresi. Olisiko tässä se ns. kemioitten törmäys. Rakkaus kumpaankin tytt'äreesi voi olla ihan yhtä suuri, mutta kun jokin alkaa klikata, rakkauden ilmiasu muuttuu. Voi myös olla niin, että oma suhtautumisesi tähän tyttöön on joko liian suojeleva (ärsyttää mummia) tai olet itse välinpitämätön ja toivot, että mummi korjaa omalla suhtautumisellaan sinun virheesi.
Joka tapauksessa, olkaa onnellisia, kun teillä on vielä mummikin! Mikään ei ole parempaa kuin asioista puhuminen. Rohkeutta! t. tsemppi.
Äitinä sinun kuuluu ottaa asia esille ja sanoa että molemmat lapset on oltava samanarvoiset tai mummi ei sitten tapaa kumpaakaan lastenlasta .
Sano että se on erittäin loukkaavaa sinua kohtaan ja että erityissesti se on loukkaavaa ja haavoittaa lapsia nimenomaan sitä joka ei saa sitä samaa huomiota kuin toinen . Lapsset pitää hyväksyä sellaisina kuin ovat eikä saa heitä kumpaakaan enempää lellikkin pitää ja varsinkaan sortaa toista .
Miksi ihmeessä haluaa toiselle tehdä pahaa noista lapsenlapsista ja katkeruutta ja huonoaitsetuntoa nimeomaan aiheuttaa sille toiselle .
Törkeää käytöstä pistä vain välit poikki tuollaiseen eiköhän siinä sitten opi jos ei puhe perille mene eikä selvästikkään tajua .
itse rakkautta jakaa molemmille yhtä paljon.
Ihmettelen mummin käytöstä,luulen ,että hänellä on joku asia, mikä muistuttaa tässä lapsessa ikävästi,hän ei osaa eritellä tunteitaan.
Onkohan mummi kokenut jotakin tuollaista itse lapsena.
Vaikea on kumminkin ajatella,että hän ei pysty ajattelemaan lastesi tunteita.
Sinulta vaaditaan nyt paljon,että pystyt tyttärellesi jotenkin mummin käytöstä selittämään,ja että et taas jätä toista tytärtäsi vähemmälle huomiolle.
Katkeruus itää jo lapsella ja tässä on ainekset siihen.
Uskoisin äitisi puhumalla asiaasta lopulta ymmärtävän,kyllä asiasta pitää puhua,loukkaantuisi mummu tai ei.
Oma äitini sanoi aina ,hänelle lapset on yhtä rakkaita,olivat he hyviä tai pahoja ja hän sanoi esimerkin.
Purempa mitä tahansa sormeani,yhtä kovasti koskee.
Tämä on ollut itselläni ohjenuora ja kaikki lapset,nyt jo kolmannessa polvessa, olen tasaisesti huomioinut.
Lapsissakin on erilaisia,mutta he kaikki ovat lihaa ja vertani.
Puhu ja rakasta,kyllä vielä hyväksi kääntyy.
Tässä on annettu ja saatu neuvoja ja asia on siltä osin hallinnassa. Kuitenkin asia, lastelasten tasapuolinen kohtelu, saa itsekunkin mummon ajattelemaan omaa käyttäytymistään.
Itselläni on kuusi lasta ja 13 lastenlasta. Tässä katraassa on jo monenlaisia luonteita ja monenlaisia elämänkohtaloitakin. Tämän katraan mummona minulle on aina ollut tärkeintä kohdella kaikkia niin tasapuolisesti kuin suinkin. Se onkin eräänlainen "tosi taiteilu". Ei mikään helppo asia.
Mielestäni olen kuitenkin onnistunut siinä sillätavalla hyvin että tänäpäivänä ei keskuudessamme ole epäsopua joskaan emme ole aivan liian tiiviisti yhdessäkään. Meillä on niin sanotusti korrektit välit. Se riittääkin tässävaiheessa, sillä kunkin lapsen elämäntilanne on hyvin erilainen ja se jo asettaa omat vaatimuksensa ja suhtautumisensa.
Niinkauan kuin olen olemassa tulen aina, kykyni mukaan, yrittämään huolehtia siitä että sopuisat välit säilyvät ja toivon että siitä jäisi perheelle sellainen näkymätön perintö - elää ja anna toisenkin elää.
Mummollehan lapset ovat aina omia, rakkaita lapsia, olivatpa heidän yhteiskunnalliset arvonsa ja elämäntapansa mitä tahansa.
Aihe pani todellakin miettimään.
mistä johtuu kun muuten niin hyvä äiti alkaa vanhemmiten ja varsinkin isän poismenon jälkeen käyttäytyä eri tavalla.Hän on käytöksellään saanut epäsopua sisarusten välille,ihan kun haluaisi että emme tulisi toimeen keskenämme.Pelkääkö hän jotakin?.
hänelle on varmaan tullut oma elämä tärkeäksi.
Huoli miten pärjää, miten elämänsä järjestää.
Hänellä ei ole nyt turvaa kotona ,jos isä on kuollut ja se yksinäisyys ,saatta kyllä vaikka pelottaakin.
Lasten hyväksyntä on myös asia ,jota hän ehkä miettii,uskaltaako luoda uuden suhteen ,miten lapset reakoivat, on näitä mietittäviä asioita.
Kai tässäkin puhuminen olisi hyväksi,ihmettelijä.
otan puheeksi kun menen käymään.Äitiään pitää joskus niin vahvana että hän kestää kaiken,mutta näin se ei ole ,tuntuu siltä.
Että äidilläsi on hitaasti saapuva dementtia.. se alkaa usein kiukulla ja pahoilla sanoilla.