Moi! Asun eräällä pikkupaikkakunnalla, ja käyn paikallisessa toimintakeskuksessa töissä. Olen lievästi käytöshäiriöinen ja minulla on Aspergerin oireyhtymä. Olen työkvyyttömyyseläkkeellä.
Asun kerrostaloasunnossa vuokralla. Olen käytännössä ainoa vuokralainen. Kaikki muut ovat omistusasujia. Suhtautuminen minuun on töykeää ja ylimielistä, eikä minua enää kutsuta taloyhtiön yhteisiin tapaamisiin. En saanut nyt kuin vain noin 2-päivän varoitusajalla ilmoituksen koko taloyhtiötä koskevasta suuremontista.
Tämä ei valitettavasti tullut minulle yllätyksenä. Taloyhtiössämme vallitsee kyttäys ja selkäänpuukotuksen mentaliteetti. Naapurinani on paljon mummoja, joista yksi on omaishoitaja, jonka aviomies ei enää käytännössä pääse kerrostalosta ulos mitenkään! Pelottaa, jos minulla joskus kävisi samoin!
Yläkerrassani sen sijaan vaikuttaa olevan nuori pariskunta, joka remontoi, häiriköi, sekä soittelee ovikelloani öisin. Meluaa ja juo!
Teoreettisesti voisin nostaa aikamoisen metelin siitä, ettei minua enää kutsuta taloyhtiön yhteisiin tapaamisiin. Vuokralaisenakin minulla on kyllä laillinen oikeus olla niissä läsnä, olipa taloyhtiön hallitus mitä mieltä minun pärstästäni tahansa!
Mutta samalla olen alkanut kysyä itseltäni, onko tämä vaivan arvoista? Jos vaihtoehtona olisi hyvä, siisti rivitaloasunto, jossa kukaan ei huutelisi, möykkäisi, juonittelisi silmieni takana. Juonisi taloyhtiön kokouksissa joihin en edes saa osallistua...
Millaisia kokemuksia teillä on noista vammaisten rivitaloasunnoista? Pitääkö ne aina jakaa jonkun toisen kanssa? Onko niissä mitään omaa rauhaa? Jos siirtyisin sellaiseen, menettäisinkö itsenäisyyteni täysin, ja olisinko minä sen jälkeen jonkinlaisen holhouksen alainen? Ainakin olen nähnyt lähellä toimintakeskusta vanhoja pariskuntia asumassa rivitalopariskunnissa. Hyvin rauhaisalta ja viihtyisältä vaikuttaa. Ainakin houkuttaa tosi paljon verrattuna siihen Neukkukuutioon, jossa minä nyt asun!
Vammaisten rivitaloasuminen
3
105
Vastaukset
- Asiassa eteenpäin
Hei!Onhan sinulla oikeus oikeaan kotiin,rivitaloasuntoon josta haaveilet!Ja sinulla on oikeus hoitaa itse asioitasi jos se onnistuu?Onko pakko muuttaa johonkin vammaisten rivitaloon,eikö käy sellainen tavallinen vuokra-rivitalo?Onko teillä päin sellainen palveluohjaaja,vai kuka auttaisi sinua asiassa eteenpäin?Jos et ole häiriöksi kenellekkään,pystyisit varmasti asumaan ihan tavallisessa rauhallisessa vuokra-talossa!
- Jokujostain-XY
Paikka valitettavasti meni toiselle kehityshäiriöiselle. Onneksi hän ansaitsi sen!
Olen onnistuneesti varannut ajan pikkupaikkakunnan sossuun jo tälle kuulle. Minut on onnistuneesti eristetty tässä taloyhtiössä.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on sympaattinen mies. Minä olin läsnä kokouksessa noin suosi sitten, jossa käsiteltiin miehen kohtaloa, joka ei ollut maksanut yhtiövastikettaan ajoissa. Hyvin KARUA kuunneltavaa! En tiedä, haluanko jatkaa kyseisessä taloyhtiössä muutenkaan!
Yleinen ilmapiiiri on huono. Koen, että nimen omaan "mummot" ovat puhuneet minusta pahaa taloyhtiön puheenjohtajalle. Tyypilliseen Suomalaiseen tapaan kukaan ei ole antanut minulle mahdollisuutta puolustautua.
Mutta samalla koen, että taloyhtiön puheenjohtaja on tehnyt minulle palveluksen. Nyt olen alkanut ainakin tosissani etsiä toista kämppää!
Isännöitsijä on myös hyvin sympaattinen kaveri. Töissä paikallisessa tilitoimistossa. Uskon ettei tässä ole kyse kummemmasta, kuin että on katsottu, ettei "sen vammaisen" tarvitse olla läsnä yhteisissä palavereissa, joissa käsitellään taloyhtiön asukkaiden "yksityisiä" asioita. MM erästä häirikköä, joka sai paikasta totaalisen porttikiellon!
Voin vain toivoa, että sossu suostuu auttamaan minua uuden asunnon etsimisessä. Yksityiseltä puolelta löytyi suunnilleen kaksi kohtuullista vuokra-asuntoa. Ne on kerrostaloissa, ja sijaitsevat nekin taas omistusasunnoissa. Onneksi julkisen puolen vuokrakämppiä tuntuu olevan tyhjillään kaupungin sivuston mukaan lähemmäs SATOJA!
Pitää vaan toivoa ja rukoilla, että kaupunki edes SUOSTUU auttamaan minua tässä asiassa, eikä ala soitella isännöitsijälle tyyliin "miksei häntä päästetä yhteisiin palaverehin" Isännöitsijä ei päätöstä ole tehnyt, sen tiedän!
En haluaisi mitään muuta, kuin asua kaupungin vuokra-asunnossa MUITTEN VUOKRALAISTEN ympäröimänä! Tuolloin kukaan ei valittaisi minusta tyyliin "se vammainen"
Mutta saa nyt nähdä, miten tässä käy? Asia käytännössä siirtyy ensi vuoden puolelle. Sosussa on myös tuttu työntekijä vaihtunut...jo toisen kerran tämän vuoden sisällä. Ei todellakaan niin kiva :(
- Onneea vaan
Niin en ymmärrä mitä vuokralainen tekee asunto-osakeyhtiön kokouksissa noin yleensäkkin?Olen asunut bvuokralla useissa omistusasunnoissa,eikä minulle ole jaettu mitään tiedotteita ikinä,eikä kutsua taloyhtiön kokouksiin.Ja ne on taloyhtiön sisäisiä asioita jos joku ei hoida yhtiövastikkeita,tai muita asioita.En näe mitään syytä miksi et saisi kaupungin vuokra-asuntoa,jos sinua ei ole häädetty entisestä.Ymmärsin ettei ole,olet itse vain kyllästynyt mummojen kyttäämiseen.Se on ihan normaalia,ne nyt on semmosia,kun ei ole muutakaan ajanvietettä!Toivon että saat mieluisan asunnon!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä652147Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721732Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701418Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2441402Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2371347- 831202
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421195- 1281165
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3601143Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3301108