ne luvatut lupaukset,
vain omassa tiedossani,
ne kaivatut hetket,
vaan kuka niitä ymmärtäisi.
Kuin olisin kirjan heittänyt seinään,
kesken parhaimman kohdan,
kuin pettänyt sanani,
haluan, että unohdan.
En omaa kirjaani,en,
vaan jonkun toisen,
jokun joka rakasti seuraavaa sivua,
jonkun jolle pelkkä aurinko toi iloa.
Siinä minä tuijotin pihani vahtia,
katsoin tiukasti silmiin,
en anna sinun yksin lähteä,
olit silti matkalla jo pilviin.
Näin samat silmät jotka tuijottivat kaipaavasti lintuja,
mitä sitten kuvittelikaan,
tunsin verettömän miekan iskuja,
mistä sitten tulivatkaan.
En antanut pisaroiden valua,
en tuntea tuskaa tai surua,
siirsin vuoria toisensa jälkeen,
peitin niillä kyynelten puroa,
kaivoin itkulle tunnelia ikuisuuteen,
kunnes se kaikki räjähti todellisuuteen,
silmät olivat sulkeutuneet uneen,
käsieni alla tunnen koirani kuolleen.
vain omassa tiedossani,
ne kaivatut hetket,
vaan kuka niitä ymmärtäisi.
Kuin olisin kirjan heittänyt seinään,
kesken parhaimman kohdan,
kuin pettänyt sanani,
haluan, että unohdan.
En omaa kirjaani,en,
vaan jonkun toisen,
jokun joka rakasti seuraavaa sivua,
jonkun jolle pelkkä aurinko toi iloa.
Siinä minä tuijotin pihani vahtia,
katsoin tiukasti silmiin,
en anna sinun yksin lähteä,
olit silti matkalla jo pilviin.
Näin samat silmät jotka tuijottivat kaipaavasti lintuja,
mitä sitten kuvittelikaan,
tunsin verettömän miekan iskuja,
mistä sitten tulivatkaan.
En antanut pisaroiden valua,
en tuntea tuskaa tai surua,
siirsin vuoria toisensa jälkeen,
peitin niillä kyynelten puroa,
kaivoin itkulle tunnelia ikuisuuteen,
kunnes se kaikki räjähti todellisuuteen,
silmät olivat sulkeutuneet uneen,
käsieni alla tunnen koirani kuolleen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yksi kynttilä,
yksi muisto,
sanoitta,
silti tuhansia tarinoita.
katseita,
monia niin tärkeitä.
luottamus,
se oli ääretön,
ja kerrankin,
molemminpuolinen.
vaan valjaatta ja hihnatta,
tulit aiemmin aina takaisin,
miksei mikään täytä jotain,
kuin pohjattomaan nyt kaataisin.
Tuskaista tunnetta, välähdyksiä eletyistä hetkistä jotka olivat täynnä iloa ja luottamusta... niin, miksi kaiken täytyy loppua. Ja miksi juuri nyt, miksi ei myöhemmin... Koskettavia runoja.
miksipä ei, miksi ei aina joskus...
mutta miksi sen perhanan rakin piti olla lähes ihminen siellä silmiensä takana??