Huumeet

Löysin - ihan vahingossa - 16-v. tyttären hasiskätkön. Rähisin vähän malliksi, mutta laitoin tavaran talteen ja pössyttelen itse jonain joutilaana viikonloppuna.
91414
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

täähän on jatkoa kasvatus-palstan keskusteluun vanhempien oikeudet. mitä tää täällä tekee?

Äänestä
  • Ei todellakaan ole, sellaista viestiketjua en ole edes lukenut. Tää tekee täällä sitä, että kysymys on nimenomaan murrosikäisestä ja niistä asioista, jotka juuri siinä iässä tulevat eteen.

    Äänestä

Et possuttelisi yhdessä lapses kanssa, kun et kerta parempaan pysty kun malliksi rähisemään.
Feikki!

Äänestä
  • Possuttelisi? Hm.

    Kuinka niin en parempaan pysty, mistä sinä luulet tietäväsi mihin pystyn.

    Enkä yhdessä lapsen kanssa, koska en halua että hän ajautuu mukaan siihen alakulttuuriin, jonka Suomen lainsäädäntö on kannabiksen ympärille luonut. Turvallisesta nautintoaineesta on tehty salakähmäinen ja rikollisuutta ympärilleen keräävä julistamalla se laittomaksi.

    "Malliksi" siksi että en oikeastaan ollut vihainen vaan lähinnä huolestunut, nimenomaan tuosta edellä mainitusta syystä.

    Tutustukoon minun puolestani pilvenpolttoon rauhassa sitten, kun on vanhempi, arvostelukykyisempi eikä yhtä altis sosiaalisille paineille.

    Äänestä

  • mutsi -58 kirjoitti:

    Possuttelisi? Hm.

    huumeista nyt voi olla monta mieltä, mutta totuus on että ns. miedot johtaa kovempien huumeiden käyttöön.
    Mikäs siinä on pöllyissä olla, kun kaikki on hyvin ja maailma tuntuu suorastaan hyvälle paikalle elää. Mutta laitonta mikä laitonta. Olen itse nähnyt mihin ne johtaa ja moni kaveri on lähtenyt täältä alle 30 kymppisenä ja jokainen heistä on ensi kokeiluilla kuvitellut vaarattomaksi ja uskonut etteivät jää koukkuun. Vai väitätkö ettei aiheuta riippuvuutta.
    Eikö ole kaksinaamaista moittia lasta jostain minkä hyväksyy itse ja etkö varastanut omaan käyttöösi lapseltasi huumetta. Olisit tuhonnut silmien edessä tai reilusti sanonut mitä mieltä olet ja mitä löydölläsi teet.
    Itse ainakin omassa elämässä pyrin lasteni ja kaikkien kanssa rehellisyyteen vaikka se ei aina ole helpoin tie kulkea.

    Äänestä

  • jessu kirjoitti:

    On montakin asiaa jotka hyväksyn aikuiselle mutta en lapselle - alkoholi ja seksi muun muassa, pilvenpolton lisäksi. En silti koe itseäni millään lailla kaksinaamaiseksi.

    Turha myöskään lyödä kaikkia päihteitä samaan nippuun. Satunnainen pilvenpolttaja on narkomaani yhtä hyvin kuin kerran viikossa saunakaljan nauttija on alkoholisti.

    Jotkut päihteet todella aiheuttavat riipppuvuutta hyvinkin nopeasti - esim. heroiini ym. opiaatit - mutta eivät todellakaan kaikki. Riipuvutta aiheuttaviin päihteisiin ei tule kajota lasten sen enempää kuin aikuistenkaan.

    Mitä vähemmän asiasta tietää, sen helpompi siitä on saarnata.

    Ehkä se on juuri kokemus joka puhuu. Mutta jokainen on oman elämänsä valtija ja laatii omat sääntönsä oman arvomaailmansa.
    Yksikään huumeriippuvuudesta selvinnyt ei toivo sitä helvettiä kenellekkään.
    Hyvää jatkoa sinulle!
    Minun osalta keskustelu loppuu tähän.

    Äänestä

  • mutsi -58 kirjoitti:

    On montakin asiaa jotka hyväksyn aikuiselle mutta en lapselle - alkoholi ja seksi muun muassa, pilvenpolton lisäksi. En silti koe itseäni millään lailla kaksinaamaiseksi.

    Turha myöskään lyödä kaikkia päihteitä samaan nippuun. Satunnainen pilvenpolttaja on narkomaani yhtä hyvin kuin kerran viikossa saunakaljan nauttija on alkoholisti.

    Jotkut päihteet todella aiheuttavat riipppuvuutta hyvinkin nopeasti - esim. heroiini ym. opiaatit - mutta eivät todellakaan kaikki. Riipuvutta aiheuttaviin päihteisiin ei tule kajota lasten sen enempää kuin aikuistenkaan.

    Mitä vähemmän asiasta tietää, sen helpompi siitä on saarnata.

    Ai jaa,jos juon saunaoluen,olen alkoholisti.

    Onkohan kaikki nyt ihan kotona?.Kyllä yksi bisse aina sätkän voittaa.

    Äänestä

  • jessu kirjoitti:

    huumeista nyt voi olla monta mieltä, mutta totuus on että ns. miedot johtaa kovempien huumeiden käyttöön.
    Mikäs siinä on pöllyissä olla, kun kaikki on hyvin ja maailma tuntuu suorastaan hyvälle paikalle elää. Mutta laitonta mikä laitonta. Olen itse nähnyt mihin ne johtaa ja moni kaveri on lähtenyt täältä alle 30 kymppisenä ja jokainen heistä on ensi kokeiluilla kuvitellut vaarattomaksi ja uskonut etteivät jää koukkuun. Vai väitätkö ettei aiheuta riippuvuutta.
    Eikö ole kaksinaamaista moittia lasta jostain minkä hyväksyy itse ja etkö varastanut omaan käyttöösi lapseltasi huumetta. Olisit tuhonnut silmien edessä tai reilusti sanonut mitä mieltä olet ja mitä löydölläsi teet.
    Itse ainakin omassa elämässä pyrin lasteni ja kaikkien kanssa rehellisyyteen vaikka se ei aina ole helpoin tie kulkea.

    Jessu hei.
    Etkö tosiaan tiedä,että rehellisyys on useimmiten vain julmuus pyhäpuvussa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mutsi -58 kirjoitti:

Löysin - ihan vahingossa - 16-v. tyttären hasiskätkön. Rähisin vähän malliksi, mutta laitoin tavaran talteen ja pössyttelen itse jonain joutilaana viikonloppuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu