ELOKUUSSA 2015 AGIA NAPAAN?

Kyproksen kävijä

Onkohan kenelläkään muulla tarkoituksena lomailla Agia Napa:ssa elokuussa 2015 (8.8 - 22.8.2015) hotellissa Atlantica Sungarden (Finnmatkat)? Meidän perheellä olisi varattuna loma tuolle ajankohdalla ja olisi kiva kuulla onkohan muita suomalaisia tulossa ko. hotelliin tuona ajankohtana?

Olemme aiemminkin lomailleet ko. hotellissa (hieman eri kokoonpanolla tosin) eli sikäli tuttu hotelli ja lomapaikka. Voin kertoa kokemuksia jos joku niitä kaipaa.

Olisi kiva myös kuulla Kyproksella (Agia Napan lähialueella) lomailleilta vinkkejä missä kannattaa käydä ja mitä nähdä? Viimeksi jäi monta paikkaa näkemättä ja kaikkea ei edes osaa lähteä katsomaan ja etsimään. Uusista tutustumisen arvoisista kohteista otetaan vinkkejä mielellään vastaa? Finnmatkojen retkistä olisi myös kiva kuulla lisätietoja.

Ajatuksena olisi vuokrata auto tällä kertaa niin pääsee tutustumaan vähän laajemminkin saareen. Onko esim. järkevän ajomatkan / julkisten yhteyksien varrella jotain kivoja "luonnon kauniita paikkoja", kivoja uimapaikkoja (snorklaus) joissa käydä tms, Monia rantoja kyllä koluttiinkin mutta aina on kiva tutustua uusiin paikkoihin, Vesipuisto jäi myös viimeksi käymättä, olisiko siitä tuoreita kokemuksia?

6

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KetäänMenossaAgiaNapaan

      Vinkkejä ja kokemuksia edelleen kaipailisin.... t.aloittaja

    • Havanagilaa

      Me oltiin viime lokakuussa Ayia Napassa ja en voi otaa kantaa siihen autonvuokraamiseen, koska me emme autoa vuokranneet ensinnäkkään siitä syystä että liikenne on saarella "toispuoleinen" ja toisekseen Ayia Napasta pääsee muutamalla eurolla bussilla ympäri saarta.
      Larnaka on kiva paikka rantabulevardineen ravintoloineen ja ehdoton must paikka käydä ja viettää päivää, bussilla menee noin puoli tuntia ja maksaa muutaman kolikon suunta.
      Jaetussa pääkaupungissa Nicosiaan kannatta myös mennä ja josta pääsee passia heilauttamalla Turkin hallitsemalle puolelle.
      Nicosiaan kannattaa ehkä mennä juuri bussilla niin ei aika mene eksyilyyn tai parkkipaikan hakemiseen ja bussi maksoi muistaakseni 6€ meno tai meno/paluu..?
      Ei kuitenkaan mitenkään kallis.
      Agia napahan on elokuussa varsinainen brittiteinien temmellyskenttä, mutta rauhallisempaa menoa ja kauniimpia rantoja löytyy Protaraksesta johon pääsi bussilla parilla eurolla ja matka kesti 20min.
      Saaresta kun on kyse, niin rantojahan löytyy, ja monet sanovat että parhaat rannat ja rauhallisin meno joka sopii enemmän lapsiperheille löytyy Phapoksen suunnalta, ja sinne jos menee niin ehkä se auto on paras ja nopein vaihtoehto.

    • KiitosKommenteista

      Kiitos kommenteista! Nicosiaan olimmekin suunnitelleen päiväretkeä ja kyllä tuo Larnakakin kuulostaisi mukavalta päiväretkikohteelta. Nuo siis lisätty listalle :) Mitäs katseltavaa / koettavaa Nicosian turkkilaisella puolella on? Löytyyköhän sieltä esim. jotain "markkinoita / basaareja" tms.?

      Myös Finnmatkojen retkistä kuulisimme mieluusti kokemuksia, että kannattaako mennä vai onko järkevämpi tehdä ihan omia retkiä? Ja toki myös muista retkistä, esimerkiksi satamasta myytävistä veneretkistä?Me käytiin viimeksi Katamaraaniristeilyllä (koko porukka) ja tykättiin. Lisäksi osa porukkaa kävi snorklausretkellä ja sekin oli hyvä kokemus. Käytiin myös koko porukka Trodosvuoriston retkellä. Sekin on kyllä hyvä retki mutta sisälsi tosi paljon autossa istumista ja pysähdyskohteissa (esim. Kokkinoksen luostarissa) oltiin todella vähän aikaa. Vuoriston maisemia ja kyliä ihaillessa olisi kyllä mennyt toinenkin päivä.

      Olen tosiaan aiemminkin ollut AgiaNapassa elokuussa mutta hieman "eri kokoonpanolla" kuin nyt ollaan menossa. Viimeksi jäi juuri nuo kaupunkivierailut tekemättä. Nyt on lapsetkin jo isompia niin onnistuu ehkä paremmin tehdä kokopäivän retkiäkin. Viimeksi ei kaikkialle tosiaan ehditty. Käytiin veneretkellä ja snorklaamassa, yksi päivä vietettiin Trodos vuoristossa ja AquaParkissa ja tivolissakin käytiin. Protaraksessa ja Paralimnissäkin käytiin puolipäiväretket sekä käytiin tutustumassa ei rantoihin linja-auto kyydillä. Paljon siis uitiin ja snorklattiin ja ns. nautittiin auringosta, lämmöstä ja lomasta.

      Oma kokemus elokuulta oli, että kyllähän niitä teinejä oli mutta meidän hotelli ei ollut ihan AgiaNapan keskustassa mutta kävelymatkan päässä ja hotellissa ei teinejä näkynyt (ainakaan sellaisia jotka olisivat häiriötä aiheuttaneet). Mitenkään häiritseväksi ei biletystä koettu. Toki ei yöaikaa keskustassa (tai yleensä ulkonakaan) liikuskeltu kun oli pieniä lapsia mukana. Hotellille biletys ei näkynyt laisinkaan eli hyvin rauhassa sai yönsä nukkua. NissiBeach oli kyllä aikalailla teinien kansoittama ja meno aika "juhlahumuista". Kyllä sinne sekaan mahtui mutta ei ollut mikään meidän suosikkipaikka vaikka ei itsekään mitään "kalkkiksia" olla :) Muilla rannoilla oli porukkaa mutta meno rauhallista eikä häiriökäyttäytymistä. Keskustassa teinejä kyllä oli ja iltaa kohti meno hulvattomampaa mutta hyvin me sinne sekaan sovittiin eikä mitään ongelmia ollut. Tämä vaan siis kommenttina jos joku miettii sopiiko AgiaNapa lapsiperheille. Meidän kokemuksen mukaan oikeinkin kiva paikka myös lapsiperheille.

    • HavaNagilaa

      Kyllä se sopii tietenkin myös lapsiperheille, aika hiljaistahan siellä on aina iltapäivään asti kunnes teinit alkaa ryömiä koloistaan ja aloittaa taas sen juhlimisen, mutta kuten kirjoitit niin se juhliminen rajoittuu aika lailla keskustan kaduille ja Nissi beachille. Nythän Ayia Napassa on ainakin kaksi isoa vesipuistoa ja huvipuisto missä on kiva lasten kanssa kiertää.
      Protaraksen rannalta lähtee monia pikku risteilyaluksia ja katamaraaneja ja siellä on rannalla kojuja mistä voi ostaa liput mieleiselle reitille.
      Nicosian keskustassa linja-autoaseman vierestä alkaa kävelykatu joka päättyy raja-asemalle mistä pääsee Turkin puolelle ja josta se kävelykatu jatkuu basaarin tyyppisenä kojuineen ja ravintoloineen. Syyslomaviikolla taas Kyproksen lämpöön lasten kanssa.

    • KyproksenKävijäAP

      Kiitos kommenteista HavaNagilaa! Nicosiaan pitää kyllä ehdottomasti mennä tutustumaan. Turkin puolellakin voisi olla ihan kiva piipahtaa.

      Vesipuistoista itse olen bongannut vain yhden joka on Ayia Napassa (waterworldwaterpark), oiskohan siellä tosiaan toinenkin. Pitääpäs googletella. Limassolissa ainakin on googlen mukaan vesipuisto (Fasouri Watermania Water Park) mutta sinne tulee kyllä sitten matkaa aika paljon.

      Merelläkin pitää kyllä käydä jollain risteilyllä. Viimeksi oltiin tosiaan katamaraanilla, ehkä tällä kertaa jollain muulla.

      Aikalailla 3kk vielä lähtöön... Innolla kyllä jo koko porukka odottelemme Kyproksen lämpöön pääsemistä.

    • MuitaLähdössä

      Onkohan sattumoisin joku muu tänne palstalle eksyvä lähdössä samaan aikaan tuonne samaan hotelliin? -AP-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      145
      4043
    2. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      55
      3464
    3. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      213
      2815
    4. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      38
      2712
    5. Kylläpä on nautinnollista taas tämä palstan vassari valitus!

      Lähes jokainen avaus on vassareiden kitinää ja valitusta. Eikö se tarkoitakin, että silloin asiat menee maassamme parem
      Maailman menoa
      28
      2552
    6. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet haluaisit nähdä juontohommissa?

      Katja Ståhl on ollut kuluvalla viikolla sairaalahoidossa. Jos Katja Ståhl ei pääse juontamaan Elämäni biisiä, kenet halu
      Tv-sarjat
      49
      2156
    7. Kuvaile kaivattuasi kolmella emojilla.

      :) 😛😆😱
      Ikävä
      128
      1677
    8. Tiesitkö? Tuure ja Saana Boelius ovat sisaruksia!

      Tiesitkö? Tuure Boelius ja Saana Boelius ovat tänä syksynä kumpainenkin reality-ohjelmissa tv:ssä: Tuure Petollisissa ja
      Suomalaiset julkkikset
      37
      1666
    9. Vähäkankailla ollut ongelmia vuokra-asunnossa

      Aina ne ikävätkin asiat tulevat mediaan. Jasmin ja Marko saaneet edellisestä asunnostaan häädöt ja Jasmin todettu varatt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      167
      1619
    10. Mikä vimma on Suomeen saada datakeskuksia?

      Eihän se tuo suomalaisille montaa työpaikkaa, tuskin edes rakennusvaiheessa rakentajat kaikki suomalaisia. Miksi tänne e
      Maailman menoa
      105
      1300
    Aihe