Smile tai joku toinen

lämmön sydän

Hei! Voisitko kertoa minulle rakkauteen ja kotiin liittyvää seuraavan puolen vuoden ajalta ? Olen tuntenut jo pitkään erään tumman miehen, joka asuu hieman kauempana minusta. Ymmärtääkseni olemme vain hyviä ystäviä. Nyt on kuitenkin niin, että hän juttelee minulle ajoittain haaveitaan ja vihjailujaan siitä, että meistä tulisi vielä joskus ihan oikea pari. Siitä päätellen arvelen hänellä olevan tunteita minua kohtaan, mutta onko ne tunteet oikeita - en tiedä?
Jostain kumman syystä hän välttelee kaikin keinoin puhumista syvällisemmistä asioista. Minulla kuitenkin on tunteita häntä kohtaan. Olen siis ihmeissäni kun hänestä ei ota mitään selvää siitä mitä hän haluaa minusta, vai haluaako mitään? Haluaako hän elää vain vapauttaan harrastustensa parissa... vai voisiko meistä kenties tulla vielä ihan oikeasti seurusteleva onnellinen pari? Niin tai näin, niin itse toivon, että elämä tuo vielä vierelleni sen oikean rakkaan miehen jonka kanssa olla onnellinen ja elää rauhallista yhteiselämää rakastaen ja toista kunnioittaen.
Toinen asia joka vaivaa mieltäni on kotiin liittyvää. Eli minulle tulee välillä erittäin vahva tunne siitä, että minun olisi hyvä muuttaa jonnekin pois. Paikkakunta joka on tullut mieleeni on muutaman sadan km.n päässä, josta en tiedä muutakuin nimen. Mahtaisikohan muutto olla tässä vaiheessa elämää järkevää ja mitä se toisi mukanaan jos toteutuisi? Lämmöllä ja kiitollisuudella kiittäen

1

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 4 Smile

      En aikoihin ole ollut kärryillä enää, kenen vuoro on ja haluaako edes kukaan katsantoa. Sagamar on paljon selkeämpi selostuksiltaan kun minä. Katon nyt saanko tähän mitään..

      Mennyt
      Toiveikkuudessa olet elellyt, mutta et ole mahtanut sille mitään, että jokin viesti - yllättävä sellainen, joko liittyy eroon tai sitten siihen, että kuvioissa on kolmaskin osapuoli - tai pelkoa siitä. Onhan tässä kaikki onnistumisen edellytyksetkin ollut ja uusi mahdollisuuskin..

      Nyt
      Sopusoinnunlöytyminen tai anteeksiantoa ja sen myötä hyvin onnellisia tuntemuksia ja ihan syystäkin saat onnellinen olla. Sit joku juttu, kun niin sanotusti 'vie maton jalkojesi alta.' Nyt ois osattava vain jättää vanhat kannattamattomat asiat, olkoonkin vaikka kuinka joudut asettelemaan arvojasi uudelleen.

      Tulee
      Ristiverinen nainen ja viesti, jonka myötä alkavat muutosten tuulet puhaltaa. Hän on joku harvemmin tavattu ystäväsi, saattaa olla joku sukulaisesi tai jollain muulla tapaa sinulle läheinen. Kuun valossa elävät unet ja intuitiot ja tässä on vaarana paikalleen jähmettyminen. Sinulla on kyllä kaikki syy olla ylpeä siitä mitä olet saavuttanut, mutta jääkö sinulta näkemättä jotain, mitä sinun pitäisi nähdä?
      Vaikka näennäisesti patsasteletkin saavutuksillasi, sua sapettaa ainainen kilpailutilanne. Raha-asiat ja vaalea nainen TAI kypsään ikään ehtinyt lämminhenkinen nainen ja joitakin ehdotuksia. Tässä on joku vaaleahko nainen myös.
      Sun on pikkusen vaikea nyt jäsentää asioita ja varsinkin kun joku juttu tulee vääjäämättä eteesi eri paikkakuntaan liittyen, oot entistä kiukkusempi. Haalit hartioilles enemmän kun jaksat kantaa, mutta lopulta, joko annat periksi - tai sitten tajuat asioitten tilan. Kuitenkin - saat kotisi lopulta oikeinpäin.
      Tässä on joku jo pitkään kestänyt juttu joka vaatii sinulta joko rohkeutta tai sitten puhtaasti sitä, että pystyt selättämään asian, joka lopultas ei ole niin paha kun pelkäsit. Tää vaikuttaa silmissäsi pahalta, mutta nyt on pidettävä töppöset tiukasti maan kamaralla ja oltava tomera. Kotiasioissasi kohtaat haasteita.
      Tässä on joku nainen, joka esiintyy hyvänä ystävänäsi.., mutta silti et häneen luota ja se luo stressiä ja saatkin viestejä, joitten tiimoilta saatat joutua palaamaan vanhoihin juttuihin. Nää jäytää ajatuksias, mutta olet silti päättäväinen, mitä tulee onnistumiseen/menestykseen, mikä jollain tapaa liittyy vaaleahkoon aikuiseen mieheen, Tää aiheuttaa aikalailla levottomuutta ja sitä että koet olevas siltikin aika yksinäinen tässä ja tosiasioitakin voi olla aika vaikea hyväksyä.
      Selkäänpuukotusta ja sitä, että on nyt aika tarttua alasimeen, kun aika sille on kypsä, menestyksesi riippuu siitä. Itsekses fundeeraat paljonkin rakkauteen liittyviä asioita ja sitä miten löydät harmoniasi, kohtalonpyörä raksuttaa kaikelle omaa aikaansa ja vie sinua kohden yhden aikakauden loppua ja uuden alkua.
      Työhön liittyvissä asioissa kiirii maailmalta uutisia. Joku tieto ristiveriseen aikuiseen mieheen liittyen ja sua ahistaa, kun et pysty luottamaan, vaikka kuinka valoisalle asiat näyttäisi.
      Rahasopimusasiat ja se, että tapahtuu niinkun oikein on. Jokin juttu paljastuu ja voi ravistella sinua aikalailla, mutta tässä tapauksessa se saattaa olla jotakin niin perustavaa laatua olevaa, ettet meinaa nahoissas pysyä :) Koskettelee suoraan tulevaisuuden suunnitelmiasi ja hilpein mielin vipellät polullasi. Tässä on kanssa matkaseuralaisena vaalea mies ja se, että sun pitää osata vaan tehdä valinnat, jotka vaaditaan..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2283
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1936
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1591
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1222
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    7. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1043
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe