Metsää perintönä

Mikä on paras vaihtoehto perintönä tulevan metsän osalle???.Yksi perikunnan jäsen haluaa lohkottavan hänen osuutensa.Lopuille kävisi yhteisomistajuus tai muut vaihtoehdot ja osakkaita tälle lopulle osuudelle olisi 3.Metsässä hakkuukypsää heti hakattavaa ja seuraava hakkuu 6-10v kuluttua,yhteis pa n.30ha.
13193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Lohkokaa sitä haluavalle omapalasensa,mutta tehkää se yhteisymmärryksessä sillä riitauttamalla asiat vain hankaloituu. Muistakaa teillä ei ole metsävähennys oikeutta kun olette saaneet metsän perintönä.En sano että tämä on paras vaihtoehto, mutta itse teimme näin.

Äänestä

KOvin pieneksi ei ole järkevää lohkoa. Tuollalinen alle 10 hehtaaria on jo niin pieni, että järkevä taloudellinen hoitaminen voi olla vaikeaa, ei siinä mitään pitkäjänteistä metsätalousuunnittelua pysty tekemään, se 30 hehtaariakin on pienepuoleinen. Harrastusmaastoksi ja kotitarvepuiden tekemiseen toki ihan oiva alue.

Äänestä

Kansantalouden kannalta paras ratkaisu on sellainen, jossa metsää hoidetaan ja puuta myydään markkinoille tasaisesti. Tuo 30 ha on sopivan palstan koko metsätalouden harjoittamista ajatellen eikä sitä pitäisi pirstoa osiin. Jakakaa perintö siten, että yksi teistä saa metsän kokonaan ja muut sitten jotain muuta. Ja tämä yksi olkoon se, ketä metsänhoito kiinnostaa. Tai jos metsänhoidosta kiinostuneita on enemmän, niin sitten nämä omistavat tilan yhdessä metsäyhtymänä. Rahoitusta ajatellen hakkuukypsät kuviot voidaan tarvittaessa hakata ja käyttää tätä tuloa perinnönjaon maksuvälineenä.

Äänestä

Älkää antako sille yhdelle sitä hänen haluamaansa palaa. Riidelkää oikein perusteellisesti yllä esitettyjen kansantaloudellisten viisauksien voimalla. Yrittäkää kuitenkin päästä sopuun, ennekuin metsänne on huvennut juristien taskuihin.

Äänestä
  • ^ Hyvä kommentti ^ Metsätalouteen liittyviä, kansantalouden hyväksi ei saa metsätilaa pirstoa, kommentteja esittävät eivät pysty perusteleen miksi pienemmästä maapalasta maksetaan parempi yksikköhinta kuin isommasta.

    Äänestä

  • Parempi hinta maalle kirjoitti:

    ^ Hyvä kommentti ^ Metsätalouteen liittyviä, kansantalouden hyväksi ei saa metsätilaa pirstoa, kommentteja esittävät eivät pysty perusteleen miksi pienemmästä maapalasta maksetaan parempi yksikköhinta kuin isommasta.

    Kyllä pystytään perustelemaan se, miksi pienemmistä palstoista maksetaan keskimäärin suhteellisesti parempi hinta kuin suurista. Mutta se ei ole missään tapauksessa jaon peruste. Eihän käytännössäkään metsiä jaeta pienempiin osiin ja sitten myydä niitä erikseen. Miksikö ei ? - Myönnän että kansantalouden kannalta tätä asiaa ei kannata oikeasti perustella, vaan omistajien omat lähtökohdat ja oma etu on pääasia. Lopuksi: Tuo 30 ha on jo metsäkauppatilastossa pieni kauppa. Suuret kaupat tehdään sitä suuremmista kohteista, monet yli 100 ha tiloista. Pienet kohteet maksavat enemmän, koska useampi pystyy ostamaan tuollaisen alle 100 000 e palstan. Mutta ensisijaisesti ostajien kiinnostuksen ratkaisee kohteen ominaisuudet, ei pelkkä koko.

    Äänestä

  • Cityman499 kirjoitti:

    ^ eikös olisi kansantaloudellisesti parempi että valtio omistaisi metsät? ^

    Suurinta tyhmyyttä perikunnilla on myydä puustoinen tila jossa olisi heti hakkuumahdollisuuksia. Kyllä ostaja osaa kalkutoida tekevänsä metsätilasijoituksellaan pikavoittoa.

    Näin loppuvuodesta vielä varoituksen sana myyjille, älkää päästäkö ostajaa venyttää kauppaa ensivuoden puolelle.

    Äänestä

  • tiedolla ja taidolla kirjoitti:

    Ei voida yksikantaan sanoa niin, että puustoinen tila kannattaa ennen myyntiä parturoida. Jokainen tapaus on erilainen ja laskelmat eri vaihtoehdoista kannattaa tehdä ensin. Puukauppatulosta maksat veroa pääomatuloprosentin mukaan 30 / 32 %. Tilan myynnistä tulee normaalisti paljon pienemmät veroseuraamukset (luovutusvoittovero). Paljon aukkoja sisältävät tilat eivät kiinnosta ostajia. Puustoisista tiloista maksetaan ainakin Etelä-Suomessa yli puuston, maa ja taimikoiden yhteisarvon !
    On totta että oman palstansa erottamista haluavan ääntä on kuultava. Asiantuntija-apua saa tarvittaessa monestakin paikasta; pankit, metsäyhtiöt, kiinteistöjen välittäjät, metsäkeskukset jne.

    ^ Oletko päässy ostaan pelkkää metsämaata sillä ha hinnalla mitä käytetään metsäarviossa?
    Näppituntumalla pelkästä kiakkolaanista saa kolminkertaisen hinnan etelä-Suomessa.

    Äänestä

  • Tiedolla ja taidolla kirjoitti:

    ^ Oletko päässy ostaan pelkkää metsämaata sillä ha hinnalla mitä käytetään metsäarviossa?
    Näppituntumalla pelkästä kiakkolaanista saa kolminkertaisen hinnan etelä-Suomessa.

    Metsäarviossa pyritään löytämään nimenomaan metsäkiinteistön käypä arvo vapailla markkinoilla. Asiantunteva metsänhoitoyhdistys osaa kyllä sellaisen laatia.

    Arvioita pyydetään usein esim. perunkirjoituksia varten, ja ne voivat olla tarpeen myös perinnöjaossa taikka myytäessä metsää.

    Äänestä

  • Tiedolla ja taidolla kirjoitti:

    ^ Oletko päässy ostaan pelkkää metsämaata sillä ha hinnalla mitä käytetään metsäarviossa?
    Näppituntumalla pelkästä kiakkolaanista saa kolminkertaisen hinnan etelä-Suomessa.

    Olen ostanut paljaaksi hakattuja metsätiloja ja tiedän että ne maksavat enemmän kuin metsäarvioissa käytetty laskennallinen maan arvo. Kyse on kahdesta eri asiasta eli hinnoittelusta ja käyvästä arvosta. Olen tehnyt satoja metsätilakauppoja, mikä näin tiedoksesi. Ja lähes kaikista myös arviot maastotöistä lähtien.

    Cityman499 tehnyt satoja metsäkauppoja........ruuneperin tarinaa että yli 300 metsätilaa. Välittäjänä oleminen on eriasia kuin ostaa tila eli silloin on tehnyt kaupat. Vaikka välittäjänä yli 300 on höpö puhetta......

    Äänestä

Vastauksissa on asiasi kaluttu varsin hyvin eri kantilta. Varokaa enemmistönä tämän yhden lohkomista haluavan lyttäämistä. Kuunnelkaa tarkalla korvalla miksi hän haluaa ikioman vajaa 8 ha metsälönsä. Vaikka koko pläntti yhtymänä olisi hyvä, ehkä paraskin, tapa niin hänellä on perintökaari puolellaan saada osuutensa metsämaana. Jos aiotte hartiapankilla hoidella yhtymäksi jäävää metsälöänne, niin arvioikaa ennalta kykyjenne tasapäisyys metsätöihin ja pelisäännöt töiden/kulujen jakamisesta. Pitkälle tulevaisuuteen arvioituna pidän hyvänä tunnustella olisiko osakkaissa joku joka haluaa/pystyy ostamaan käyvällä hinnalla kolmen osakkaan osuudet. Tietääkseni tällä ostajalla on sitten oikeus metsävähennykseen 3/4 osalta. Pyytäkää alkajaisiksi mhy:n metsäneuvoja kertomaan kaikille yhtä aikaa vaihtoehdoista, että paikkakuntanne mahdolliset erikoisuudetkin tulevat huomioiduiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tyvestä puuhun kirjoitti:

Mikä on paras vaihtoehto perintönä tulevan metsän osalle???.Yksi perikunnan jäsen haluaa lohkottavan hänen osuutensa.Lopuille kävisi yhteisomistajuus tai muut vaihtoehdot ja osakkaita tälle lopulle osuudelle olisi 3.Metsässä hakkuukypsää heti hakattavaa ja seuraava hakkuu 6-10v kuluttua,yhteis pa n.30ha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu