Olen seuraillut palstan touhuja pitkään ja ihmettelen, että trollit saavat rellestää täällä mielinmäärin eikä sellaisia keskusteluja poisteta, vaikka ilmoittaisi asiattomista viesteistä kuinka monesti. Vastavuoroon kiivasta, mutta asiallista keskustelua ja väittelyitä joistain asioista ollaan valmiit heti poistamaan ihan kuin olisi joku toisinajattelijoiden sääntö.
Anteeksi vaan mutta minusta tuntuu, että palstan trolli on juurikin ylläpidon henkilö ja fanaattinen oman asian kannattaja, että poistaa mielivaltaisesti asiallistakin keskustelua, jos se ei ole hänen ajatustensa mukaista. Ennen kuin poistat tämän viestin, niin pistä kaaliisi tämä asia joka on huomattu selkeästi.
Ylläpito ei hoida tehtäviään!!
12
316
Vastaukset
- päätrolli
Eiköhän tämän Mehtien miehen tekstin voi pikimmiten asiattomana poistaa.
- omanaisankannattaja
Kannatan ehdotustasi lämpimästi.
Kun puhutaan asiallisesta keskustelusta ja "kaaliin pistämisestä", jokin ei hänen kerronnassaan täsmää.
Kiitos palautteesta.
Haluan sinun kuitenkin tutustuvan keskustelun ohjeisiin, joissa löytyy vastaus useimpiin mieltösi askarruttaviin kysymyksiin. Siellä on mainittuna mm seuraavaa;
"Luotsit saavat käyttää harkintavaltaansa poistaessaan viestejä. Joillakin keskustelupalstoilla voi olla tiukempi linja kuin toisilla palstoilla ja tämä keskustelijoiden on hyväksyttävä. Luotsia ei kannata turhaan syyttää sensuroinnista, sillä poistetut viestit eivät useinkaan edusta keskustelun laadukkainta tasoa. Emme velvoita luotseja kommentoimaan toimiaan tai viestien poistoa palstalla. Yksittäisiä luotseja koskevat keskustelut voidaan poistaa keskustelupalstoilta. "
Tältä palstalta on poistettu selvästi "asiattomat" viestit. Suurin osa täältä "poistetuista" viesteistä on kuitenkin vain siirretty niille kuuluviin osastoihin.
Suurin osa siirretyistä viesteistä on siirretty "Metsästyksen vastustajat"-osastoon koska heille on olemassa oma osastonsa.
Poistettujen viestien joukossa on paljon myös ns. massapostitettuja eli monille eri osastoille levittettyjä monisteita.
Kukaanhan meistä ei ole täydellinen mutta palstan luotsilla on oikeus käyttää viestien poisto- ja siirtomahdollisuutta jos hän katsoo sen aiheelliseksi.
Mikä taas on aiheellista onkin jo mutkikkaampi juttu.
Poistetun viestin kirjoittajan mielestä useimmiten luotsi toimii väärin.
Luotsi ja koko ylläpito tekee kuitenkin parhaansa pitääkseen keskustelupalstat asiallisina.
Siedetään toisiamme niin keskustelijoina kuin ylläpitonakin - mieliä kun on yhtä monia kuin miehiäkin. Hyvää jatkoa!- Mehtien mies
Kiitos että vastasit viestiini sillä välillä tuntuu, että tätä palstaa ei valvota ollenkaan. Toivoisin että selkeät trollit, joita metsästys aihealueiden keskusteluissa liikkuu paljon poistettaisiin välittömästi pilaamasta keskusteluja ja yleensä mielenkiintoa koko palstaa kohtaan. Eiköhän jokainen nämä trollit tunnista lapsentasoisine teksteineen, joista ennemmin huokuu asian tai henkilöiden vastustaminen kun aiheen käsitteleminen.
Mehtien mies kirjoitti:
Kiitos että vastasit viestiini sillä välillä tuntuu, että tätä palstaa ei valvota ollenkaan. Toivoisin että selkeät trollit, joita metsästys aihealueiden keskusteluissa liikkuu paljon poistettaisiin välittömästi pilaamasta keskusteluja ja yleensä mielenkiintoa koko palstaa kohtaan. Eiköhän jokainen nämä trollit tunnista lapsentasoisine teksteineen, joista ennemmin huokuu asian tai henkilöiden vastustaminen kun aiheen käsitteleminen.
Hei haloo, mitähän "mehtien mies" oikein tarkoittaa?
Ensin avaa keskustelun jotta saa valittaa että viestejä poistetaan yllpidon toimesta liikaa ja heti perään tunnustaa että
"välillä tuntuu, että tätä palstaa ei valvota ollenkaan. Toivoisin että selkeät trollit, joita metsästys aihealueiden keskusteluissa liikkuu paljon poistettaisiin välittömästi pilaamasta keskusteluja ja yleensä mielenkiintoa koko palstaa kohtaan..."
Annetaas nyt luotsin ja ylläpidon pitää se ylin kontrolli. Muuten kyllä menee hulinaksi.
Mun mielestäni palstan taso nousisi paljon ene,,äm jos ihmiset käyttäisivät koko keskustelun ajan samaa nimimerkkiä. Se antaisi enemmän uskottavuutta kirjoittajan mielipiteelle. Mutta - kuten luotsikin totesi; mieltä on yhtä monta kuin miestäkin.- Mehtien mies
Tavinpoika kirjoitti:
Hei haloo, mitähän "mehtien mies" oikein tarkoittaa?
Ensin avaa keskustelun jotta saa valittaa että viestejä poistetaan yllpidon toimesta liikaa ja heti perään tunnustaa että
"välillä tuntuu, että tätä palstaa ei valvota ollenkaan. Toivoisin että selkeät trollit, joita metsästys aihealueiden keskusteluissa liikkuu paljon poistettaisiin välittömästi pilaamasta keskusteluja ja yleensä mielenkiintoa koko palstaa kohtaan..."
Annetaas nyt luotsin ja ylläpidon pitää se ylin kontrolli. Muuten kyllä menee hulinaksi.
Mun mielestäni palstan taso nousisi paljon ene,,äm jos ihmiset käyttäisivät koko keskustelun ajan samaa nimimerkkiä. Se antaisi enemmän uskottavuutta kirjoittajan mielipiteelle. Mutta - kuten luotsikin totesi; mieltä on yhtä monta kuin miestäkin.No onhan se jotain että sentään vastataan viestiin mutta kuten selaatte noita palstoja niin päivittäin sinne trollataan uusia asiattomia avauksia eikä näihin kajota ollenkaan vaan siellä ovat ja keskusteluista tulee lähinnä provokaatio kinoja ei asia keskusteluja. Kun tuota lapsellista touhua katsoo niin olen samaa mieltä että kirjautumispakko kuulostaisi paremmalta kun näillä vaihtelevilla nimimerkeillä trollaaminen.
- hoitaavaiei
Taitaapa sittenkin hoitaa vaikkei ehkä ihan kaikkia miellytä.
- Mehtien mies
Eipä edelleenkään palstoja siivota, vaikka teksteistä antaa ylläpidolle palautetta täysin asiattomina. Mikä olisi sitten se korkeampi taho jolle asiasta ilmoittaa ja joka todella hommaa tälle palstalle valvojan, joka siivoaa täältä täysin idioottimaiset metsästykseen mitenkään liittymättömät avaukset?
- Tyytyväisen neuvo
Yhtäkään juttua ei ole niin monelta taholta pyydetty poistettavaksi kuin tätä sinun
kirjoitustasi! olisitko kiltti ja kertoisit meille toisillekin mitkä tai mikä palstan kirjoituksista ei sinua miellytä?
Yksi asia on varma: ei sinunkaan kirjoituksiasi moni pidä asiallisina!
Älä seuraa palstaa jossa on sinua kiusaavia mielipiteitä - niin minä olen yrittänyt toimia ja olen tyytyväinen! - Mehtien mies
Tyytyväisen neuvo kirjoitti:
Yhtäkään juttua ei ole niin monelta taholta pyydetty poistettavaksi kuin tätä sinun
kirjoitustasi! olisitko kiltti ja kertoisit meille toisillekin mitkä tai mikä palstan kirjoituksista ei sinua miellytä?
Yksi asia on varma: ei sinunkaan kirjoituksiasi moni pidä asiallisina!
Älä seuraa palstaa jossa on sinua kiusaavia mielipiteitä - niin minä olen yrittänyt toimia ja olen tyytyväinen!Kuten tiedät ilmeisesti asianomistajana, niin kanalintu palstalle muun muassa provosoidaan tekstejä, jotka eivät edes liity metsästykseen eivätkä näitä pyynnöistä huolimatta poisteta. No itsehän niitä sinne tehtailet ja väliin hirvijahti osioon, mutta kerrohan mikä minun teksteistäni olisi asiaton ja poistettavien listalla?
En ole muusta kun metsästyksestä puhunut toisin kuin sinä. Kun palstaa lukee tänne voisi postata vaikka eläinpornoa siihen mitenkään puuttumatta, koska palstaa ei valvota nimeksikään.
- Tyytyväisen neuvo
Hetkinen, mr "Mehtien mies"! Nyt haukut väärää puuta. Jos kanalintupalstalla joku (sinun lisäksesi) kirjoittelee provoja niin miksi ihmeessä valitat siitä täällä???
Jos et ole huomannut niin keskustelut on jaettu osa-alueisiin joten tarkistelepas hieman mitä olet kirjoitellut mihinkin.
Toisekseen mitä minuun tulee niin en ole yhtään sen "asianomistajampi" kuin sinäkään joten olisi oikein kiva jos jatkossa pysyttäisiin asiassa ja oikeilla keskustelupalstoilla.- 12+2
Herralle tärkeälle tiedoksi että tämä on yleistä metsästyksestä palsta ja tämä on näinollen myös yleisten palstaa koskevien metsästys asioiden keskustelu palsta joten parempi tänne on palautetta antaa. Tietenkin voisi mennä valittamaan s24.n palaute osastolle ihan toisaalle mutta siellä tätä palstaa koskevat ongelmat menevät enemmän kuuroille korville.
Jos sinua haittaa jonkun tekemä palaute ylläpidolle josta mainitsee jo otsikossakin niin miksi sellaista menet lukemaan kun tiedät hermostuvasi asiasta?
Kannattaako nostaa kärpäsestä härkänen jos asia ei sinua liikuta millään muotoa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen665429Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2284247Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552984Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk292672Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina922567Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3311969Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51862Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik551622Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.121547Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21516