He eivät tiedä mitä tekevät

Kirjan luku puolessavälissä, mutta vaikuttava on! Kertomus meidän ajastamme, viiltävän älykästä tekstiä. Kuten se luonnehdinta ikävästä, joka meidän ajassamme on "eksistentiaalista yksinäisyyttä postmodernissa yhteiskunnassamme".
Osuvaa myös tuo teinien maailman kuvaaminen, ja miten keski-ikäisenä voi olla täysin tietämätön, missä maailmoissa nuoret liikkuvat erilaisissa yhteisöpalveluissa. Omien nuorten elämistä sivusta seuraten tuntuu niin vaikealta välillä saada yhteyttä heihin, kaikilla on monenlaiset omat härpäkkeet joita räpläillään, ja tuntuu, että todellista vuorovaikutusta on sen vuoksi niin vähän. Tästä olen surullinen. Tämä kirja kuvaa tätäkin ongelmaa niin osuvasti.

Sain juuri luettua Antti Heikkisen, Risainen elämä.Juice Leskisen elämästä.Rankkaa se on ollut jo kotioloista lähtien tuo Juicen elämä.Pakko sanoa,hän oli nero.
Antti Heikkinen on tehnyt kyllä "miehen työn",kerättyään aineiston Leskisen elämästä.Iso,kaunis teos.

Valtosen romaani on hyvin amerikkalainen kirja, suomalaisen kirjoittamaksi. Alkupuolella on mielenkiintoista havainnointia näkökulmatekniikalla. Erityisesti suomalaisten ja suomalaisuuden tarkkailu amerikkaisen näkökulmasta on kiintoisaa ja antoisaa. Kirjailijan omat kokemukset suomalaisen yhteiskunnan keskusteluterapian tyhjyydestä ovat oivaltavia ja niissä on hauskoja toteamuksia ("hän oli epäonnistunut potilaana"). Amerikkalaisen ja suomalaisen ajattelutavan erilaisuudet tulevat selvästi esiin, eivätkä aina suomalaisen eduksi.

Myös median vallan kasvun kuvaus on mielenkiintoista ja sci-fi-puolelle etenevän jakson alkuosuuskin herättää ajatuksia.

Teoksen amerikkalaisuus on myös sen heikkous. Vahvan jakson jälkeen teos menettää tyylinsä, kuten amerikkalaisissa romaaneissa usein tapahtuu, alkaa julistamaan. Loppuratkaisu on keinotekoinen ja ylisentimentaalinen.

Turhan puheliaskin teos tuppaa olemaan. Liian yksityiskohtainen tunnetilojen vatvominen herätti ainakin minussa halun hypätä jaksoja yli. Sadan-puolentoista sivun tiivistäminen olisi tehnyt kirjalle hyvää.

Valtosen romaanista olisi saanut karsia kolmanneksen pois ja siitä olisi voinut tulla hyvä romaani. Nyt se oli turhan pitkäveteinen. Aiheet sinänsä olivat ajankohtaisia.

Mielenkiintoisinta on kuitenkin se, että kirjan valinnut rouva Brunila ei ole myöskään aina itse tiennyt, mitä on ollut tekemässä. Osannut hoitaa julkisuuskuvansa niin etteivät toimittajat ole älynneet kysyä hankalia kysymyksiä esim. vaikka avioliittojen määrästä. Kuinka monennen miehen nimi muuten Brunila on?