väärin tuomittu

Anita Kontkanen on 56-vuotias joensuulainen nainen, joka alkoi saada oireita vesijohtovedestä. Tammikuussa 2014 joensuun vesijohtoverkosta löytyi bensiiniä ja asiasta uutisoitiin myös Iltalehdessä.

20. lokakuuta Anitan tapasivat lastensuojeluviranomaiset, jotka kertoivat olevan syvästi huolissaan hänen 13 vuotiaan poikansa hyvinvoinnista ja lopulta hänet vietiin Joensuun, Paiholan sairaalan suljetulle osastolle psykiatriseen pakkohoitoon. Pakkohoidon perusteeksi kerrottiin mm. nämä epäillykset vesijohtovedessä, mutta myös Anitan henkilökohtaiset uskonnolliset näkemykset. Pakkohoito ei kuitenkaan ole laillinen, jos potilas ei ole todistettavasti vaarallinen itselleen tai muille.
http://www.youtube.com/watch?v=wGizuAf6z44
14925
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onkohan Imatran "paiholassa" sama touhu?

Suomi on HEI VAPAA MAA :)

Uskonnon ja sananvapaus on sitä ,ku pappikin vietiin kävelykadulta putkaan, vaikka oli polliisilta saanu luvan saarnata . Vankilassa ollaan, vaikkei tajutakkaa ;)

Äänestä

Saman kokenut16.6.2014 19:57 2 SULJE
Muistaakseni Suomi on oikein kärkijoukossa näissä ihmisoikeusrikkomuksissa. Suomi on saanut enemmän langettavia päätöksiä ihmisoikeusrikkomuksissa juuri näissä "hullujen" kohtelussa kuin muut pohjoismaan yhteensä, joten...

psyk.hoit.: nimeä yksikin tapaus jossa psykiatri olisi istunut perseelleen ja alkanut miettimään missä teki virheen saati että olis kyseisen virheen kohannneen ihmisen kohdatessa pyytänyt anteeksi; sori nyt tais käydä pieni kämmi. Aivan varmana Unicornia haet....qaika paljon voitettais sillä että yksikin valkotakkinen istuis perseelleen ja tunnustais asiakkaalleen (huon, en käytä nimeä potilas) ja sanois et sori tuli vähän mokattua ja sä jouduit kärsimään virheen seuraukset....no, tätä tuskin tapahtuu mun eläessäni joten...no unicorneja ei ole olemassakaan.....

Itse olen kokenut saman kohtalon kuin alkuperäinen kirjoittaja ja sen jälkeen ottanut asioita selvää.. lopputulos on se että en luota yhteenkään lekuriin, en edes yleislekuriin ja itse olen oman elämäni paras asiantuntija, kyllä jämpi on näin...

On aivan helvetin helppo ottaa M3 lomake ja rastitella sitä ja pyytää sairaalan kumileimasinta (lue: ylilääkäri) allekirjoittamaan se. Siinä ei paljoa ihmisoikeudet vaakakupissa pyöri kun vallasta huumautunut lekuri pääsee pätemään :) no voi voi nalle parkaa.....

Äänestä

On rohkea nainen, kun uskaltaa antaa kasvot julkisuudelle. Hyvä! Siunausta! Voimia kaikkea mielivaltaa kohtaan, mitä saa osakseen..olen nähnyt ja kokenut..
Tämäkö on oikeusvaltio? Pah...Lääketeollisuus jyllää, ja lääkärit ovat antaneet sielunsa sille...

Äänestä

Onkohan kohta hiihtostadionin vastustajat pakkohoidossa kun osoittavat mieltään "yleistä etua" vastaan?

Äänestä

Uskovien vainot on paskapuhetta.Mutta lääkitys on asia erikseen, suurin suomessa lopullista työkyvyttömyyttä tai normaaliin elämään palaamiseen estävä tapa on lääkitys.

Palaan asiaan.

Äänestä
  • Potilaspapereissa vain lääkärien ennakkoluuloja potilaan puheita kohtaan. Puheet on olleet hengellisiä, jotka lääkärit kääntäneet kieroon..
    On se sitten vainoa tai suurta ymmärtämättömyyttä..näkökulmia on tietty..

    Äänestä

  • asiasta tietoinen kirjoitti:

    Potilaspapereissa vain lääkärien ennakkoluuloja potilaan puheita kohtaan. Puheet on olleet hengellisiä, jotka lääkärit kääntäneet kieroon..
    On se sitten vainoa tai suurta ymmärtämättömyyttä..näkökulmia on tietty..

    Sen ymmärrän että uskovaisten puheet käännetään kieroon koska itse uskovaisetkin kääntävät kaikki kieroon.

    Itse lääkäreiden määräämien turhien lääkkeiden kanssa tuolla ei ole mitään merkitystä koska uskovaiset käyttävät tavallaan samaa sairaiden "lääkitsemiseen" uskonnolla.Lääkärit-ota pilleri niin parannut kun taas uskovaiset-jumala pelastaa.
    Samaa paskaa siis, lääkärit rahastavat lääkeillä, uskovaiset uskonnolla.

    Äänestä

Kiitos tukijoille. Nyt, vajaan vuorokauden aikana ollut videolla jo 2650 katsojaa.

Äänestä

"Herra Salmisaari kehui Iltalehdessä että hoitokulttuuri on muuttunut! Toivotaan niin, vuosi takaperin hoitivat alzheimersairasta tainnuttamalla, eikä koskaan palautunut entiselleen, hyvän hoitokulttuurin ansiosta. Olisittepa nähneet miten puolisoani pidettiin päiväsalissa...Harmi kun mie en kuvannut silloin, luulen että vankilassakin kohdellaan
paremmin kuin PS 1- osastolla.

Osastonvastaava kyllä kertoi ettei heillä
koulutusta hoitaa alzheimeria sairastavia..oliko se anteeksipyyntö.."

"dia PAM PAM12.12.2014 16:15
suurin osa psykologiksi tai psykiatriksi opiskelevista on sellaisia joilla on itsellään valtavia sisäisiä ongelmia ja luulevat etta tämän opiskelun aikana ja potilaittensa kustannuksella siita paranisivat

varatuomari Aimo Lahdelma helsingin kristillisistä lakimiehista sanoi näin,

kun tuntee hyvin sisarensa, joka on psykologi

Aimo sanoi näin :

jos joudut tekemisiin niiden valkotakkisten kanssa

on parasta poistaa pistoolista varmistin."

https://www.youtube.com/watch?v=97DwMIf7_lI

Äänestä
  • Näin on...!

    Äänestä

Kristillinen kuulostaa epätodelta...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


vainoa kirjoitti:

Anita Kontkanen on 56-vuotias joensuulainen nainen, joka alkoi saada oireita vesijohtovedestä. Tammikuussa 2014 joensuun vesijohtoverkosta löytyi bensiiniä ja asiasta uutisoitiin myös Iltalehdessä.

20. lokakuuta Anitan tapasivat lastensuojeluviranomaiset, jotka kertoivat olevan syvästi huolissaan hänen 13 vuotiaan poikansa hyvinvoinnista ja lopulta hänet vietiin Joensuun, Paiholan sairaalan suljetulle osastolle psykiatriseen pakkohoitoon. Pakkohoidon perusteeksi kerrottiin mm. nämä epäillykset vesijohtovedessä, mutta myös Anitan henkilökohtaiset uskonnolliset näkemykset. Pakkohoito ei kuitenkaan ole laillinen, jos potilas ei ole todistettavasti vaarallinen itselleen tai muille.
http://www.youtube.com/watch?v=wGizuAf6z44

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu