Riistakeskus rajoittaa turhaan

Ryynäsen Topi

Miksi meitä metsästäjiä aina sorretaan ja kielletään harrastamasta täysillä miehistä harrastustamme? Riistakeskuksen roistot vaan sisäpiirissään kekkuloivat ja ihan kiusallaan laativat turhia metson ja teeren pyyntirajoituksia. Nythän kyseisiä lintuja on paljion metsissämme. Onhan niitä paljon kun niitä ei saa metsästää ja ne lisääntyvät koko ajan. Silti aina vaan rajoitetaan enemmän. Metso- ja teeriliha on hyvää ja terveellistä ravintoa. Siinä on paljon proteiinia ja vitamiineja. Nyt kuitenkin riistakeskus tekee mahdollisimman vaikeaksi kansalaisten saada herkutella tuolla laatulihalla. Tässä ei ole mitään järkeä ja minä aionkin järjestää mielenosoituksen riistakeskusta vastaan. Minun mielestä, jos kerran riistalintuja on metsissämme huomattavan paljon, niin kansalaisella, joka niitä haluaa metsästää ja syödä, tulisi olla täysi oikeus näin myös tehdä. Ja minä tiedän minkä verran niitä lintuja on. Minä olen poikien kanssa paljon metsissä samoillut ja laskeskellut lintumääriä. Kyllä ne riistakeskuksessakin tietävät, että lintuja on, mutta kun ne kiusallaan härnäävät meitä metsästäjiä. Aina silloin tällöin joitakin kaatolupia myönnetään, mutta tämä on vain rekvisiittaa ja harhauttamista. Oikeasti lupia tulisi myöntää huomattavan paljon enemmän silti lintukannan häriintymättä. Nyt meillä metsien miehillä tulisikin puhaltaa yhteen hiileen ja vetää yhtä köyttä. Nyt veljet, osallistukaa järjestämääni mielenosoitukseen ja kaadetaan yhdessä nykyinen riistakeskus ja järjestetään sinne omat miehemme töihin. Silloin saadaan tähän touhuun jotain järkeä. Ilmoittelen kohtapuolin mielenosoituksen ajan ja paikan. Ottakaa perheenne ja ystävänne mukaan. Mitä enemmän meitä on, sitä vahvempia me olemme!

9

221

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jahimees

      Ja mikä on oikean Ryynäsen vastine provoon? :D

      • Ryynäsen Topi

        Mikä ihmeen provo??? Jos olet jonkin sortin jahtimies, niin eikö avauksessani muka ole järkeä? Taidat ollakin ituhippi ja puunhalaaja.


    • Maltti-Valtti

      Jos kaikilla muillakin metsästyksen harrastajilla olisi samat kriteerit kestävästä metsästyksestä, kuin Topilla, niin nekin viimmeiset linnut olisi ammuttu aikaa sitten. Uskallan väittää, että tämä vähäinen elossä oleva lintukanta on vain ja ainoastaa niiden metsästäjien ansiota, jotka viisaudessaan ovat pidättäytyneet ampumasta, vaikka olisi ollut tilaisuus.

      Julkiset kiitokset kaikille niille, jotka jätitte viisaudessanne ampumatta!
      Pyllistys ja pieraisu "Topille" ja kumppaneille, jotka itsekkäästi olette verottaneet sitä vähäistä kanalintukantaamme! Eikö edes hävetä kerskailla omalla ahneudella?

      • Ryynäsen Topi

        Täytä sinä vaan pakastimesi kalapuikoilla ja kaupan jauhelihalla. Jääpähän meille metsästäjille enemmän teeri- ja metsolihaa. Kyllä se on ihan eri ruokaa kuin kaupan valmis makaronilaatikko. Ja kyllä niitä lintuja siellä metsässä on ammuttavaksi asti, pakastimeni ei olekaan vielä täynnä joten onneksi lintuja on ja paljon. Riistakeskuksen touhuihin tässä järkeä pitäisi saada. Ituhippi luonnonsuojelijoita koko sakki.


      • piruako märiset ?
        Ryynäsen Topi kirjoitti:

        Täytä sinä vaan pakastimesi kalapuikoilla ja kaupan jauhelihalla. Jääpähän meille metsästäjille enemmän teeri- ja metsolihaa. Kyllä se on ihan eri ruokaa kuin kaupan valmis makaronilaatikko. Ja kyllä niitä lintuja siellä metsässä on ammuttavaksi asti, pakastimeni ei olekaan vielä täynnä joten onneksi lintuja on ja paljon. Riistakeskuksen touhuihin tässä järkeä pitäisi saada. Ituhippi luonnonsuojelijoita koko sakki.

        olet vähän joka asiaan suuna päänä mukamas viisaitasi huutelemassa mutta nyt näillä parilla viimeisimmällä kannanotollasi olet paljastanut itsekkään, typerän ja metsästyksen kestävän käytön periaatteesta paskat välittävän ääliön itsessäsi.


      • Ryynäsen Topi
        piruako märiset ? kirjoitti:

        olet vähän joka asiaan suuna päänä mukamas viisaitasi huutelemassa mutta nyt näillä parilla viimeisimmällä kannanotollasi olet paljastanut itsekkään, typerän ja metsästyksen kestävän käytön periaatteesta paskat välittävän ääliön itsessäsi.

        Jos minä täytän pakastimeni riistalinnulla, niin ei siitä Suomen linnut lopu. Minulla on laillinen ase ja metsästystutkinto suoritettuna, joten minulla on täysi oikeus ampua metsoja ja teeriä ravinnokseni. Ammun kyllä pyitäkin. Ja löytyy multa hirvilihaa ja jänistäkin pakkasesta, puhumattakaan lukuisista sorsista. Ei mulla paljo tarvi lihoja kaupasta ostella. Ethän vaan ole kateellinen lihoistani? Esimerkiksi jäniksiäkin on jo liikaa metsissämme. Niitä kyllä joutaa ja pitääkin ammuskella, samaten hirviä on ihan liikaa aiheuttamassa onnettomuuksia. Sorsiakin sikiää aina vaan lisää, vaikka kyllä me niitä poikien kanssa ammuskellaankin. Kyllä tässä maassa riistaa riittää. Kaikenmaailman metsähallitukset ja riistakeskukset tässä vaan puhuvat läpiä päähänsä asettavat turhia rajoituksia, valehtelijoita kaikki.


    • JYRKKÄ EI

      Ei taida Topia ja muita massa-ampujia koskea kiintiöt, joita myös asetetaan! Kysyn vaan?

      • Maltti-Valtti

        Eipä niin! ITSEKKYYS paistaa satojen kilometrien päähän. Jos toisilla on malttia ja ihan itse osaa päätellä nenäänsä pitemmälle, niin heti ollaan herjaamassa "ituhipiksi". Samaa metsästäjäkuntaa kuitenkin ollaan. Metsästyksessä ja metsästyksessä on suuria eroja. Mutta minkäs teet! Toisille on annettu lusikalla, toisille kapustalla, ja jos lusikalla on annettu, ei kapustalla voi pyytää!


      • Ryynäsen Topi
        Maltti-Valtti kirjoitti:

        Eipä niin! ITSEKKYYS paistaa satojen kilometrien päähän. Jos toisilla on malttia ja ihan itse osaa päätellä nenäänsä pitemmälle, niin heti ollaan herjaamassa "ituhipiksi". Samaa metsästäjäkuntaa kuitenkin ollaan. Metsästyksessä ja metsästyksessä on suuria eroja. Mutta minkäs teet! Toisille on annettu lusikalla, toisille kapustalla, ja jos lusikalla on annettu, ei kapustalla voi pyytää!

        Elähän yritäkään. Jos pullea teeri taikka metso on nokkasi eessä, niin varmasti täräytät sen hengiltä ja panet pakkaseen. Tai jos et näin tee, olet tyhmä ja ituhippi. Minä ainakin otan sen mikä minulle kuuluu ja jos minä satun ensimmäisenä linnun läheisyyteen, niin lintu löytyy pian minun pakastimestani. Miksi jättäisin linnun jonkin toisen ammuttavaksi? Sama kuin kävisin kaupasta ostamassa omilla rahoillani ruokaa ja veisin naapurille.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1320
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      458
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    13. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    14. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      447
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    17. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      85
      441
    18. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe