Olemme tammikuun alussa menossa Khao lakiin, ja minua kiinnostaisi lähteä melomaan kauniiseen luontoon. En halua yön yli reissua.
Kenen reissulla olette olleet, ja vähän hintahaitaria olisi mukava tietää.
Hotellina meillä on The Briza Beach. Myös kokemukset hotellista ja sen läheisyydessä olevista ruokapaikoista/hierontapaikoista/ muista retkistä/ nähtävyyksistä kiinnostaa.
Matkakuume alkaa jo nostaa päätään :)
Kokemuksia/suosituksia kanoottisafareista?
7
258
Vastaukset
- sukeltaja khao lak:sta
Kanootti safarista en tiedä mutta jos kiinnostaa lähteä katsomaan merta ja todella hienoja saaria niin menkää edottomasti surin islandille. Similanin saaria hehkutetaan ihan turhaan. Similanin saarilla on kovempia merivirtauksia ja isompia aaltoja. Snorklauskohteena pohja on turhan syvällä. Surinilla kaikki snorklauskohteet ovat isossa lahdessa jossa on tyyntä ja syvyyttäkin vaan pari metriä. Surin on muutenkin todella kaunis paikka.
Melonta keskus tai miksi sitä nyt voisi sanoakkaan, on hotellistasi ehkä reilu kymmenisen km Phuketin suuntaan. Nimeltään paikka on Ta din deang (community based tourism group) yhteisöllinen turistiryhmä.
siellä voi tutustua vihannesten vesiviljelyyn
batiikki maalaukseen
tinakaivokseen
melonta lähellä puhdasta mangrove metsää.
luontopolku
jos haluat lisätietoa paikasta voit soittaa Habideen Waharak 084 991 1529
suomesta soittaessa 6684....
toinen vastaava melonnan järjestäjä Baan koh nok community.
sinne puhelin on 085 473 8987 tai 084 442 287.
Itse jos haluaisin melomaan lähteä. samalla rannalla kuin briza sijaitsee, löytyy komols corner niminen ranta ravintola, jossa myös saa hierontaa.
https://www.facebook.com/pages/Komols-Corner/240841879378671
Paikan pomo katekanda Pramkaew jonka miehellä komol:lla on matkaily yritys komols tour. Katekandalle kun kertoo haluavansa melomaan, hän järjestää kyllä juuri haluamasi retken. hakevat hotelilta ja vievät odottavat ja tuovat takaisin. Minua he ovat useinmiten kuskanneet uudehkolla avensilla, sillä voi pidemillä olla merkitystä lavatakseihin verrattuna.
Jos itse melominen tuntuu liian rankalta lomalla, voi lähteä myös vaikkapa bambulautta safarille, johon kuuluu myös härkävankkuriajelu. Tähänkin löytyy apu komolsilta.
Voitte myös mennä brizalta parisen kilsaa phuketin suuntaan, josta löytyy iso valkoinen talo, jonka seinässä lukee isoin kirjaimin tourist information (vasemmalla puolella tietä). Paikka on nimeltään baan nam sai. Olen baan nam sai projektista tänne kirjoittanut aijemmin. Sieltä löytyy kuitenkin kaikki mahdollinen tieto erilaisista aktiviteettimahdollisuuksista jota khao lakilla on tarjottavana. Siellä ei välttämättä näe henkilökuntaa, mutta tiskillä on kello jota soittamalla henkilökuntaa ilmestyy paikalle.
Kertokaahan katekandalle ja sumlee (samlii) lle terveisiä suomesta.
Palstalla vasta oli brizasta parikin hyvää ketjua, joten niihin tutustumalla saatte hotellista ja sen ympäristöstä hyvän kuvan.
Myös merlin, emerald, diamond, hotellit ovat samalla rannalla joten niistäkin ketjuista varmaan voi alueeseen hyötyä olla.- M.Y.M.M.E.L.I
Kiitos m.y.m.
Joku kehoitti välttämään tuota Komols corneria, koska olivat saaneet sen ruuista ruokamyrkytyksen.
Sinulla m.y.m. ilmeisesti on parempia kokemuksia, myös heidän ruuistaan, vai kuinka?
Olet jaksanut kirjoitella tänne paljon mukavia juttua khao lakista, kiitos niistä. Minua on kohdeltu khao lakissa kuin kukkaa kämmenellä. Hyvää fiilistä ja mukavia kokemuksia on kiva jakaa, jotta kaikki voisivat nauttia matkoistaan. Kiva jos joku tykkää.
kymmeniä kertoja komolsilla ruokailleena, ilman oireita, toki käsitys on eri.
Ellei oireiksi lasketa hyvää mieltä, ja pahanlaatuiseksi käynyttä khao lak riippuvuutta, johon varmaan komolsillakin pieni osuutensa.
Ruokamyrkytyksen tai sen syyn voi todeta vain laboratoriotutkimuksin. Muutenhan se voi olla peräisin vaikka aamiaiselta, tai omista käsistä. Itse en kyllä lomaani tuhlaisi labratutkimuksiin. Jos niitä ei ole tehty, niin sitten syyn aiheuttajaan voi uskoa siinä missä ensiviikon punanuttuunkin.
Toki ruokamyrkytyksen voi saada helsingin hienoimmista ravintoloistakin jos huono tuuri käy. Joten ei se mahdotonta liene missään.
Itse aijon tulevaisuudessakin nauttia edelleen komolsin ruoista, juomista, hieronnoista ja muistakin palveluista, joille tarvetta ilmenee. Enkä näe omalta kohdalta mitään syytä miksen sitä suosittelisi muillekkin.
Toki ko rannalla on muitakin ihania ihmisiä, joita on hienoa tavata kun sinnepäin pääsen.
Komols vaan on sellainen palvelu ja tietotoimisto, että siksi sitä helposti suosittelen lähes kaikkeen. Viime talvena kävi yksi henkilökunnasta jopa tarkistamassa etukäteen bungalovin, onko se tarpeksi hyvä, hinta kun tuntui minusta alhaiselta. tuttu kuski lentokentällä vastassa helpottaa aina. Ei kovin omatoimista, mutta hiton kätevää.
Aina on komolsilla ollut muitakin kanta-asiakkait, jotka olen siellä nähnyt aijemminkin. En siis suinkaan ole ainut khaohöpö- M.Y.M.M.E.L.I
Voit olla varma, että sinun innoittamana mekin kokeilemme komolsin palveluja, myös ruokaa.
Lähtö on parin viikon päästä ja nyt vaan pitäisi pidättäytyä tutkimasta Thaimaan sääennusteita jotka seuraavalle 10 päivälle näyttää todella kurjalta. Mutta jospa sitten meille jaksaisi aurinkokin paistaa. Toisaalta en usko, että huono sääkään onnistuu pilaamaan meidän reissua :) Tuleepahan nähtyä ja tehtyä enemmän jollei ole rantakelit.- Tammikuusa Khao Laki
Olen myös lukenut mielenkiinnolla m.y.m kirjoituksia. Hän on yksi joka on antanut asiallisia ja hyviä vinkkejä tässä ketjussa.
Tammikuusa Khao Laki kirjoitti:
Olen myös lukenut mielenkiinnolla m.y.m kirjoituksia. Hän on yksi joka on antanut asiallisia ja hyviä vinkkejä tässä ketjussa.
Minusta koko khao lak palsta on niin asiallinen kuin se mitenkään sosiaalisessa mediassa on mahdollista. Joskus tosin vähän hiljainen. Joten kiitos kuuluu kaikille. Myös niille jotka jättävät kirjoittamatta.
Ne sää ennusteet!!!
On aina riesana. Kun tuppaavat vielä tähänkin aikaan näyttämään kaikkea mahdollista. Yleensä ne kuurot tulee alkuiltapäivästä, ja harvoin tuntia kestävät. Itse en niitä ennusteita etukäteen murehtisi. Tosin sitä vettä voi tulla sitten kuin seinää. Eli joskus metriä ei eteensä näe. Jos sellainen kohdalle sattuu, se pitää ottaa kokemuksena. Muuten sade raikasta vain ilmaa. Jos rantsulla alkaa satamaan, niin sen ajan voi vaikka nauttia hieronnasta. Myös syöminen on hyvä tapa pidellä sadetta. Sunetralla ainakin on aivan loistava ruoka ravintola rannalla, jossa on hyvä pidellä sadetta.
Hmm! Onkohan sunetrasta täällä kukaan kertonut koskaan mitään? En muista. Tai varmaan olen hehkuttanut heidänkin rantahierojiaan viime talvena.
Baan Sunetra on hotelli, jolla on jokin oma tapa hankkia asiakkaita. Ei löydy hotellihakukoneilta. Ilmeisesti omistajalla on saksankielinen tausta.Sunetra on kuuluisa koiristaan. Ne ovat tosi kilttejä, ja hyvätapaisia. Niitä vain on yli 30 :) . Muistan lukeneeni joiltakin saksalaisilta sivuilta, että olisivat pelastettuja kulkukoiria. Myös kissoja siellä lliikkuu normaalia enemmän.
Eläimet ei tosiaankaan siellä kuitenkaan häiritse asiakkaita. Mutta näkee niitä, kun osa saa olla vapaana.
Kun nyt noista ravintoloista on ollut puhetta, niin kerrotaan vielä yksi asia. Parhaaksi osoittautunut sanonta kutsua tarjoilijaa thaimaassa on * Nong Nong* Testatkaa vaikka :)
Suomessa vastaavasta voisi tarjoilija hermostua, mutta thaimaassa se on normaali sanonta. Thaimaahan on hyvin hierarkinen maa. Nong tarkoittanee jotakin vähempi arvoista tms. Esim noong sau on pikkusisko. phii sau taas vastaavasti isosisko.
Kun kissoistakin oli puhetta, niin niiden ääntä ei kannata ehkä matkia sanomalla maumau = humalassa. :) Kissa taas thaiksi on määu. Koira on maa.
se khaohöpö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631443Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on561247Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä241229Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2141130- 1261068
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk317999Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223994- 42939
- 72905
- 73899