Kainuun keput

Kainuun keput möhlivät pahemman kerran kun eivät valinneet lääkäri Hannu S Kemppaista eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.
Hannu olisi kerännyt paljon ääniä kaikkia terveyskeskuksia myöten.
68304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

kainuun oma väyrynen

Äänestä
  • Ihan samoja kepuleita kaikki keskustalaiset. Iltalypsyt mielessä.

    Äänestä

Ei kepuilta voi vaatiakkaan järjellistä toimintaa, kaikki ovat reppanoita luusereita jotka on potkittu pois kaikkien järkevien ihmisten yhteisöistä.
Riitelyn ja toisten arvostelun he hoitavat kyllä erittäin ammattitaitoisesti.

Äänestä

Timo Korhonenkin on herännyt kohta 4 v unestaan, vaalit lähestyy. Kirjoituksia alkanut näkymään täytyyhän nimi saada näkyviin, kun muulloin ei miehestä kuulu mitään. Olisko vaalikauden yksi niistä turhakkeista.

Äänestä
  • onhan timo ollut melkein 8v, siellä isolla kirkolla eikä mitään mainittavia saavutuksia.mielestäni on timolla kotiin tulon aika.

    Äänestä

  • niin että näin kirjoitti:

    onhan timo ollut melkein 8v, siellä isolla kirkolla eikä mitään mainittavia saavutuksia.mielestäni on timolla kotiin tulon aika.

    100 kansanedustajaa riittäisi Suomessa.
    Tämmöiset Timo Korhoset jäisivät silloin pois eduskunnasta.

    Äänestä

  • Nimetön merkki kirjoitti:

    100 kansanedustajaa riittäisi Suomessa.
    Tämmöiset Timo Korhoset jäisivät silloin pois eduskunnasta.

    Eipä tuo taitasi timppaa paljon surettaa, 5000e/kk tulee sopeuttamiseläkettä mitään tekemättä hamaan tappiin asti. Siinnäpähän kirjottelettä tympääntyneenä säälittävät persu kurjat.

    Äänestä

  • ovista ja ikkunoista kirjoitti:

    Eipä tuo taitasi timppaa paljon surettaa, 5000e/kk tulee sopeuttamiseläkettä mitään tekemättä hamaan tappiin asti. Siinnäpähän kirjottelettä tympääntyneenä säälittävät persu kurjat.

    ei muuten tule 5000 e kk, hamaan loppuun .ja hyvä niin sen verran on tietoa EI PERSULLA.

    Äänestä

Mieluummin joulupukki eduskuntaan kuin turhake Kemppainen. Toisaalta mitallissa on toinenkin puoli että saatais parempi lääkäri tilalle.No eivaiskaan riittää kun poistuis sieltä tervryskeskuksesta.

Äänestä
  • Ei se oo mitalli vaan mitali.

    Äänestä

  • äikän ope kirjoitti:

    Ei se oo mitalli vaan mitali.

    talli

    Äänestä

  • äikän ope kirjoitti:

    Ei se oo mitalli vaan mitali.

    Ei se oo....vaan ole...äikän opelle tiedoksi.

    Äänestä

Kauko Juhantalo maalaisliitto/keskustapuolue.
Siinä on mies joka osaa koplata valtion ja omat rahansa samoissa neuvotteluissa.
Vieläpä ministerinä ollessaan.
Kenenkään joka osaa omilla aivoilla ajatella ei kannatta äänestää maalaisliitto/keskustapuoluetta.
Ovat ne niin monesti vuosien varrella osittaneet ketkuilunsa ja samat ketkut sieltä on taas pyrkimässä eduskuntaan.

Äänestä
  • Juhantalo ei sinne enää koskaan pääse. Kuinka on sekoomuksen laita, kun kukaan ei muista niitä ja ne on ollut hallituksessa monta kautta? Nykyhallituksesta Jyrkiboy häippäs, vielä Pääministeri, kesken kauden kaikkien vakuuttelupuheiden mukaan, että Suomella on kaikki hyvin! Tilalle tuli Stubbi. Oletteko tyytyväisiä ( ei ainakaan kannatusprosentit siltä näytä)?? Stubekki valitsi hallitukseen sen Rädyn, joka luuli, ettei niin pieniä liksoja, kuin 2500 €/kk ole olemassakaan!! Haloo!! Mikähän puolue tätä maata vienyt kohti katastrofia???

    Äänestä

ONHAN SINNE TULOSSA MUITAKIN KUIN KOPLARI JUHANTALO MM.. ENT,PÄÄM.MATTI SULHASPOIKA VANHANEN JOSPA VAIKKA KEPU LOONAISI VIELÄ JOHANNES VIROLAISEN.

Äänestä
  • lisäksi voisi loonata AHTI TANKERO KARJALAISEN JA AHTI PEKKALAN.

    Äänestä

Olisitte kysyneet sitä Hannu Kemppaista kun niin sitä haluatte sinne eduskuntaan, ei kai se meistä oo kiinni.

Äänestä
  • Kepulaisten se olisi pitänyt kysyä Hannu Kemppaista ehdokkaaksi...

    Äänestä

  • Näin se menee kirjoitti:

    Kepulaisten se olisi pitänyt kysyä Hannu Kemppaista ehdokkaaksi...

    Herää epäily kukakohan sitä on kaipailevinään ??? ? Ehkä ei oikeasti kukaan.....

    Äänestä

Samanlaisia keikareita kaikki nuo Kajaanin päättävissä elimissä olevat vanhat gubbeukot.
Kukaan niistä ei aja tavallisen kansalaisen asiaa, vaan oman naaman näkeminen vaalien alla lehdissä on se tavoite!
Ei ne tiedä eikä tajua tavallisten kansalaisten elämästä eikä ahdingoista mitään!

Äänestä

mitä kepulainen timo korhonen on saanut aikaan kohta 8v. aikana.EI MITÄÄN............

Äänestä
  • Jos ei sitten mitään, en tiedä . Ei hän kuitenkaan ole laittanut virveleitä autoon ja lähtenyt vieraisiin kuten joku muu. Huvittaisi vaan tietää kuinka hän vaimolle on sitten saaliinsa kertonut ?

    Äänestä

  • tietäjä tiina kirjoitti:

    Jos ei sitten mitään, en tiedä . Ei hän kuitenkaan ole laittanut virveleitä autoon ja lähtenyt vieraisiin kuten joku muu. Huvittaisi vaan tietää kuinka hän vaimolle on sitten saaliinsa kertonut ?

    eikai meidän suosikki poika ole kyläillyt vieraissa katiskoissa

    Äänestä

Lehtomäki kulkee jätevedenpuhdistin kainalossa.

Äänestä
  • lehtomäki osallistujana tv tentissä......oli karmeeta kekkosenaikaista kielenkäyttöä ja muka uhmakasta esiintymistä ,kylmät aallot ja yökötys meni läpi kropan kun seurasi....pitäisi muiluttaa vennäälle riitelemään moinen muori.

    Äänestä

  • järkeä kepuille kirjoitti:

    lehtomäki osallistujana tv tentissä......oli karmeeta kekkosenaikaista kielenkäyttöä ja muka uhmakasta esiintymistä ,kylmät aallot ja yökötys meni läpi kropan kun seurasi....pitäisi muiluttaa vennäälle riitelemään moinen muori.

    Ei kameli luovu kyttyröistään. Saako Paula ruplasäkin moskovasta?

    Äänestä

kepu pettää aina näin on näreet

Äänestä
  • ihan totta nahkurin orsilla tavataan

    Äänestä

mauri pekkarointi pekkarinen kaikkea se maa paikallansa kantaa -----------

Äänestä

Kauko Juhantalo on tulossa myös koplailemaan.
Joko lienee ministeripesti luvattu koplari Kaukolle?

Äänestä

paavo jalasmökki väyrynen on jo varannu ministerin postin ja vaihto ehtoksi eduskunnan puhemiehen postin ,niin että semmosia KEPULAISIA....

Äänestä

timo ruuhi pilkki korhonen suoraan tipakselta.

Äänestä

EIKÖ RUUHEN TIMO PILKIT OLE KEVÄÄLLÄ ONKOHAN NE ENNEN VAALEJA...

Äänestä
  • TIMO JÄRJESTÄÄ VAALIEN JÄLKEEN JOS ON VAALI KASSASSA EUROJA VAI OLIKO NE RUPLIA.

    Äänestä

muistakaa keput äänestää annikki koistista tai alvar saukkoa.

Äänestä
  • Kuka ihmeen Annikki?

    Äänestä

  • Koestinen kirjoitti:

    Kuka ihmeen Annikki?

    kahvin tarjoilija kepun tupailloissa muinoin olihan joskus kansaned.kainuusta

    Äänestä

eemil törkyeemeli partanen

Äänestä
  • kuka törky eemeli

    Äänestä

  • kys vaan kirjoitti:

    kuka törky eemeli

    aikoinaan kansanedust.ja vähän aikaa sosiaalim. 60 luvulla.

    Äänestä

  • kys vaan kirjoitti:

    kuka törky eemeli

    Onko totta että Eemeli ehti julistaa Huuko Hyvösen kuolleeksi ennen aikojaan?

    Äänestä

  • Kukapa muistas? kirjoitti:

    Onko totta että Eemeli ehti julistaa Huuko Hyvösen kuolleeksi ennen aikojaan?

    näin silloin aikoinaan kerottiin.

    Äänestä

Joskus silloin, kun Hannu Kemppainen oli eduskunnassa, hänen lääkärityöhönsä kyllästyneet mummot keräsivät ääniä hänelle, jotta saisivat paremman lääkärin.
Ne mummot ovat nyt jo maanpovessa, eikä uusi sukupolvi ole yhtä fiksua.
En tiedä saiko Hannu mitään aikaan eduskunnassa. Kovasti oli ministeriksi menossa juuri niihin aikoihin, kun sitten putosi.

Äänestä
  • Ei ole hyvä kummassakaan työssö. Kun potilaalla tökkii verenkierto ajassa , on tukosta , tämä suosittelee juoksulenkkiä.

    Äänestä

  • Ai että pudotessaan oli horjahtaa oikein ministeriksi ? Kävi kuitenkin hyvä tuuri ettei ihan näin päässy kuitenkaan käymään.

    Äänestä

  • Oli pikkuinen käsikähmä helsinkiläisen tyttöystävänsä kanssa ja todettiin, ettei sovi ministeriksi

    Äänestä

  • OttoVee kirjoitti:

    Oli pikkuinen käsikähmä helsinkiläisen tyttöystävänsä kanssa ja todettiin, ettei sovi ministeriksi

    Kenellä oli?

    Äänestä

kainuusta ei enää yhtään keoulaista kansanedustajaa SIIHEN MEILLÄ EI OLE VARAA.

Äänestä
  • Miksi kepua ei kiinnosta kuntareformi?

    Äänestä

  • keukeukeput kirjoitti:

    Miksi kepua ei kiinnosta kuntareformi?

    kepullhan on jo kaikissa kainuun kunnissa kokkareiten avustuksella kuntareformi.

    Äänestä

onko se entinen tipakselainen sami kilpeläinen ehdokkaana.

Äänestä
  • onko se entinen valionmaitomies.

    Äänestä

Maitopoika ei tiennyt missä asuu ja missä on koti, niin ei voitu valita. Yritti kyllä moneksi ja monta kertaa, mutta kun Iso-Amppa suuttui ja käänsi prinssille selkänsä, maitopojan poliittinen lento loppui kuin käsinlypsy navetoissa.

Äänestä
  • SEMMOSTAHAN SE KEPULAISILLA TAHTOO OLLA SE POLIITIKAN TEKO PYRKYRYYTTÄ -SAMIN TOIMINTA OLI YKSI ESIMERKKI KUNNALLIS VAALEISSA TÄSSÄ MUINOIN.

    Äänestä

  • ontojokinen kirjoitti:

    SEMMOSTAHAN SE KEPULAISILLA TAHTOO OLLA SE POLIITIKAN TEKO PYRKYRYYTTÄ -SAMIN TOIMINTA OLI YKSI ESIMERKKI KUNNALLIS VAALEISSA TÄSSÄ MUINOIN.

    Jalasmökkiä hinataan jo kuulemma kohti senaatintoria ja ulkoministerin palli kiiltelee silmissä. Palataan taas keskiaikaan suomessa.

    Äänestä

korhos timolla näky jo olevan vaali-vankkurit lähtökuopissa viertolan pihalla yrittää vissiin MAITOLAITURIN KANSSA kun oli näköjään valmius asemissa viertolan pihalla.--tämähän olisi ovela veto timpalta MAITOLAITURILLA eduskuntaan. leikki leikkinä timo on jo näytönsä antanut SIIS EI JATKOON.

Äänestä

Liekkö Timpalla jo uutta morsmaikkua vaalitäkyksi mistä heittää vai meinaako pujotella kampanjan poikamiespohjalta? Päivystääkö Ontojoella kukaan vastaamaan tähän maailmanpoliittiseen kysymykseen?

Äänestä
  • palataan asiaan vähän ennen vaaleja -vaikka hiihtolomalla-

    Äänestä

Lehtomäki nuolee Putinin emmentaalit, slurps!

Äänestä
  • Vanhas masa kierrättää taas ruususia,että kansa saa lukea lemmenjuttuja seiskalehdestä ensi vaalikaudella. Onpa mukavaa tulossa poliittisella kentällä.

    Äänestä

missä oli viikon lopulla vaali karjan parissa timo sarkasmi korhonen.

Äänestä
  • Ritva "Kike" Elomaa ps. 2011– rekisterimerkintärikos 2003 1140 euron sakot Turun hovioikeus tuomitsi Elomaan kahdesta rekisterimerkintärikoksesta hänen miehensä Kimmo Elomaan talousrikosjutun yhteydessä.

    Teuvo Hakkarainen ps. 2011– haaskaus 1985 Kaatoi humalassa luvattomasti puita.
    törkeä varkaus 1986 9 kk ehdollista vankeutta Kaveriporukka varasti Suomussalmen kirkon ehtoollishopeat ja -viinit.
    kulkuneuvon luovuttaminen juopuneelle 1987

    Jussi Halla-aho ps. 2011–2014 uskonrauhan rikkominen ja kiihottaminen kansanryhmää vastaan 2008 50 päiväsakkoa Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Halla-ahon syyskuussa 2009 30 päiväsakkoon uskonrauhan rikkomisesta. Hovioikeus vahvisti tuomion lokakuussa 2010. Sekä Halla-aho että apulaisvaltakunnansyyttäjä valittivat tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Korkein oikeus kovensi rangaistusta 50 päiväsakkoon tuomitsemalla Halla-ahon 8.6.2012 uskonrauhan rikkomisesta ja myös kiihottamisesta kansanryhmää vastaa
    Tony Halme ps. 2003–2007 salakuljetus, laittomaan tuontitavaraan ryhtyminen, ampuma-aserikos, huumausaineiden käyttörikos ja aseen varomaton käsittely 2004 4 kk ehdollista vankeutta ja 80 päiväsakkoa Helsingin käräjäoikeuden tammikuussa 2004 antama tuomio pysyi hovioikeudessa samana. Tuomio koski tapahtumia Halmeen asunnossa Helsingissä heinäkuun alussa 2003. [27]
    törkeä rattijuopumus ja liikenteen vaarantaminen 2006 80 pv ehdollista vankeutta ja 30 päiväsakkoa sekä 4 kk:n ajokielto Tuomittiin silminnäkijöiden kuvausten perusteella ajettuaan holtittomasti Laitilassa. Vakka-Suomen käräjäoikeuden elokuussa 2006 antama tuomio säilyi joulukuussa hovioikeudessa. Halme selitti ajon holtittomuuden johtuneen sairaudesta.
    James Hirvisaari ps., m11 2011– kiihotus kansanryhmää vastaan 2011 25 päiväsakkoa Oikeusjutun nosti apulaisvaltakunnansyyttäjä heinäkuussa 2010. Syyte hylättiin Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa marraskuussa 2010, mutta Kouvolan hovioikeus langetti tuomion joulukuussa 2011. Tuomion syynä oli Uusisuomi.fi -sivustolla julkaistu kirjoitus, jonka katsottiin panetelleen ja solvanneen muslimeja.

    Mika Niikko ps. 2011– 1982 Ajeli 15-vuotiaana rakennustyömaalla ystävänsä varastamalla työkoneella.
    varkaus 1983 Käsilaukkuvarkaus
    1985 vahingonkorvaukset ja 6 kk ehdollista vankeutta Teki kahden ystävän kanssa liki 70 ostoa katteetomalla luottokortilla
    1990 Ajoi varastetulla autolla suojatiellä jalankulkijan päälle

    Pentti Oinonen ps. 2007– törkeä rattijuopumus ja liikenteen vaarantaminen 1989 ehdollinen vankeus [65]
    ampuma-aserikos 1992

    Pertti "Veltto" Virtanen ps. 1995–1999, 2007– liikennerikkomus 2009 8 päiväsakkoa Ei noudattanut pakollinen pysäyttäminen -liikennemerkkiä.

    Äänestä

  • valiojoukkoa kirjoitti:

    Ritva "Kike" Elomaa ps. 2011– rekisterimerkintärikos 2003 1140 euron sakot Turun hovioikeus tuomitsi Elomaan kahdesta rekisterimerkintärikoksesta hänen miehensä Kimmo Elomaan talousrikosjutun yhteydessä.

    Kerro omat salatut paheesi , varmaan niitäkin löytyy!!!!!!

    Äänestä

  • reilusti vaan kirjoitti:

    Kerro omat salatut paheesi , varmaan niitäkin löytyy!!!!!!

    Toisen virheet on helppoa nähdä, omista virheistä visusti vaietaan.

    Äänestä

  • Efraim / Efraim. kirjoitti:

    Toisen virheet on helppoa nähdä, omista virheistä visusti vaietaan.

    niistä virheistä ,poliitisistä timo v korhonen vainenee sujuvasti.SARKASMIA...

    Äänestä

  • perskuta kepulit kirjoitti:

    niistä virheistä ,poliitisistä timo v korhonen vainenee sujuvasti.SARKASMIA...

    Minua ei ole tuomittu missään oikeuslaitoksessa.
    Kaksi ylinopeussakkoa n. 30 vuotta sitten. Olen rehellinen ja siitä syystä en äänestä persuja.

    Äänestä

Keskusta-puoluetta tarvitaan aina,kun tämä armas maamme on lamaantuneessa tilassa. Niinkuin on tämän hetken tilanne on

Nykyinen Hallitus on saan omilla toimillaan kaiken tämän aikaan, Stubbi, tuunn Hallitus

Äänestä
  • samanlainen juppi se kekun,kepun sipiläkin on ja änkyrät päälle.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Känä eli Urkki K kirjoitti:

Kainuun keput möhlivät pahemman kerran kun eivät valinneet lääkäri Hannu S Kemppaista eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.
Hannu olisi kerännyt paljon ääniä kaikkia terveyskeskuksia myöten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu