Hei,
Olen kolmen tyttären 44-vuotias äiti. Avoliitossa ollessani, nuorimmaiseni syntyessä (nyt 6v.) minulle heräsi ajatus "kaverin" ottamisesta tyttärelleni. Isommat lapseni ovat jo maailmalla ja minusta tuntuu, että tänne sopisi oikein hyvin yksi pieni tyttö tai miksei poikakin. Olen asiaa pyöritellyt mielessäni.
Nyt olen asunut kohta kolme vuotta tyttäreni kanssa eron jälkeen ja ajatus on tullut takaisin entistä voimakkaampana. Tiedän, että tyttäreni kaipaisi seuraa.
Annetaanko lasta yksinhuoltajille ? Saako lapsesta mitään taloudellista tukea, pärjäämme nyt, mutta eihän tämä loisteliasta ole. Isä tukee taloudellisesta nuorimmaistani hyvin ja laittaa yleensä kalliimmat hankinnat. Uuden tulokkaan menot sitten jäisivät ilmeisesti täysin vastuulleni ? Saisiko mitään tukea yhteiskunnalta ?
t. lapsiaan kovasti rakastava
Olen kolmen tyttären 44-vuotias äiti. Avoliitossa ollessani, nuorimmaiseni syntyessä (nyt 6v.) minulle heräsi ajatus "kaverin" ottamisesta tyttärelleni. Isommat lapseni ovat jo maailmalla ja minusta tuntuu, että tänne sopisi oikein hyvin yksi pieni tyttö tai miksei poikakin. Olen asiaa pyöritellyt mielessäni.
Nyt olen asunut kohta kolme vuotta tyttäreni kanssa eron jälkeen ja ajatus on tullut takaisin entistä voimakkaampana. Tiedän, että tyttäreni kaipaisi seuraa.
Annetaanko lasta yksinhuoltajille ? Saako lapsesta mitään taloudellista tukea, pärjäämme nyt, mutta eihän tämä loisteliasta ole. Isä tukee taloudellisesta nuorimmaistani hyvin ja laittaa yleensä kalliimmat hankinnat. Uuden tulokkaan menot sitten jäisivät ilmeisesti täysin vastuulleni ? Saisiko mitään tukea yhteiskunnalta ?
t. lapsiaan kovasti rakastava
Vastaukset 16
Vanhimmat
"tänne sopisi oikein hyvin yksi pieni tyttö tai miksei poikakin"
"Tiedän, että tyttäreni kaipaisi seuraa."
No eipä kyllä noilla perusteilla. Mitä jos auttaisit tytärtäsi hankkimaan kavereita esim. päiväkodista/hoitopaikasta/eskarista, naapurista, harrastuksista tms.
Hei,
En nyt asiaa ihan noin tarkoittanut. Tarkoitin sitä, että tyttäreni ei ole millään tavalla itsekäs, jakaa mielellään tavaransa ja hellii ja hoivaa pienempiään. Kavereita toki on :)).
Ja sopimisella taas sitä, että sydämestämme ja perheestämme löytyisi paikka Hänellekin.
Mitkä ovat oikeat perusteet ??!!
Yh-äiti
Ei pidä olla pikkusielu! kaikilla meillä on syymme ottaa sijaislapsia, niin herkkua tämä ei ole, etteikö taustalle tarvitsisi isoja motiiveja. Kenellä se on lapsettomuus, kenellä jokin muu. Meille tuli tukiperhelapsia juuri siitä syystä, että meillä oli 1 lapsi joka kaipasi seuraa, siis tämä oli 1 syy monista, olihan se tosi kivaa kun kaverit tuli yökylään! Yksi syy on lisätienistit, ja se on totta. Minäkin olin vuosia kotona, en olisi pystynyt olemaan ilman hoitokorvauksia.
Hei,
Kiitos asiallisesta kommentista.
Tiedän, että elämäni on helppoa ja yksinkertaista, enkä ymmärrä miksi tämä asia ei jätä rauhaan. Olenkin miettinyt, onko jossakin joku, joka huutaa minua apuun, kun en saa rauhaa...
Eli tukea saa, pärjääkö sillä ? Onko yksinhuoltajuus auttamattomasti este ? Jos ajattelen lastenkotia ja omaa kotiani, olen 100% varma, että minä olen parempi vaihtoehto. Toinen asia on, näkeekö toiset asian siten.
Jaksaisitko kertoa kokemuksistasi ? Löysin tämän palstan aamulla ja luen kyllä nämä jutut täältä. Onko vaikea hyväksyä uusi jäsen perheeseen ? Milloin asia harmittaa vain harmittaako koskaan ? Itse olen pitänyt perheeni suljettuna yhteisönä, mutta iän myötä rakkauteni ei ole enää niin rajallista...Uskoisin rakastavani myös "vierasta" lasta, mutta voiko asiaa varmistaa millään tavalla ?
Haluan todella suoraa puhetta. Asia on niin iso, etten missään nimessä halua syöksyä siihen pää täynnä "romanttisia" haaveita :)).
Ystävyydellä yh
Sinun kommenttisi, annat kuvan, että tiedät kaiken sijaisvanhemmuudesta.
Mistä tiedät, kuinka hyvän perheen kysyjä voisi antaa lapselle.
Putoappas maan pinnalle KK.
Kiitos itsellesi, muutamat tällä palstalla ei ole lähteneet jeesusteluun mukaan, ei tässä pelkällä rakkaudella pärjää, vaikka rakkaus se kaikkein kannattavin voima onkin!
Kyllä rahallista tukea saa niin pitkä-kuin lyhytaikaiseenkin ns. viikonloppusijaisvanhemmuuteen. Riippuu vähän kunnasta, mutta me saatiin viikonlopulasista n. 20€ hoitorahaa ja saman verran kulukorvausta per lapsi per päivä, eli pe-la laskutimme kolmesta päivästä, siihen sisältyi lapsen haku ja vienti kotoa/kotiinsa, mutta kilometrikulut saimme vielä korvatuksi, 0,20€/km kunnalta. Pitkäaikaiset sijoitukset ovat toki eri asia. Saat kunnalta käynnistämiskorvauksen, jolla voi ostaa lapselle tavarat ja vaatteet alkua varten, summa riippuu kunnasta, mutta olen kuullut sen vaihtelevan n. 800-3000€ välillä!Me saimme viikonloppulapsiakin varten hieman hankintarahaa sänkyjä ja patjoja varten, mutta se lienee harvinaisempaa.Pitkäikaisesta sijaislapsesta maksetaan vielä hoito-ja kulukorvaus/kk, joka myös hieman riipuu kunnasta, mutta on n. 400€/hoitokorvaus ja kulukorvaus n.350€/kk. Itse maksan tästä lystistä veroa n. 10%, ja vähennän kulukorvaukset verotuksessa.
Yksinhuoltajuus ei ole este. Tarvitaan kaikenlaisia perheitä. Omat voiavarat on vaan arvioitava hyvin ennen kuin tähän lähtee, on sen verran raskasta ja haastavaa. Lueppa juttuja, joita on kerrottu muissa keskusteluissa!
Hei,
Liekö tuo yksinhuoltajuus "punainen vaate". Meitähän arvostellaan joka taholla, vaikka suurin osa meistä huolehtii asiansa todella hyvin. Kukaanhan ei tulevasta tiedä. Minä voin olla kohta aviossa ja joku toinen eronnut :)).
Pääasia lienee, että huolehtii itsestänsä ja lapsistansa kaikissa elämän olosuhteissa. Paljon kokeneena voi ehkä sen taata, ettei itse enää juurikaan kompastele :). Se lienee lasten kanssa tärkeintä. Tietenkin rakkauden jälkeen...
Yh-äiti
Ei ollut tarkoitus loukata, mutta alkuperäisessä viestissäsi luki perusteina vain tuo "kaveriksi omalle lapselle". Senhän nyt kaikki kai tietävät, ettei sillä perusteella voi ryhtyä sijaisperheeksi (tai sitten eivät). Olen pahoillani etten heti älynnyt että taustalla on muutakin, vaikkei sitä viestissä lukenutkaan.
Minulle on usein sanottu (pienten lasten äidit) että "pitäisiköhän minunkin ryhtyä sijaisvanhemmaksi, olisi kiva kun lapsella olisi samanikäisiä kavereita kotona". Jos siis ei asiaa mieti tämän pidemmälle, niin ei sovellu sijaisvanhemmaksi. Yleensä tämän jälkeen tulee kommenttia "siitähän saa rahaakin".
Ja joku heti tuolla alempana koki, että tämä mielipiteeni johtuu siitä, että olet yksinhuoltaja, ja että se olisi jonkinlainen punainen vaate... Ei pidä paikkaansa minun kohdallani; tunnen hyviä yh-äitejä ja yh-sijaisäitejä, eikä yksinhuoltajuus missään tapauksessa ole mielestäni este sijaisvanhemmuuteen. Olen itsekin sijaisvanhempi, ja mistäs minä tiedän vaikka minustakin joskus tulisi yh vaikka tällä hetkellä avioliitossa olenkin. Muuttuisinko sitten huonoksi äidiksi, kun eroaisin?
Tottakai olen kateellinen ja tiedän kaiken sijaisvanhemmuudesta :)))
En arvostellut alkuperäisen kirjoittajan perheolosuhteita. Ihmettelin vain tuota "kaveriksi omalle lapselle" -juttua.
Hei,
Et muuttuisi huonoksi äidiksi enkä minäkään. Nyt on enemmän aikaa lapsille, kun huono ihmissuhde ei syö voimiani.
Ihan hyvä on, että puolustat lapsia ja kommentoit reippaasti. Tämä on niin iso asia, ettei siihen leikiten saa ryhtyä. Hyvä saada monenlaista palautetta, että mietin itsekin asiat läpikotaisin.
Täytyy sanoa, että omat motiivini ovat "hukassa". Toisin sanoen, en ihan tiedä, miksi tämä asia on mieleeni tullut ja miksi tuntuu, että minun pitäisi toimia. Rakastan lapsia ja haluan, että heistä pidetään hyvä huoli. Kaikki aikuiset yhdessä !!! Tuntuu, että minulla on jotakin ylimääräistä, jonka voisin jakaa tarvitsevan kanssa....
Pohjimmiltani olen kyllä epävarma, olisiko minusta siihen. Tiedän, että olen oikeudenmukainen ja hoidan asiat, kun olen luvannut. Mutta voisinko varmasti rakastaa tuota lasta täydestä sydämestäni, muutenhan sitä ei jaksa. Vaikeuttaisiko oma lapseni suhdetta uuteen tulokkaaseen, riittäisikö aikani ?!
Osaisinko ?!
Jotenkin toivon, että tämä menisi ohi. Haluan tehdä hyvää, mutta entä jos en kykenisikään siihen. Sehän olisi lapsen kohdalla pahempaa, kuin että olisin jättänyt kokonaan yrittämättä...
Sen tiedän, että lapsi ei ole lelu. Senkin tiedän, että sitoumus loppuelämäksi on pitkä lupaus. Tuota lupausta ei saa rikkoa !!!
Ystävyydellä yh-äiti
Tottakai voi yh ruveta sijaisvanhemmaksi, miksipä ei. Mutta siinä on varmasti katsottava, että oma tukiverkosto on riittävä, että saa sen tuen ympäriltään mitä tarvitsee. Ei ole helppoa aina kasvattaa lasta, jolla on historia muualla, josta sinulla ei ole tietoa, oirehtii yleensä aika lailla, edes siis kahdestaan aviopuolison kanssa, saati sitten yksin.
Mutta kuten tossa jo yksi totesi, kaikenlaisia perheitä tarvitaan. Kannattaa ottaa yhetyttä kuntaan tai pelaan ja sitä kautta lähteä kartottamaan omia mahdollisuuksia. Hyvistä, rakastavista perheistä on aina pula!
Ei se yksinhuoltajuus este ole. Itseppä tiedät oman jaksamisesi. Voimat ne voi loppua avio/avosuhteessa olevillakin. Mummoni kasvatti viisi biolastaan yksin (ja on paljon paljon muita suuremmankin katraan yksin kasvattaneita) ja kaikista on ihan hyviä kansalaisia tullut ;).
Ei muuta kuin selvittelemään virallisia tahoja myöten mahdollisuutesi. Siellähän ne päätökset loppuviimeksi tehdään, kuka ja ketkä minnekin sijoitetaan ja kenestä on heidän mielestään sijaisvanhemmaksi. ONNEKSI sitä päätöstä ei tehdä tällä palstalla =).
Että tukiperheeksi voit hakea vaikka heti. Eli kerran kuukaudessa lapsi tulisi teille viikonlopuksi hoitoon. Näistä perheistä on kova pula. Kuitenkin jos haluat lapsellesi kaverin niin sijoituksen kautta se ei varmasti onnistu. Olen ymmärtänyt, että jo vanhemmat lapset ovat aika traumaattisia ja siinä menee kaikki aika tämän esim 5-6 vuotiaan hoitoihin. Eli mieti nyt tuota sijoitusta ja käy toki pride ensin niin saat oikean kuvan sijoitetuista lapsista.
(kaikki ei ole sairaita, tiedän, mutta ei ne enää ihan normaalejakaan ole, kun tietää lähtökohdat).
Onnea kuitenkin yritykseen ja harkitse viikonloppu lapsia!
Niin, viikonloppulapsista/lomalapsista on ihan hyvä aloittaa ja niinhän monet tekevätkin, myös me. Viikonloppulapsissakin voi olla kovin erilaisia lapsia, ihan tavallisia ja TOSI häiriintyneitä, siitäkin kannattaa puhua sossun kanssa etukäteen. Meidän lapset oli sisaruksia (3kpl), jotka tosiaan haettiin 60km päästä. Äiti oli yh, just eronnut ja masentunut, vailla kunnollista tukiverkostoa, oma äitinsä alkoholisoitunut ymym. aika tavallinen tarina. Mutta toisinaan kävi niin, että äiti ei jaksanutkaan ottaa lapsiaan takaisin viikonlopun jälkee, tai ei avannut ovea! Joskus oli uusi mies kierrossa ja "peuhaukset" kesken..Kännykkä yleensä vastasi jonkin ajan kuluttua, kun oltiin odoteltu mäkkärissä, puistossa ja ties vaikka missä. Usein uhkasin soittaa sosiaalipäivystykseen, jos ei lapsia huolita ja siitä äiti yleensä uskoi. Kerran toin lapset takaisin meille ja vein heidät suoraan ma-aamuna päiväkotiin ja kerroin sinne tilanteen.En kaikesta edes puhunut sossulle, sillä äidin kanssa oli syntynyt niin luottamuksellinen suhde ja hän purki avoimesti sydäntään ja huoliaan minulle, pystin jopa hieman arvostelemaan hänelle hänen käytöstään, mutta kavereita ei oltu.Kaikki päättyi lopulta ihan hyvin, mutta 4 vuotta lapset meillä kävi. Eikä viikonloput 3 viikon välein riittänyt, vaan myös joulut, 2vko kesällä pääsiäiset ja yleensä juhlapyhät sekä jos äiti oli kovin maassa, lapset olivat pidempäänkin.
Luettuani juttunne toivon ettei tuonkaltaisille vieraita lapsia anneta. En enää yhtään ihmettele miksi sossu vetää tiukkaa linjaa, sen se tekee lasten edun vuoksi.
Sossussa on sittenkin järkeä.
Hei,
Kyllä ihmisten kateus ja rumuus näyttäytyy täälläkin ilkeästi. Ajatukseni sijaisvanhemmuudesta lähti puhtaasti rakkaudesta lapsia kohtaan. Toivon, että hetken mietitte, onko osanne itse aiheutettua vai onko katkeruuteen aihetta. Toivon, että kaikki ajattelette kuitenkin huonosti kohdeltujen lasten parasta.