Suomi

Naapureidemme "totuudet" ! ! !
Venäläinen ja ruotsalainen "totuus" on pakko laittaa sitaatti- merkkeihin,
sillä suomalaisten demonisointi on heillä mennyt veriin.

Suuri olisi halunsa käyttää hyväkseen kansaamme edelleen, samoin kuin viime vuosituhannella tekivät.

Alistivat, käyttivät sodissaan tykinruokana ja sortivat suomalaisia lähes koko viime vuosituhannen ajan!

Ja entäpäs nyt liittovaltio?
-------
3184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

demonisoida = esittää kaikin tavoin kielteisessä valossa

Äänestä

" Suomi on yksi maapallon suurista kielistä lähes millä vain mittarilla laskettuna. Puhujia on miljoonia, kielellä julkaistaan kaikenlaisia tekstejä niin perinteisesti painettuna kuin sähköisessäkin muodossa, kielemme elää maailman muutosten mukana ja koko yhteiskuntamme toimii suomeksi. Me voimme toteuttaa itseämme omalla kielellämme omassa maassamme rauhassa ja vapaasti.

Maailmassa on kuudesta kahdeksaan tuhatta kieltä.
Suurin osa niistä on huomattavasti suomea pienempiä.

Neljällä viidesosalla kielistä on alle satatuhatta puhujaa. Niitä puhuu noin prosentti maailman väestöstä. Kieltä puhuvan ihmisen kannalta kyse ei edes ole absoluuttisesta koosta, vaan siitä, puhutaanko ympärillä omaa kieltä. Useimmat vähemmistökieletkin ovat tässä mielessä pieniä kieliä.

Äänestä

Hiukan kaamoksesta, kylmyydestä ja pimeydestä!

Apeus johtuu myös kansamme orjuutetusta viime vuosituhannesta, epigenetiikka meissä tekee tuon.
http://areena.yle.fi/radio/1698077
Suomalaiset olivat Ruotsin vallan alle alistettuina 654 vuotta ja sitten venäläisten kasakkain korkojen alla vielä 108 vuotta, minkä jälkeen asta itsenäisyys saatiin takaisin v. 1917.

Sitten 22 vuotta myöhemmin sota itsenäisyyden puolesta 1939 -45, jossa noin 100 000 suomalaista nuorta tapettiin Karjalan sotarintamille. Sinne vuoti heidän verensä.
Mutta itsenäisyytemme saimme pidettyä, vaikka kalliin hinnan siitä maksoimme.
Vielä sotakorvauksetkin maksoimme ainoana maana maailmassa.

Suomalaisia ei saa haukkua, heitä pitää ymmärtää.
kaiken jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫∫ kirjoitti:

Naapureidemme "totuudet" ! ! !
Venäläinen ja ruotsalainen "totuus" on pakko laittaa sitaatti- merkkeihin,
sillä suomalaisten demonisointi on heillä mennyt veriin.

Suuri olisi halunsa käyttää hyväkseen kansaamme edelleen, samoin kuin viime vuosituhannella tekivät.

Alistivat, käyttivät sodissaan tykinruokana ja sortivat suomalaisia lähes koko viime vuosituhannen ajan!

Ja entäpäs nyt liittovaltio?
-------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu