Mopot

Onko mielestänne kohtuullisia rangaistukset mopojen virityksistä? Mistä rikoksesta saa vastaavan tuomion? Onko kokemuksia mopon virittämisen kiinnijäämisestä ja millaisia seuraamuksia saitte?
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

On. Täysin kohtuullisia. Eihän siitä rangaistukseksi saa kuin pikkusakon. Kaikki muu onkin sitten niiden rästiinjääneiden asioiden kuten erilaisten verojen ja vakuutusten hoitamista vähän raskaammaan kaavan mukaan, ja pakollinen lisäjakso kasvamiseen ja karvoittumiseen ennen seuraavaa ajokorttia.

Ajotaidottomien pentujen ei muutenkaan pitäisi olla liikenteen seassa millään moottorikulkuneuvolla, mutta jos pakko on, niin ainakin sitten mahdollisimman rauhallisella ja muille vaarattomalla pelillä.

Äänestä
  • Harjoitus tekee mestarin! Vihaan sitä kuinka aikuiset valittaa miten nuoret vaan on mopoillaan haitaks liikenteessä mutta silti saa lukea kuinka aikuiset ihmiset ajelee autoillaan lasten yli suojateillä.

    Kyllä se on hyvä että lapset harjottelee ajamista jo aikaisessa vaiheessa.

    Äänestä

  • puolustan kirjoitti:

    Harjoitus tekee mestarin! Vihaan sitä kuinka aikuiset valittaa miten nuoret vaan on mopoillaan haitaks liikenteessä mutta silti saa lukea kuinka aikuiset ihmiset ajelee autoillaan lasten yli suojateillä.

    Kyllä se on hyvä että lapset harjottelee ajamista jo aikaisessa vaiheessa.

    Lain mukaan vaikka viisivuotias saa harjoitella ajamista, kunhan vaan ei tee sitä yleisellä paikalla.

    Äänestä

Kyllä se on parasta että opettelee liikennesäännöt mopolla kuin se, että pomppaa suoraan auton rattiin, vaikka autokoulun siinä välillä käy niin onhan se ihan eri asia jos on 2 pyöräisillä moottoriajoneuvoilla tullut liikenteessä ajettua jo ennen tätä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mopedi kirjoitti:

Onko mielestänne kohtuullisia rangaistukset mopojen virityksistä? Mistä rikoksesta saa vastaavan tuomion? Onko kokemuksia mopon virittämisen kiinnijäämisestä ja millaisia seuraamuksia saitte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu