Jennalle

Hui hui34

Kuule tipu. Ihmettelet kuinka sinusta puhutaan. Voin kertoa että, olit ylimielinen BB-talossa ja se meitä monia ärsytti. Ihailit itseäsi peileistä ja luulit olevas voittaja!! Ha haa. Voitit sen danin kuitenkin. Dani on juuri sinulle tehty. Yhtä tyhmä ja itsekeskeinen, ja jo BB:ssa oli dani mustasukkainen. Teille toivon todellisuuden tajua ja toisten huomioo ottamista. Jenna ei koskaan ottanut huomioon ketään muita kun itsensä.esim kun Jenna huusi ja huusi Tä tä tä ...tuli mieleen kellokoskelaiset.
Danilta on huono itsetunto.

47

474

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isla2

      Jenna, suosittelen lukemaan, mitä sinusta on kirjoitettu. Olet käyttäytynyt juuri niin kuin on kirjoitettu. Mieti lukemaasi ja ota opiksi.

      • Hanki elämä

        Hanki tampio oma elämä. Jennalla ja Danilla menee lujaa. Rahnaa tulee joka tuutista.


      • Tulevat tuksut

        Seiskan sivulla luki, että on lukenut juttuja itsestään.
        Siinäkin haukuttiin ne, jotka ei hänesta positiivisesti kirjoittaneet. Eli vika taas muissa.

        Ja se että samoihin aikoihin on juttua hänen vessapanosta Danin kanssa, niin kertoo jo sen, ettei taida nähdä käytöksessään mitään vikaa.


      • 24242425
        Hanki elämä kirjoitti:

        Hanki tampio oma elämä. Jennalla ja Danilla menee lujaa. Rahnaa tulee joka tuutista.

        jos ei ole muuta tarjottavaa kuin perse..... niin kyllä sillä tulee rahnaa ovista ja ikkunoista. onnea vaan.


    • Dani ta ta ta ta

      Danilla rahaa, ha haa ...
      Sitä rahaa noilla ei ole yhtään enempää kun normi opiskelijalla. Saiko dani lopputilin? Kyllä kun yhteen muuttivat niin elämä opettaa.....

      • Hyvin menee

        Rahnaa tulee ovista ja ikkunoista. Heillä menee hyvin.


    • Kouluun hus

      Jennan kannattaisi keskittyä koulukirjojen lukemiseen ja hankkia itselleen ammatti. Ei se äiti ikuisesti ole laskuja maksamassa. Ja mitä Tuulikki kehotti? Hyvää jatkoa - kyllä se järkikin sinne päähän vielä kasvaa.

      • Onnea Jenna ja Dani

        Jennalle tulee rahnaa ovista ja ikkunoista.


      • olet hönö!
        Onnea Jenna ja Dani kirjoitti:

        Jennalle tulee rahnaa ovista ja ikkunoista.

        vituttaako Andten saamat sata tonnia.


    • mää huohotan jo
      • Rahnaa tulee

        Jenna ja Dani vetävät hyvät rahat lehtijutuillansa!


      • Näilläkö?

      • Media myy

      • kateus on sairaus.
        Media myy kirjoitti:

        Hyvin ovat olleet esillä mediassa. He voittivat paljon.

        MISSÄHÄN MEDIASSA? Ei ole kertaakaan tulleet vastaan. Onneksi.

        Andte se nauttii hymyssä suin sadasta tonnista, hyvien ystävien sekä kunnollisten sukulaisten seurassa.

        Toisin on niiden jotka luulivat että nussimalla ja homostelemalla voittaa sata tonnia.


    • nnu8

      Dani ei varmasti kauan katso tuommosta nirppanokka tolloa.
      Onpa tytöllä menemistä Tornioon, kun on ollut BB talossa erään patjana. Kovat on olleet kiimahalut. Ja erään lehden mukaan jopa ravintolan vessassa paneskeltu.
      Mitähän nuo pikkusisaretkaan tuommosesta ajattelee.

      • POJAT HEI!!!!KÄNNIÄÄLIÖ

        Nunnuka oli talon KÄNNIÄÄLIÖ!


      • Danin päässä kusta
        POJAT HEI!!!!KÄNNIÄÄLIÖ kirjoitti:

        Nunnuka oli talon KÄNNIÄÄLIÖ!

        Jenna oli talon sanonko mikä!


      • miiaheidisofia

        tuo hönö joka täällä jauhaa paskaa on Jennan pikkusisko.


    • ,o08uy

      Jokainen tietää mikä Jenna oli talossa. Muilla oli sentään moraali.
      Hävettääköhän neitosta edes, kun levittää torttunsa ja on katsojille katsomista, miten tornion tyttö paneskelee.
      Mitähän tällaisesta on mummonsa ajatellut, tai äiti ja muu suku.
      Tuskinpa tulee Danin ja Jennan suhde kestämään.
      Dani on sellainen vauhtiveikko, jota tuskin tuommonen maalaistyttö pitelee kauan.

      • Hyvin menee

        Jenna ja Dani ottavat hyvät rahat tyhmiltä.


    • l0oo877

      Mistä ottavat rahat. Eikös se Dani saanut lidlistä loparit. Jennalla ei taida olla mitään ammattia muuta kuin patjana olo.
      Tuskinpa D muuten on jennasta edes kiinnostunut.
      Niinhän se sanoi talossa ollessaan, että ei olisi edes Jennasta kiinnostunut, jos olisivat ulkomaailmassa.
      Pikkutyttö Tornioon vaan kasvamaan.

      • Hyvin tienaavat

        Hyvin tienaavat jutuillansa.


      • Hyvin menee

        Hyvin tienaavat jutuillansa.


    • 09unh7

      Millä jutuilla. Eihän niistä ole kuin pari paparazzi kuvaa, jossa Dani yrittää hehkuttaa, kuinka hyvin pyyhkii, Tuskin se vessahommakaan oli tarkoitettu kaiken kansan luettavaksi.
      Dani on senverran vauhtiveikko, että tuskin kauan tornion tyttö kainalossa on.
      Jos Dani petti silloista tyttöystäväänsä talossa ollessaan, pettää myös seuraavaa typykkäänsä, ainakin tuommosta rääkyjää, jonka kanssa luulisi menevän hermot.

      • Hanki elämä

        Lue lehtiä niin tiedät eikä tarvi täällä märistä.


      • kerro?
        Hanki elämä kirjoitti:

        Lue lehtiä niin tiedät eikä tarvi täällä märistä.

        Mitähän lehteä pitää lukea?


      • Onnea Jenna ja Dani
        kerro? kirjoitti:

        Mitähän lehteä pitää lukea?

        Ota selvää äläkä kysele tyhmiä.


      • Harhassa elät
        Onnea Jenna ja Dani kirjoitti:

        Ota selvää äläkä kysele tyhmiä.

        Ovatko antaneet myös sinulle rahaa myös noista mainitsemistasi isoista tuloista
        vai ovatko sinut ihan hyljänneet ?


    • häh???

      Mistä sää niitä onnittelet?

      • Harhassa elää

        Se luulee, että media tappelee niiden huomiosta
        ja kansa jonottaa saavansa lukea juttja niistä
        ja heidän miljoonapalkkioista, kun antavat haastatteluja elämästään.


    • mmikkk

      Luuleeko Jenna, että siitä on tullut julkisuuden henkilö, "mie en anna haastatteluja".
      Jenna käyttäytyi talossa kuin pikkupentu. Jokeltelikin lapsenlailla. Tutti kuuluisi vieläkin suuhun, vaikutti se niin lapselliselta.
      Panohommat kuitenkin sujui.
      Voisi olla viisainta mennä Armin porukoihin pornoilemaan.
      Maine on kuitenkin jo mennyt BB talossa käytöksen takia.

      • Hyvin menee

        Hankkikaa köyhät elämä!


      • On jo ihana elämä
        Hyvin menee kirjoitti:

        Hankkikaa köyhät elämä!

        Oletko sinäkin muuttamassa sstdiin Danin luo?
        Sinusta tulee varmaan sitten samanlainen superjulkku kuin heistä lähitulevaisuudessa ja pääset mielikuvituslehtien kansiin.


    • miten on?

      Joko Jennan opiskelut ovat jatkuneet?

      • Hyvin menee

        Lue lehtiä, äläkä kysele typeriä.


    • kerrotko?

      Mitä lehtiä pitää lukea?

      • Hyvin menee

        Ootko kuullut lehdestä nimeltä Seiska?! Tai iltasanomat? Missä tynnyrissä oikein elät?


      • annetaan jo olla
        Hyvin menee kirjoitti:

        Ootko kuullut lehdestä nimeltä Seiska?! Tai iltasanomat? Missä tynnyrissä oikein elät?

        En lue roskalehtiä, ja sen vuoksi on näitä tietokatkoja.


    • häpäisty tornio

      Tuommosta ihmistä kuin Jenna, ei kukaan julkisuudessa kaipaa.
      Käyttäyttyy kuin pullopres** sika. Ei myöskään sen panokaveria.
      Dani nauraa kavereilleen millainen panopuu hänellä on.
      Menneehän se paremman puutteessa.
      Onpahan joku kehen voi kassinsa tyhjentää.
      Voi voi Jenna miten kauan sinisilmäisyys jatkuu.
      Tyhmää on helppo uunottaa.

    • Joopasenjoo

      Mitenkä miusta tuntuu, että tämäki ketju on katkeria exiä täynnä...

      • Joopasenjoo

        Jennalla yhdenyöns ex:iä riittää.


      • Hieno homma
        Joopasenjoo kirjoitti:

        Jennalla yhdenyöns ex:iä riittää.

        Käykö kateeksi pökiö?


      • Ei kiinnosta
        Hieno homma kirjoitti:

        Käykö kateeksi pökiö?

        Tutti suuhun ja peilin eteen sanomaan tätätä.


      • Rahnaa tuloo
        Ei kiinnosta kirjoitti:

        Tutti suuhun ja peilin eteen sanomaan tätätä.

        Jenna ja Dani joka mediassa! Rahnaa tulee.


    • kaameeta

      Mitenkähän kauan rahaa tulee. D on saanut potkut töistä. Toisen osapuolen opiskelu ei nähtävästi jatku.
      Jenna on kuin orpo piru H:ssä.
      Mahtoiko olla mukava mennä kotiväen eteen talossa olon jälkeen, kun kaikki läheiset ja myös koko suomen kansa näki,
      miten tornion tyttö levitti torttunsa gigololle.
      Panivat ja nylkyttivät kuin kanit.
      Kaiken kansan nähden. Ikäänkuin olisivat olleet suomalaisten makuukamarissa.
      Häpeämättömat, sivistymättömät, vailla mitään moraalia.
      Ja eivät piitanneet siitä, vaikka samassa huoneessa oli moni muu.
      On siellä ollut löyhkä, toiset sai olla pill** hajussa.

      • Hieno homma

        Onkohan J. Saanut Kalu_Karvauksia

        siis Kalu-Korvaan

        siis Kulua-karvauukseensa

        siis kulu-korvauksia

        Jos näet Jennan läheltä
        huokaise ja sano TULIJO,KIITOS


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe