Omaisuutta oli perinnönjaossa niin vähän että tekee mieli tietää mihin rahoja on siirretty ennen kuolemaa. Rahansiirtoja ei voi enään perua mutta antaako pankki kuolleen tilitietoja muutaman edellisen vuoden ajalta.
Antaako pankki perinnönsaajalle tilitietoja
jakolak
18498
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Tietääkseni tilitiedot saa kuolemaa edeltäneeltä ajalta vain kaikkien perillisten yhteisellä pyynnöllä.
tai käräjien määräämän pesänjakajan pyynnöstä.
Takemmin: pesänselvittäjän pyynnöstä.
Ja konkreettisemmin:
Jolla usein on sekä pesänselvittäjän että pesänjakajan määräys.
Ei tuo mitään konkretiaa ole.
Pesänjakaja ei pääse kysyttyihin tilitietoihin, pesänselvittäjä pääsee. Sen tähden, jos tarvetta on päästä, tuleekin hakea määräys sekä että.
Suurimmassa osassa tapauksia on nimenomaan tarvetta hakea sekä pesänselvittäjän että -jakajan määräys. Näin ne pesät saadaan sekä selvitettyä että jaettua. Riitainen väki ei yleensä pysty saamaan kumpaakaan aikaiseksi omin voimin. Ja molemmat pitää kuitenkin tehdä, ennemmin tai myöhemmin.
Vai niin.
Pesänselvittäjä monessa tapauksessa toimii myöskin pesänjakajana.
Ja kyllä pesänjakajalla on oikeus vainajan tilitietoihin.
Ole vaikka mikä hemmo, mutta pesänjakajalla ei ole oikeutta perittävän elinajan tilitapaahtumiin. Pesänselvittäjällä on.
PK 19:1.1, 1. virke
"Pesän osakkaan hakemuksesta oikeuden on päätettävä, että ->pesän omaisuus on luovutettava pesänselvittäjän hallintoon
arvo-osuustilit jne kuolinpesän nimissä jne.
ainut poikkeus kun pesänjakajalla oikeus tilitietoihin jne.
Mitähän oikein tarkoitit sanoa???
Arvo-osuustilin haltijalla, tilinhaltijan lakimääräisellä edustajalla, tilinhaltijan kuolinpesällä ja sen pesänselvittäjällä ja pesänjakajalla, uskotulla miehellä, joka on avioliittolain (234/29) 60 §:n nojalla määrätty laatimaan luettelo tilinhaltijan omaisuudesta, ja
pesänjakajalla, joka on määrätty toimittamaan ositus tilinhaltijan ja tilinhaltijan puolison tai tämän kuolinpesän välillä, on oikeus saada tietoonsa tilille kirjatut arvo-osuudet
ja muut tilille kirjatut seikat.
No niinpä näkyy noiden tiliehtojen mukaan olevan pesänjakajallakin oikeus saada tietoja arvo-osuustilille kirjatuista seikoista. Liekö kysymys yksittäisen pankkiryhmän tiliehdoista vai yleisemmästä käytännöstä? Muutoin pesänjakaja tarvitsee perittävän kuolemaa edeltävältä ajalta tietojen saamiseen kaikkien osakkaiden suostumuksen, mitä taas pesänselvittäjä ei tarvitse.
Pesänselvittäjä voidaan kuitenkin määrätä vain kuolinpesään. Avioeroon perustuvassa osituksessa tietojen saaminen toisen puolison varallisuudesta voi olla kiven alla. Pesänjakajan on luottaminen puolisoiden antamiin tietoihin. Jos sitten ilmenee, että toinen puoliso on osituksessa salannut omaisuuttaan ja siten aiheuttanut toiselle puolisolle taloudellista vahinkoa, kysymykseen voi tulla petos, ja sitä selvittävä poliisi kyllä saa samat tiedot kuin pesänselvittäjä olisi saanut.
Voi nixnax, eivät nuo olleet mitään tiliehtoja tai käytäntöä.
Tuo oli lakitekstiä.
Laki arvo-osuustileistä 17.5.1991/827,
Tietojen antaminen arvo-osuustilistä 33 §
Nyt erehdyt, kun luulet, että käytäntö voisi tiedonsaantiin oikeuttaa. Minä tarkoitin, että käytäntö voisi olla se, että sanotunlaiset tiliehdot eivät olisi voimassa vain yhdessä pankkiryhmittymässä, vaan muissakin, ehkä kaikissa. Jos tilinhaltija tällaiset ehdot on hyväksynyt tilin avatessaan, niin silloin tiedonsaanti menee tiliehtojen mukaan. Mutta kun tuo poikkeus näkyy laissa säädetyn, niin silloinhan sitä on aina noudatettava.
Lienet tuo danskebankinhemmo, joka sai vähän siipeensä ja antaa näin takaisin. En pidän lainkaan tarpeellisena, että kaikki pankkilainsäädäntöön liittyvä olisi hallinnassani. Pankeissa toimivat hallitkoot tuon kapean sektorin. Myönnän, että on monta muutakin spesifistä alaa, joita en täydellisesti hallitse.
Siinähän hakevat tilitiedot, ei niistä mitään hyötyä ole. Rahat nostettiin käteisenä eikä niitä mihinkään tilille laitettu. Näin estettiin tehokkaasti narkkaritytärtä saamasta niistä lakiosaansa. Ahne pikku narttu jäi nuolemaan näppejään.
Asunto oli myyty ja muuttanut vuokralle. Asuntorahat meni kunnollisille lapsille, narkki ei saanut mitään.
Juuri noin pitää tehdä. Äitini myi asuntonsa, muutti vuokralle, myi kaikki osakesijoitukset ja antoi ne meille kunnollisille lapsilleen. Juopporetkuveli jäi nuolemaan näppejään. Kaikki rahat annettiin vuoden aikana käteisenä, siitä ei jäänyt mitään jälkiä. Ei tarvinnut maksaa perintöveroa mutta operaation päätarkoitus oli estää alkoholistia saamasta euroakaan.