Mondeon tyyppivioista on julkisuudessa kerrottu tavallista enemmän. Esiin ovat nousseet ennen kaikkea vetoakselien sisänivelet. Niistä pääsevät rasvat ulos ja tilalle tulee kuraa. Nivelet kuluvat siis tavallista nopeammin. Aluksi Ford torjui takuuvaatimukset, mutta nyt suhtautuminen on muuttunut. Sama ongelma on kiusannut myös Ford Focusta, ehkäpä vielä pahempana.
Myös ruoste on tuottanut ongelmia. Ovipeltien taitesaumojen tiivistysmassa on tarttunut peltiin huonosti, ja alle on päässyt syntymään ruostetta. Näitäkin vaurioita on korjattu takuuna paljon virallisen takuuajan jälkeen, koska kyseessä on virhe valmistusprosessissa.
Vähemmän on kerrottu ovisaranoiden heikkoudesta. Kokemustemme mukaan kuitenkin kuljettajan ovi alkaa roikkua jo varhaisessa vaiheessa saranoiden kulumisen takia niin, että oven sulkeminen ei tahdokaan ensi vedolla onnistua.
Myös takajarrujen ongelmista on kerrottu kovin vähän. Takajarrut pyrkivät ryytymään, jarrut alkavat hangata, mikä johtaa kuumenemiseen ja ennenaikaiseen kulumiseen. Toimiakseen hyvin ne kaipaavat herkistystä pari kertaa vuodessa.
Maahantuojan viralliset lausunnot vioista ovat tietenkin juristien muotoilemia. Myyjät sen sijaan pitävät kiinni asiakkaistaan, joten takuukäytäntö on usein joustavampaa kuin lausunnot antavat olettaa.
Yleiseen tietoon ei ole kerrottu sitäkään, että vetonivelten rasvat saadaan pysymään nivelissä, jos asia halutaan hoitaa. Huhu kyllä kiersi jo toista vuotta sitten, että Tikkurilan Stockmann-Autolla nivelet saadaan pitämään.
Tikkurilan keino on se, että ensimmäisessä huollossa suojuskumin ja vetonivelen liitoskohta puhdistetaan, ja siihen laitetaan liimamassaa. Massa on mustaa ja tyypiltään ”jotakin Sikaflexin ja silikonin väliltä”, kuten asentaja kuvaili. Aine tulee verstaalle Fordilta!
On aika ihmeellistä, että ilmeisen toimiva korjauskeino ei liene käytössä kaikissa Ford-korjaamoissa. Ja uskomatonta on se, ettei kikkaa ole otettu käyttöön jo tuotannossa.
Myös ns. koiranluut ovat ongelmallisia.
Ne alkavat Mondeossa normaalisti ollakin jo 80 000 km mennessä vaihtokunnossa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
...Ainakin tämän vuoden mallisessa mondeossa sisemmät suojakumit on liimattu jo tehtaalla kiinni niveleen,kirkkaalla massalla ja ei ainakaan vielä vuoda.