Ei ole tämän ikäisellä miehellä sijaa majatalossa. Kotona on kaikki mahdolliset asiat ja tavarat naisen laatimassa järjestyksessä. Olen niitä kyllä vuosien myötä monta kertaa yrittänyt järjestellä omillakin ehdoillani, mutta säilyttääkseni perherauhan, tyydyn tällä hetkellä vallitsevaan tilanteeseen.
Olen sitä mieltä, että kaikilla miehillä pitäisi kodissa olla "naisvapaa" vyöhyke, autotalli tai vastaava, johon voisi tarpeen vaatiessa kadota pitsiverhoja ja röyhelötyynytjä, Kauniita ja rohkeita ja Salkkareita pakoon. Uskaltaisikohan siitä joku kansanedustaja, MIES, tehdä vaikka lakialoitteen? Taitais turpiin tulla.
Korostan vielä, että en ole tossun alla, vaan realisti.
Olen sitä mieltä, että kaikilla miehillä pitäisi kodissa olla "naisvapaa" vyöhyke, autotalli tai vastaava, johon voisi tarpeen vaatiessa kadota pitsiverhoja ja röyhelötyynytjä, Kauniita ja rohkeita ja Salkkareita pakoon. Uskaltaisikohan siitä joku kansanedustaja, MIES, tehdä vaikka lakialoitteen? Taitais turpiin tulla.
Korostan vielä, että en ole tossun alla, vaan realisti.
Vastaukset 21
Vanhimmat
hymyilin vähän kun luin juttuasi, sillä
kuulin saman stoorin viime viikolla
kun kävin laittelemassa vanhempieni verhoja.
Isäni koko ajan valitti että onko noita
"hörsseleitä" pakko laittaa ikkunaan kun
pimentävät ja on kuin sota-aikana konsanaan.
Hän on vihainen kaikelle muullekin "krääsälle".
Olen samaa mieltä kanssasi, jokaisella pitäisi
olla se oma soppi tai nurkkaus missä viihtyy
parhaiten ilman häiriötekijöitä. Eikö se
tänä päivänä olekin mahdollista kun asunnot
ovat isontuneet?
Joka aikuisellakin pitäisi olla se "oma huone"
kuten lapsilla nykyään. Luulen että auttaisi
paljon aviokriiseissä ettei aina tarvitsisi
sinne takkahuoneeseen tai autotalliin mennä.
Olen vähän jäävi tällä hetkellä kun asun yksin
ja kaikki ovat omia huoneitani mutta on joskus
ollut perhe ympärillä joten ongelmasi on tuttu.
Siitä vain rakentamaan seiniä lisää!
Muista kuitenkin, että oma huoneesi pitää
aina siivota, muuten ei tule viikkorahaa.
( se oli Nannin huumoria)
kun olin vielä aviossa-mietin mistä laittasin itselle huoneen ja makuuhuoneen sängyssäkin teki mieli välillä laittaa seinä väliin-kyllä kaikki tarvitsee myös yksityisyyttä,muuten ei tunne itseään kuin puolikkaaksi.
Koeta nyt edes saada anottua yksi laatikko keittiöstä omille tavaroillesi,siitä se alkaa.Se on kyllä liian vaikea aloittelijalle,vuokraapa jostain kauempaa autotalli muuten muijas valtaa senkin.
Näin meilläkin sanotaan..mutta jo tänä aamuna ajattelin "ääneen" et saa täällä muutkin siivota!
Tarkoittaa ainakin sitä että ei syötäis voileipiä sohvalla ja kävellä traktorinpohja kengillä sisällä ja vaikka pyyhittäis kahvitahrat pois kun huomaa läikytelleensä..
Kyllä täytyy näin naisena myöntää et sisustus on
naisen käsialaa,värien valinta,yms.mikä liittyy
kotiin.Ja onhan miehellä sohva ja tv ja jääkaappi!
Ja tietokone ja auto...ja nainen,vaikkakin pahanlainen(joskus)
Olen ollut naimisissa kaksikymmentäviisi vuotta ja meillä on ollut mieheni kanssa omat huoneet kummallakin varmaan jo viisitoista vuotta. Niissä myös nukutaan. Säännöt ovat sellaiset, että oman huoneensa saa sisustaa tai olla sisustamatta, siivota tai olla siivoamatta, ihan niinkuin itse lystää. Mieheni huoneessa on muun muassa ruma kipsinen pää, joka esittää Sibeliusta... Yleiset tilat sitten mietitään yhdessä. Tosin taidan siinä mielessä olla helppo vaimo, etten pidä pitseistä, ruseteista, pikkutavarasta ja sen sellaisesta.
Koetas miten se nuppi sopii kiuas kiveksi
Jo tuo kysymysmerkki paljasti, että tunnet itsesi uhriksi; se siitä realismista!
Naisena sanon, että älä hyvä ihminen tuollaiseen alistu, ei sellainen ole ihmisen elämää.
Tossun alla olet taatusti!
Jos liikkuessasi katselet ympärillesi, ja ehkäpä ihan omassa pikku kodissasi, niin huomaat kyllä, että kaikenmaailman röyhelöt ikkunoissa kertovat karua kieltään siitä, että kenen vallassa kodit ovat ja miten miehet eikun nieleskelee kaiken.
Tämä on hieno keskustelu, koska se osoittaa, että miten eri linjoilla naiset ja miehet tässä asiassa ovat. Tämä ei tarkoita, että miehet eivät olisi kiinnostuneet esim. sisustamisesta !
Äijät vaan on ihan hiljaa, jos kodissa ei vallitse kauhun tasapaino, hellan ja myrkin välissä.
Se on katsojan silmässä, tyyli, minulla on pari eronnutta kaveria, joiden kodit on tyylikkäitä, ei siihen pitsejä ja röyhelöitä tarvita.
Omalla kohdallani kerrostalokolmiomme ei paljon mahdollisuuksia anna "poikkeamille" yleisestä tyylistä, niinkuin vaimoni asian hienosti on ilmaissut.
Katselkaa ympärillenne ja ihmetelkää !!!!
Kyllä kodit ovat naisten valtakuntia.
mitä tuota valittaa jos ei passaa puhua yhdessä asioita ja suunnitella kotona yheiteisiä sisustuksia ja asioista ,eikä saa sanotuksi ettei tykkää pitseistä ja röyhelöistä ,on sitten vain nyhvelö ja paras olla hiljaa ja tyytyä kohtaloon.
Yhteiselo se on sitä yhteistä yritystä osakeyhtiötä jossa molemmilla on sanansijaa ja pitää päästä kompromissiin niinettä on molemmille mieluinen asua.
Onneksi tuo oli vain sinun uikutus "uhri?"
Jotkut ne tykkää kauniista pitsistä ja satiinistakin mutta jotkut ei samoin on väreissä joku tykkää valkoisesta joku kirjavasta tai mustasta.
jonkun mielestä on pehmeä ja tunnelmallinen mukava ja romanttisia o paljon ja sitten on niitä pelkistettyjä joista pidetään ja tyhjyydestä ja jotkut täydestä jotkut ei tykkää kun on järjestys jämpti jotkut taas tykkää just että pitä olla kaikki omilla paikoillaan jollain kaikki epäjärjestyksessä omalla malliillaan . Ihmisiä on niin monenmoisia ,että valittaa voi aina ,jos ei satu löytyyn ihan presiis samanlaista, samannäköistä ,samanmakuista ,samoinajattelevaa yhdessä olemaan (tuskin mahdollistakaan).
Mutta voi vain todeta ,että tyhmyyttä on narista jos ei osaa puhua ja suunnitella yhdessä,
parasta on sitte lähteä lätkimään ja laittaa ylhäisessä yksinäisyydessään ihan oma paikka jonne ei mahdu muuta .
Löydähän jotain positiivista ja iloista ja nauti elämästä ja varsinkin ihmisistä ja ystävistä ja erilaisuudesta ja erilaisista ajatuksista ympärillä se on rikkautta ja elämää ja tuntuu paremmalta kun voi hyväksyä ja voi joustaa .
Kyllä pitää olla jokaisella jokin paikka, missä saa toteuttaa omaa makua, jos ei kerta kotia yhdessä rakenneta.
Voisko sillä asialla olla jotain tekemistä, että missä mies saa määrätä siellä vallitsee yleinen sekasorto ja se on paskainen läävä. Nainen ei sellaista kestä edes katsella.
kaksin asutaan ja sekasortoa on vain tytön huoneessa, ja kaikkialla missä hän käväisee. Äitiinsä tullut, mutta en ole vielä heittänyt toivoa.
Ruotsinlaivoilla kuulemma henkilökunnan hyteissä on selvä ero. Naisten hytit sikolättejä.
Meillä mies valitsi kaiken, lamput, sohvat ja jopa verhot. Kysyi mun mielipidettä vaan aina valitsi omansa. En pidä röyhelöistä enkä hänen hienoista spetsatuista kirjahyllyistään. Tuli ero kun MINULLA ei ollut mitään sananvaltaa missään, enkä tarkoita pelkästään kodin sisustamista.
Että aihe on arempi, kun ikinä etukäteen voisi ajatella. Siinä on kahden sukupuolen, kasvatuksen, koulutuksen jne. erot yhdessä nipussa.
Omilla tuttavillani on jonkun verran samanlaisia ongelmia, kuin itselläni, mutta tosin olen keskustellut vain miesten kanssa. Täytyykin herätellä ensiviikonlopun pikkujouluissa alkuiltakeskusteluksi tällainen aihe. Pienen glögin avulla sieltä saattaa saada "totuuksia" enemmänkin.
Molemmilta osapuolilta.
Kyllä kai siihen vaikuttavat myös lapsuuden kokemukset. Totta on, että nykyään sisustetaan joka mediassa niin pirusti. Niitä ohjeita seuraamalla saa uusia kotinsa kerran kuussa.
Eikä maksa paljon. heh
että minkä vuoksi ihmiset alkavat vasta
tässä iässä tajuamaan millaisessa ympäristössä
asutaan ja missä mennään?
Olen itsekin syyllistynyt siihen viimevuosina.
Eikö näihin asioihin olisi pitänyt puuttua
männävuosina jos pelkästä viihtyvyydestä
on kysymys?
Vai onko se "viimeinen kuulutus" astumassa
voimaan?
... Muutettuani maalle, huomasin ilmiön joka ei niinkään korostetusti ollut ilmennyt opiskeluaikojen, luovilla ratkaisuilla sisustetuissa kodeissa. Koti on monesti naisen egon suora jatke. Viihtyisyyttä ja mukavuutta tärkeämpää on se mitä koti asukkaistaan ulkopuolisille viestittää.
Monet naiset ovat tuossa ikuisessa kilpavarustelussa loputtoman sinnikkäitä. Ja kun siihen oravanpyörään on kerran hypännyt, on siitä vaikea itseään ulos kammeta.
Verhoja vaihdetaan yhä tiiviimpään tahtiin, sohvia uusitaan, siivouskertoja ja joulusiivouksien perusteellisuutta vertaillaan työyhteisöjen naisporukoissa samaan tapaan, kuin miehet vertailevat pippeleitään/autojaan/traktoreitaan.
Pahimmillaan tuon kilpailun aiheuttama stressi purkautuu hysteerisinä kohtauksina, kun joku on erehtynyt jättämään tennissukat kuivumaan eteisen patterille niin, että siinä on haissut tunkkaiselta, naapurin tullessa näyttämään fyrryverhomallia jonka juuri on kotiinsa tilannut.
Tuossa kilpailussa miehen viihtyminen on kovin pieniarvoinen seikka. Kyse on naisen itsetunnon ja omanarvontunnon uhkaamisesta ja loukkaamisesta silloin kun kilpavarustelun arvoa kyseenalaistetaan.
Ehkäpä miehet joita ilmiö ärsyttää, voisivat tässä kohden turvautua naiselliseen oveluuteen. Jos onnistutte kiepauttamaan naisen itsetunnon rakentumisen peruselementiksi vaikka opiskelun ja kulttuurin ja taiteet tms.. saatte alta aikayksikön myös boheemin ja sotkuisen kodin;))
...monikohan mieheistä moiseen vaihtokauppaan on valmis?
Eikö kenelläkään muulla ole vastaavanlaisia kokemuksi em. ilmiöstä? *ihmettelee*
Tottahan saman olen huomannut, että joillekin naisilla on pakkomielteen kaltainen olotila kodin hoidossa ja sen sisustamisessa. Siinä kun mies vaihtaa autoaan, nainen vaihtaa huonekalujaan ja muuta sisustustaan.
Joillakin koti on ikään kuin jokin näyttelytila tai museo, jossa joka jumalan tavara mattoja ja kalusteita myöten on millimetrin tarkkuudella viritetty tiettyyn asentoon ja koko huusholli irtaimistoineen hammasharjat mukaan lukien on valittu sävy sävyyn.
Tällaiseen kotiin ei voi tuliaisena viedä kukkaakaan, jos ei tiedä, istuuko se kodin kokonaisuuteen vai rikkooko suunnitellun harmonian. Tällaisia koteja on naisten lehdet täynnä, eivätkä pelkästään lehdet vaan uusi mallikoteja tehdään lisää töllöttimen muotigurujen avustuksella.
Olen monesti ajatellut, miten sellaisessa kodissa voi asua ja elää, sillä näistä puuttuu kodin henki. Jokainen tavarakin on hankittu ikään kuin toiselle näytettäväksi toisen (usein suunnittelijan) maulla, eivätkä ne sisällä mitään muistoja eivätkä historiaa.
Jokusen kerran olen törmännyt juttuun, jossa aviopari kertoo, etteivät mielellään kutsu vieraita, koska matonhapsujen suoristaminen ja kodin "entisöiminen" vieraiden lähdön jälkeen vie liian paljon aikaa. Niitä juttuja, missä ei haluta lainkaan lapsivieraita vastaavasta syystä, kuulee vielä useimmin.
Jokainen meistä on erilainen, eikä mitään yleistystä voi tehdä. Mutta trendi on nähtävissä.
ajatuksia on mulla.
Pidän siitä että koti on viihtyisä, lämminhenkinen ja siisti mutta ei liian steriili.
Minua hirvittää mennä sellaiseen kotiin jossa peloittaa jos sattuisi vaikka silmäripsi tippumaan eteisen lattialle.
Olen käynyt sellaisessa huushollissa jossa mies, HUOM: MIES kulki melkein perässäni harjan ja rikkalapion kanssa.
En ymmärrä koteja joissa on "museoilmapiiri" - katsoa saa mutta ei koskea.
Olen jättänyt jopa eräät vieraat kutsumatta koska tiesin heidän vain haluavan tulla katsomaan uteliaisuudesta miten elän.
Tiesin heidän olevan juuri näitä näyttelyesineitten hamuajia. En halua kotiini museoviranomaisia tutkimaan nurkkiani.
On minullakin monenlaisia esineitä kertynyt vuosien varrella mutta kaikilla on tunnearvoa, enimmäkseen lahjaksi saatuja.
Kyllä meillä sisustus mietitään yhdessä vaikka mies yrittääkin ollla se määräävä osapuoli.
Kammareiden tapetit sain valita ja hän olohuoneen. Yleensä valitsemme kaiken yhdessä jos maut menee ihan erilleen teemme kompromissin.
Jos mieheni kuorsaa lähden "evakkoon" yöksi tai pariksi.
Miehelläni on yhtä monta kaappia kuin itsellänikin ja verhotkin yleensä käymme valitsemassa yhdessä.Pitäähän siellä kotona kummankin viihtyä.
Emme ole alkuunsakaan malliaviopari. Välillä tapellaan kuin kissat ja koirat.On näet hyvin erilaiset luonteet mutta "koti" pitää olla molemmille sopiva ja omaa reviiriäkin pitää löytyä.
Pitäkää vain miehet puolenne kyllä me akat yritetään aina määräillä kaikessa.
meillä on ollut jo monet vuodet omat huoneet kun laoset ovat lähteneet kotoa.Mieheni saa olla rojujensa seassa kaikssa rauhassa.En edes viitsi siivota siellä,koska siellä todella on niitä kaikenmaailman miesten pikkuhippeleitä ruuveja,muttereita sun muita työkaluja.siellä saa rauhassa telkkaria töllötellä romujensa seassa.meillä on kyllä tää elämä lievästi sanottuna omituista.Ollaan kuin kaks vuokralaista saman katon alla.Meneehän se näinkin.Onkohan kohtalotovereita?