Olen aikomuksissa pennuttaa vuoden vanhan narttukissani.Kysyisin siis että kuinka kauan kannattaisi kollin antaa olla kisulini luona?
Ajattelin odottaa seuraavaan kiimaaan,joka alkaa luultavasti joulukuun alussa.Sitä siis mietin,että kuinka pian kisuni sitten tuleepi tiineeksi....josko se pari päivää riittäisi niiden yhdessä oloon?
Ajattelin odottaa seuraavaan kiimaaan,joka alkaa luultavasti joulukuun alussa.Sitä siis mietin,että kuinka pian kisuni sitten tuleepi tiineeksi....josko se pari päivää riittäisi niiden yhdessä oloon?
Vastaukset 27
Vanhimmat
maatiaisista on varmaan kyse..? tutkipas hiukan netistä näitä kissalöytölöiden sivuja ja mieti tuota pennuttamista uudelleen.
maailma on pullollaan kodittomia kissanpentuja ja aikuisia kissoja. ei ole mitään järkeä saattaa niitä lisää maailmaan.
en sano tätä loukatakseni sinua tai muuten pahalla, mutta olen vaan niin huolissani maatiaiskissojen nykytilanteesta.
Eli siamilaisista kisuista olisi kysymys....ihan siis tarkoitan näyttelyluokkaisia kissoja!
Kaikille tuleville pennuille on jo koditkin olemassa...
Mistä tämän sulhon saat? Viisainta olisi kysyä asiaa paikkakuntasi rotukissayhdistykseltä taikka sieltä missä kissasi rotutiedot ja paperit ovat.
Ihan kaverin kollikisusta on kyse....
Kukaan ei sitten vastannut kysymukseen. Sama asia kiinnostaa myös minua.
kirja nimeltä Mírjamin kissanhoidon opas, siitä on sinulle paljon apua.
Tässä nyt pieni lainaus ko. kirjasta:
"Astutuksessa on omat niksinsä
Varotoimiin kuuluu uroksen ja naaraan kynsien leikkuu ettei satu mitään onnettomuuksia. Myös häähuoneen tulee olla siisti, ja lattialla on paikallaan riepumatto, josta uros voi ottaa tukea.
Häitä edistää erinomaisesti esim. vanha näyttelyhäkki, johon naaraan voi pistää "kypsymään". Uroskin voi siinä olla välillä. Vasta sitten voi parin päästää yhteen, kun naaras selvästi osoittaa kiinnostusta - puskee poskillaan häkkiä ja kiepsauttaa itsensä nurin.
Etenkin ensikertalaisten kanssa on ongelmia, koska kumpikaan ei tahdo ymmärtää tapaamisen perimmäistä tarkoitusta. Usein au8ttaa, jos siirtää talouspaperilla eritettä naaraan hännän alta uroksen nenään - jakobsoninelin tutkii nopeasti viestin.
Aikaa jää tutusteluunkin, kun häät aloitetaan naaraan toisena juoksupäivänä. Luonnossakin seurustelu kestää parhaimmillaan useita päiviä, ennen kuin naaras päättää, kuka on onnellinen partneri ja onko partnereita yksi vai useampia.
Turha on pitkittää häitä - 2 tai 3 astumista riittää hyvin päivänä tai parina. Näin pennut ovat samanikäisiä eivätkä partnerit tarpeettomasti välitä pöpöjä toinen toiseensa. Jokaisessa taloudessahan on oma bakteerikantansa, vaikka kissat ovat terveitäkin."
ellei sinulla ole kasvattajanimeä ja sulhon omistajalla allekirjoitettua siitosurossopimusta, ei syntyvät pennut ole enää rotukissoja - niitä ei saa rekisteriin - vaikka vanhemmat olisi mitä näyttelytähtiä tahansa.
Sitten muistat, että molemmista vanhemmista tulisi teettää vähintään FIV ja FeLV testit sairauksien välttämisesksi. Sekä sienitesti olisi hyvä olla myöskin, varsinkin jos on käyty näyttelyissä tai muiden kissojen luona vierailemassa (uroksella käynyt muita naaraita) jne. Veriryhmämääritys syntyvien pentujen vuoksi (A-pennut voivat kuolla anemiaan jos imevät B-emon maitoa 16 h sisällä syntymästä - tarkoittaa silloin keinoruokintaa tai keinoemoa 16 h ajaksi).
Jos naaras juoksee jo joulukuun alussa (ei voi ennakoida), et enää ehdi anoa ja saada kasvattajanimeä (ellei sinulla sitä ole). Toivoisinkin, että tekisit kaiken sääntöjen mukaan ja anoisit ensin k-nimen, ottaisit testit ja kasvattaisit ihan paperillisia pentuja.
Jos tahtoo hankkia rotukissan ulkomaiselta rotukissakasvattajalta (esim. ruotsista) ja tahtoisi tällä naaraalla teettää pennut, pitääkö olla kasvattajanimi vai voiko pennut rekisteröidä uroskissan kasvattajanimen mukaan? Jos ulkomainen kasvattaja kuuluu Fifeen.
Minun nähdäkseni uroskissan omistajalla ei tarvitse olla kasvattajanimeä lainkaan vaan nimenomaan naaraskissan omistajalla.
Kannattaa tarkistaa asia kuitenkin.
aina olla kasvattajanimi jos aikoo pennut saada rekisteriin. Nimen täytyy olla anottu/hyväksytty/maksettu ennenkuin naarasta voi edes astuttaa. Uroksen sopimus ei missään tilanteessa riitä pelkästään rekisteröintiin vaan molemmat on oltava jotta pennut rekisteröitäisiin (siis kasvattajanimi naaraan omistajalla sekä siitosurossopimus uroksen omistajalla, molemmat jos omistaa molempia). Tuontikissa on lisäksi siirrettävä suomen rekisteriin jos aikoo saada pennut SRK:n alaisuuteen eli meillä yleensä FiFe rekisteriin. CFA:lla on omat säännöt, ja jotkut kokeneet kasvattajat ovat CFA:n alaisuudessa vaikka toimivat suomessa.
Jos uroksen omistajalla on kasvattajanimi, tulisi naaraan omistus olla vähintään puoliksi uroksen omistajalla eli naaraan omistajuus ei riitä ellei ole kasvattajanimeä.
Pennun kasvattajan kuuluminen johonkin ei riitä, vaan pentujen teettäjän/naaraan omistajan tulee olla FIFen alaisen yhdistyksen jäsen sekä omistaa kasvattajanimi. Jos naaraan kasvattajan nimelle laittaisi pennut, olisi hän omistaja ja rekisteröisi pennut oman maansa yhdistyksen nimiin ja ne olisivat tuonteja siirrettäessä SRK.n rekisteriin ja tarvitsisivat tuontitransferin sekä viralliset paperit siirtoa varten. Kuten ostokissankin kanssa.
Yksinkertaisesti; jos ostat naaraan Ruotsista ja aiot teettää pennut. Rekisteröintiä varten sinulla tulee olla kasvattajanimi (edellyttää rotukissayhdistyksen jäsenyyttä=>FiFen jäsenyys). Naaras on tuonnin jälkeen siirrettävä SRK:n rekisteriin, ennen astutusta (rekisterikirja tuontitransfer). Kun nuo on hoidettu, etsit uroksen jonka omistajalla on siitosurossopimus ja kaikki muut asiat kunnossa ja sovit astutusmaksut yms. etukäteen, mielellään kirjallisena. Sitten jäät odottamaan kiimaa ja pistät kädet ristiin astumisen onnistumiseksi. Tietysti tarkistat, että uroksella on lupa toiseen pentueeseen (jos on jo yksi tehtynä, väh. EX-tulos), sillä ei ole napatyrää ja sen pallit on asianmukaisesti laskeutuneet. Sitten tarkistat pakolliset testit urokselta sekä omalta naaraalta (myös ne napatyrät).
Kissaliiton sivuilla on hyvät ohjeet ja lisäkysymyksiä saa esittää:)
Hyvin ja selkeästi sanottu, kiitos.
Sen tiesinkin, että naaraskissanomistajalla on oltava kasvattajanimi, tuo urospuoli oli hiukan hakusessa.
Kissaliiton sivuillahan ne on ihan selkeästi selitettynä.
Hyvin selkeästi kerrottu!
Eipä tuo näy ihan helppo teko, tuo kissan tuonti ulkomailta olla. :) Ulkomaiset kasvattajat eivät taidakaan sitten voida sijoitussopimuksia tänne tehdä? Minua kiinnostaa myös kissan sijoitus, kun siinä on kasvattaja ja hänen apunsa hyvin mukavasti läsnä. Kasvattajaksi tulemiseen ei mielestäni ole yhden pentueen takia perusteita, eihän se vielä ole mitään kasvattamista. =)
Se yksi pentue olisi kuitenkin kiva lähivuosina kokea, kasvattaminen kyllä myös tulevaisuudessa on mielessä.
se vain tuntuu siltä kun lukee kaikki säännöt. Pikkuhiljaa kannattaa lähteä liikkeelle, siinä sitä sitten oppii matkanvarrella.
Tuonti ei ole vaikeaa kun meillä rajat on auki nykyisin, joskus 20 vuotta sitten oli vaikeaa kun oli karanteeni. Itse olen tuonut useita kissoja ja kaukaisin jenkeistä saakka.
Yksi pentue ei todellakaan ole vielä kasvatusta jos puhutaan jalostuksesta pitkällä tähtäimellä. Mutta se ensimmäinen tarvitaan jotta päästään alkuun;)
Kyllä kait ulkomainen kasvattaja voi sijoituksen tänne tehdä, mutta pennut menee hänen nimiinsä ja jos ne myydään vaikka suomeen on oltava transfer. Voihan ihminen asua Suomessa ja kasvattaa toisen maan yhdistyksen alaisuudessa, pennut vaan ovat tuonteja siirrettäessä ne Suomen rekisteriin ja siihen vaaditaan se transfer. Ilman siirtoa ei suomalainen kasvattaja voi niillä kissoilla kasvattaa.
Sääntöjä täytyy suomalaistenkin kasvattajien jatkuvasti seurata, ne nimittäin muuttuu lähes joka vuosi jollakin tavalla. Viimeeksi päänvaivaa on tuottanut juuri eri kattojärjestöjen alaisuudet samalla kasvattajalla (FIFe CFA tai independent yhdistykset).
Ehkä kannattaisi tuoda naaras jonkun suomalaisen kasvattajan kanssa yhdessä ja sitä kautta lähteä opiskelemaan sitä kasvatusta, ellei halua itse aloittaa heti omalla nimellä. Siis yhteisomistuskissa jolla teetetään pennut jo kasvattajanimen omaavan henkilön "piikkiin" ja vaikka sinun kotonasi (kissa asuisi sinulla). Siinä sitten voit miettiä haluatko oman kasvattajanimen ja jos niin anot sen ja jatkat joko tällä tuonnilla tai sen jälkeläisellä eteenpäin. Näin saat sen kasvattajan tuen ja pääset opiskelemaan ilman suurta riskiä. Yhteisomistuksesta vaan kannattaa tehdä kunnollinen kirjallinen sopimus.
"Ehkä kannattaisi tuoda naaras jonkun suomalaisen kasvattajan kanssa yhdessä ja sitä kautta lähteä opiskelemaan sitä kasvatusta, ellei halua itse aloittaa heti omalla nimellä."
Näin voi siis tehdä. Kuulostaa mielenkiintoiselta ajatukselta. Minkälaisia sijoitussopimuksia yleensä solmitaan, onko niille joitain määrityksiä?
Kasvatuksesta puhuttaessa askarruttaa minua se seikka, miten kasvattaja valitsee yhdistelmät joilla kasvattaa niin käytännössä? Että miten paljon näkee ominaisuuksia mm. kissan sukutaulusta?
mitään sääntöjä ei yhteisomistuksesta tai sijoituksesta ole, vaan asiat on osapuolten sovittavissa. On ehkä tulossa sääntö jossa naaraan molempien omistajien on allekirjoituksellaan vahvistettava astutussopimus jolla pennut rekisteröidään - esitys tästä on tehty - vaikkei toisella olisi edes kasvattajanimeä. Se ei kuitenkaan pitäisi olla mikään ongelma jos muuten yhteistyö sujuu.
Sopimusten pitää olla tarkkoja kaikilta osin, näin ei myöhemmin tule riitoja niin helposti. Sopimukseen kannattaa kirjata kuinka monta pentuetta naaraalla teetetään, kenen nimiin jne. Sopimuksen tähtäin on tasapuolisuus molemmille omistajille, on kyseessä sijoitussopimus tai yhteisomistussopimus. Jokaisella kasvattajalla on oma tyylinsä tehdä ne ja kannattaa ottaa selvää mihin on sitoutumassa - hyvä kasvattaja perustelee oman tapansa tehdä sopimuksia tarkoin.
Kasvattajat ovat yleensä hyvin valveutuneita eri sukutaulujen hyvistä ja huonoista puolista. He seuraavat paljon eri kasvattajien pentujen tasoa (ei pelkästään näyttelymenestystä) jotta saavat tietoa miten ne sopivat omiin linjoihin. Jos jokin yhdistelmä tekee tasaista jälkeä, on suuremmat mahdollisuudet onnistua jatkossakin saamaan samanlaista. Tasaisuudella tietysti tarkoitan tasaisen hyvää ei tasaisen huonoa;)
Tänä päivänä on helppoa seurata eri linjojen tuottamaa tasoa kun on kotisivuja lähes jokaisella kasvattajalla. Itse valitsin viimeisimmän kasvattajan linjat koska pennuilla oli jotain sellaista mitä omilleni halusin. Omillani oli sitten taas jotain mitä hänen pennuillaan ei ollut ja lopputulokseen olen erityisen tyytyväinen.
Aloittelevan kasvattajan kannattaa aina tukeutua kokeneen neuvoihin, ainoa vaikeus on se, mistä löytää luotettavan, kokeneen ihmisen, opastajakseen.
Kasvattajat valitsevat yhdistelmänsä riippuen siitä, tekeekö kasvatusta out-cross (täysin ulkopuoliset, ei mitään sukua toisilleen olevat kissat) yhdistelmillä vai linjasiitoksen (osin samoja kissoja taustalla) avulla. Joskus jotain ominaisuutta vahvistamaan käytetään sukusiitostakin, mutta se on vain hyvin kokeneen ja riskit tiedostavan henkilön hommaa. Lisäksi kuten edellä kerroin haetaan jotain toivottua ominaisuutta jota omilla tai toisella partnerilla ei ole. Sekä värityksen vaatimukset huomioon ottaen, jos haluaa kasvattaa jotain tiettyä väritystä. Genetiikkaa on ymmärrettävä jos aikoo kasvattaa, se kun kertoo minkä värisiä pentuja syntyy sekä sen miten sairaudet (jos niitä on tai tulee myöhemmin ilmi) periytyvät. Genetiikasta huolimatta joskus tapahtuu ylläreitä ja syntyykin "ei-normaalin värisiä pentuja" esim. kilpikonnauroksia.
Ei kannata luottaa liikaa vanhempien näyttelymenestykseen valittaessa pentuja, se ei kerro ihan kaikkea. Parasta olisi opiskella miltä hyvä rotunsa edustaja näyttää ja se onnistuu käymällä nayttelyssä turistina, jututtamalla eri kasvattajia, opiskelemalla rodun standardia jne. Näyttelymenestys ei aina takaa hyviä jälkeläisiä, mutta jos kasvattajan kissat ovat menestyneet laajalla rintamalla, se jo kertoo enemmän:)
Kasvattajien verkkosivuja on tullut katseltua, aina sen mukaan mikä rotu milloinkin on jotenkin erityisesti itseä miellyttänyt. Olen myös tehnyt joitakin vertailuja ja havaintoja niistä. Näyttelyt taitavatkin sitten kuulua kasvattajan elämään varsin keskeisesti? Näyttelyissä on tullut vierailtua (ilman kissaa), enkä ainakaan vielä ole todennut sen touhun vetävän niin kauheasti puoleensa. Mutta kokemus uupuukin juuri kissan kanssa siellä ollessa.
Vaikeus lieneekin löytää juuri se hyvä ja oikea kasvattaja, jonka kanssa myös synkkaa. Ja miten sitten lähestyä, onko sähköpostilla aloittaminen huono ratkaisu?
Onko tuo out-cross sama kuin puhdassiitos? Näistä kilppariuroksista tulikin mieleen, että onko tässä kyse kromosomimutaatiosta, eivätkös nämä urokset useimmiten ole steriilejä? Entä, miten pystyn tietämään mitkä ominaisuudet kissassa ovat resessiivisiä ja mitkä dominoivia? Onko olemassa jotakin kirjallisuutta tmv?
näyttelyt kuuluvat kasvattajan "arkeen" aika tiiviisti, koska siellä luodaan kontakteja mahdollisiin uroksiin ja niiden omistajiin, vertaillaan saavutuksia (siis miten kasvatus on onnistunut), esitellään sitä omaa rotua sekä onnistumista mahdollisille ostajille, tavataan samanhenkisiä kissaihmisiä jne. Näyttely kissan kanssa on ihan eri juttu kuin ilman kissaa, siitä jää jännitysmomentti heti pois ja se on yksi näyttelyn "suola".
Siitoskissoilla on myöskin pakolliset näyttelyt jos teetetään enemmän kuin yksi pentue. Eli seuraavaa pentuetta varten on kissan saavutettava joko EX-tulos tai enemmän avoimessa (siis leikkaamattomana aikuisena, yli 10 kk ikäisenä) luokassa tai sen on käytävä siitosluokassa hyväksyttävänä.
Sähköposti on ihan hyvä juttu aloittaa, mutta silloin kannattaa kertoa mahdollisimman paljon itsestään ja siitä mitä aikoo tehdä, mihin tähtää jne.
En tiedä miten tuon out-cross siitoksen suomentaisi jotta se kertoisi mitä se tarkoittaa. Lähinnä kuitenkin sitä, että kissat ovat täysin vieraita toisilleen.
Kilppariurokset ovat lähes aina steriilejä tuon kromosomimuutoksen vuoksi, mutta on olemassa myöskin siitoskykyisiä kilppariuroksia. Osa noista kyvykkäistä ei ole geneettisesti kilpikonnavärisiä eli eivät periytä kuten kilpikonnanaaras vaikka ilmiasultaan ovatkin kilpikonnia. Mutta on niitäkin jotka ovat myöskin geneettisiä kilpikonnia (yhden kissani isä mm. on sellainen). Ne ovat äärimmäisen harvinaisia:)
Kirjallisuuttakin on olemassa ja erilaisia nettisivustoja joissa käsitellään genetiikkaa. Kyllä ne on ihan määritelty mitkä ominaisuudet on dominoivia ja mitkä resessiivisiä, vaikka joskus ylläreitäkin tulee, esim kaksi persialaista saa yhdessä lyhytkarvaisen pennun (mutaatio on tässä yksi selitys). Kun pitkäkarvageeni on resessiivinen ja lyhytkarvageeni dominoiva, ei pitkäkarvakissa voi kantaa perimässään dominoivaa ominaisuutta, mutta kaksi lyhytkarvaa voi ja ne voivat yhdessä saada pitkäkarvajälkeläisiä (jos molemmat kantavat pitkäkarvageenin).
Ei muuta kuin etsimään kokenut kasvattaja mentoroimaan sinua, niin kyllä se siitä lähtee.
Siis kaksi lyhytkarvaa voi kantaa resessiivistä ominaisuutta perimässään ja saada yhdessä pitkäkarvajälkeläisiä.
Kun kirjoittaa itselleen selvää asiaa, tulee virheitä tai epäselvyyksiä huomaamatta.
Sanottakoon, että haaveet kasvattamisesta vievät vielä aika kauas tulevaisuuteen. Tässä vielä kun opiskelee ja on muuta hässäkkää, niin parempi vain odottaa että aika on sopiva. :)
Mutta erittäin mielenkiintoista on opiskella näitä asioita jo nyt, ja kas, ne tulevatkin vastaan biologian kurssilla - monet samat asiat, joista on netissä lukenutkin jo. ;)
Näyttelyt tuntuvat siltä osin 'masentavilta', kun ainahan se oma kissa näyttää omiin silmiin kauneimmalta ja kun sitä arvosteleekin joku toinen, se on hassua. =) Mitenkähän kissatuomariksi pääsee? Lukemalla varmaan kovasti? Pitääkö osata vieraita kieliä?
Mutta, kiitokset näistä tiedoista! :)
tosiaankaan ei pääse kovin helposti. Tarvitaan tietty määrä kasvatusta, tietty määrä toimihenkilötehtäviä näyttelyissä tai yhdistyksessä. Pitää olla assistenttina useita kertoja joko itsekantonäyttelyssä (enemmän) tai assistenttikantoisessa näyttelyssä (vähemmän). Vasta näiden kriteereiden täytyttyä pääsee tuomarioppilaaksi. Oppilaskertoja pitää olla useita siinä kategoriassa jonka tuomariksi aikoo (eri tuomareilla mielellään) ja kaiken huippuna on sitten rinnakkais- ja astearvostelut ja koe. Kaikkea oppilastyötä, arvosteluita ja koetta valvoo aina joku oikeudet omaava tuomari(siis jolla oikeudet ottaa oppilaita tai valvoa tutkintoja. Tuomariksi opiskellaan kategoria kerrallaan ja helpompia ovat I ja IV kategoriat syystä, että niissä olevien kissoja tyypit ovat hyvin samankaltaiset keskenään, vain karvanpituus on muuttuva. II ja III ovat hankalimmat (III ehkäpä eniten erilaisten rotujen määrän vuoksi).
Kielitaitoa on oltava vähintään englanninkielen verran, sillä arvostelusetelit on kirjoitettava jollakin FIFen virallisista kielistä (englanti, saksa, ranska) tai näyttelymaan omalla kielellä. Myöskin oppilaskertoja on eri kielialueiden tuomareilla ja heidän kanssaan on pystyttävä kommunikoimaan (myöskin assistenttina ollessaan). Hyvä tuomari kutsutaan moniin maihin ja siellä on pärjättävä vieraalla kielellä.
Näyttelyt ovat oikeastaan paikka jossa omistaja tai kasvattaja voi arvioittaa kissansa tai saada vahvistuksen omalle näkemykselleen. Sillä mielellä ei näyttelyyn kannata lähteä, että ei kestä jos tuomari teilaa kissan täysin, niin ei tapahdu jos on hankkinut kunnollisen näyttelytasoisen kissan. Lemmikkitasoisen kanssa voi odottaakin saavansa kritiikkiä. Turkin trimmaus on myöskin hallittava ja minusta suurin häpeä olisi saada huono arvostelu turkin laitosta - se kun on ainoa asia johon omistaja voi vaikuttaa:)
Miset kysy oman siamilaisesi kasvattajalta?
Hän varmaan mielellään auttaa.
Myös jossakin siamilaisten rotuyhdistyksessä autetaan varmaan myös.
Onhan sinulla rekisteröity kasvattajanimi.
Ilman sitähän pennuista ei tule rotukissoja.
mieleen minullekin, miksei kysytä kasvattajalta? Hän kun on se paras apu näissä asioissa.
Syitä siihen, miksei kysytä on useita:( Kasvattaja ei saa tietää, että omistaja aikoo teettää pentuja (kissa myyty lemmikiksi ei käyttöön). Omistaja ei aio kasvattaa sääntöjen mukaisia pentuja (rekisteröityjä). Kissalla saattaa olla jopa käyttökielto (ei rekisteröidä sellaisen pentuja). Kasvattaja on muualta kuin Suomesta ja kissaa ei välttämättä saa suomen rekisteriin (virheelliset paperit, ei papereita ollenkaan tmv.). Omistaja tietää kissalla olevan periytyvä virhe ja silti aikoo käyttää pennutukseen.
Tämä ei välttämättä koske alkuperäistä kysyjää, vaan nämä on ihan kokemuksen antamia tietoja. Kaikkeen kun on törmännyt vuosien saatossa:(
vaikka mulla on pari vuotias tyttökisunen, niin en tiedä ja siksi kysynkin että eikö yks vuotias oo liian nuori tekeen pentuja? mä en aio omallani tehä ja siks en oo miettinyt ennen koko asiaa, mutta nyt alko mietityttämään. mun mielestä meijän tyttönen oli vuos takaperin ihan kakara vielä itekkin,en olis kyllä ite sillon vielä tehnyt vauvalla vauvoja... mutta jokanen oman pään mukaan =)!
hyvin paljon rodusta ja yksilöiden välisistä eroista. Tärkein kuitenkin on missä vaiheessa ja miten usein naaras juoksee siis on kiimassa.
Jos naaras aloittaa juoksut hyvin aikaisin ja juoksee useita kertoja pienillä väleillä, on syytä astuttaa aikaisin. Liiat juoksut kun voivat edesauttaa kohtutulehduksen syntymisen ja se taas pahimmillaan voi johtaa nopeaan kuolemaan - kohtu "räjähtää", ellei märkä vuoda ulos ja aiheuttaa rajun yleistulehduksen. Vaikka märkä vuotaisi ulos, on tulehdus hoidettava nopeasti, muuten se johtaa joka tapauksessa kohdun poistamiseen ja kissan yleiskunnon laskuun ja hoitamattomana jopa kuolemaan.
Liian vanhalla naaraalla on samoin ongelmia tiedossa jos pentuja aloitetaan teettämään vasta myöhemmin. Kohdun seinämät voivat olla paksuuntuneet (paljon tyhjiä juoksuja) ja naaras ei jää tiineeksi tai kehityshäiriöitä pennuille voi tulla helpommin tai synnytykset ei onnistu enää normaalisti vaan joudutaan turvautumaan sektioon (keisarinleikkaus).
Itämais-tyyppiset rodut aloittavat kiimansa todella aikaisin, jopa 5 kk ikäisinä.
Meillä päädyttiin siihen, että ensin katsotaan ja mietitään jottei päädytä mihinkään hätäpäisiin päätöksiin prinsessan kanssa elikkä hankittiin e-pillerit jotka itseasiassa ovat kiimanestopillereitä. (Niiden käyttö ei ole suositeltavaa pitkäksi aikaa ainakaan eläinlääkäreitten mukaan) mutta antavat tavallaan harkinta-aikaa "äitille ja iskälle" jotta teetetäänkö pentuja vai ei.
Ennen pillereitten aloittamista neiti oli kiimassa kolmen viikon välein ja juuri sen vuoksi ne pilleritkin hankittiin, että kissaneidillä ei hormoonit rullaa ylikierroksilla alvariinsa.
Annostus (pilleri viikossa mutta tosielämässä noin 10 päivän välein)
oli muuten silloisen eläinlääkärin mukainen ja hauska, eli kun ääni alkaa kohoamaan niin sitten....tätä hän toteutti omien kissojensa kanssa ja toimi hyvin myös meidän neidillä kunnes päätettiin, että leikataan sen sijaan että syödään näitä pillereitä tai tehdään pentuja.
Eli meidän rimprenssa on onnellinen vanhapiika :)
en suosi pillereitä lainkaan, enkä varsinkaan jos naaraalla ei ole vielä teetetty ainoatakaan pentuetta. Jo pennutetullekin käyttäisin tosi harkiten ja vain lyhyen aikaa. Monet ovat saaneet kohtutulehduksen naarailleen ja monet ovat joutuneet leikkauttamaan siitosnaaraansa sen vuoksi liian aikaisin (siis ennenkuin naarasta on käytetty lainkaan).
Itselläni on naaras joka jouduttiin laittamaan pillereille todella rajun juoksemisen vuoksi (viikko juoksua, viikko taukoa ja 6. juoksun jälkeen pillerit, ensimmäinen pilleri 5. juoksun jälkeen ei auttanut ollenkaan). Koska sillä oli ollut pennut ja juoksut alkoivat jo kun pennut olivat vasta 5 viikon iässä, ei ollut naaraan kannalta järkevää astuttaa sitä heti uudelleen (tätäkin joskus suositellaan ja sitten pidempi tauko). Meillä pillereitä on annettava 1/2 pilleriä 2 x viikossa, sillä juoksut pysyy pois, aloitus kokonainen pilleri ja jatkossa 1/2 pilleriä 3 päivän välein. Vuoden vaihteen jälkeen pillerit jätetään pois ja yhden juoksun jälkeen astutetaan ja toivotaan, että kaikki onnistuu eikä tulehduksia tule.
Joillakin pillereillä on taipumus lisätä sokertaudin riskiä (megestrol), ja myöskin nisäkasvaimia, kohtutulehdusten lisäksi. Kaikille ei näin tietysti käy ja jollekin vaikkei koskaan söisi pilleireitä, mutta riskit on tiedostettava.