Pyörä on ollut merkittävä keksintö menneisyydessämme. niin tavaroiden kuin ihmisenkin liikkumiseen on pyörillä suuri vakutus.
Oma isäni oli syntynyt v.1899 ja kävi mm. aikanaan rippikoulun jalkaisin. Itse sain oman polkupyörän v.1948 vaikka ajamaan opin 6-vuotiaana, kotipihalla.
Läheisten esimerkkien kautta, tarkastelen hiukan noiden kulkuvälineiden kehitystä.
Tekniikan avulla on ihmisten liikkuminen ja työtkin helpottuneet merkittävästi.
Nyt on liikkumen muuttunut kuin vimmaksi. Moottoripyörät ja autotkin ovat toki vieläkin tarpeellisia, mutta niiden käytöllä tuhotaan pian koko elinympäristö.
Teknistyminen on kuin riistäytynyt käsistä ja kulkuneuvojen käyttö äärimmillään miljonäärien kilpailuvälineinä.
Oma isäni oli syntynyt v.1899 ja kävi mm. aikanaan rippikoulun jalkaisin. Itse sain oman polkupyörän v.1948 vaikka ajamaan opin 6-vuotiaana, kotipihalla.
Läheisten esimerkkien kautta, tarkastelen hiukan noiden kulkuvälineiden kehitystä.
Tekniikan avulla on ihmisten liikkuminen ja työtkin helpottuneet merkittävästi.
Nyt on liikkumen muuttunut kuin vimmaksi. Moottoripyörät ja autotkin ovat toki vieläkin tarpeellisia, mutta niiden käytöllä tuhotaan pian koko elinympäristö.
Teknistyminen on kuin riistäytynyt käsistä ja kulkuneuvojen käyttö äärimmillään miljonäärien kilpailuvälineinä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jo varhain on hevonen kesytetty ihmisen tarpeisiin vetojuhdaksi.
Noin 4500 vuotta eaa oli hevonen kuvattu Lascaukx'in luolamaalauksissa, joten nyt ne vaan on laitettu pellin alle palvelemaan.
Polkupyörä tosin on näppärä keksintö, sillä minkin ajelin 1200 km vuodessa työmatkani Sipoossa, vaan on se kylmää kyytiä talvella :D
Älähän nyt tuhoa taas ennustele, kun tienpenkatkaan ei enää ole kellastuneita mäntyjä täynnä, bensan puhdistuttua, ja sähköautoja kehitellään edelleen.
Uusia keksintöjä tehdään tulevaisuudessakin jatkuvasti, joten kyllä autoja tarvitsee muutkin kuin miljonäärit.
Olis se näky täällä kehäteiden varsilla, kun hepat ja tandenpyörät täyttäisi päätiet ruuhka-aikana.
Ja loput potkulaudoilla:D
Ovat ne autot ja moottoripyörät tulleet statusvälineiksi ja saastuttavatkin liikaa.
Hevonen on kulkuneuvo hyvin rajallisessa mielessä, eli ratsuna.
Katalysaattorilla on saatu pois pakokaasujen typpioksiidit ja männyt teiden varsilla pysyvät nyt vihreinä.
Saastuminen kyllä jatkuu kun kasvava moottoriliikenne tuottaa hiilidioksidia.
Kovin väärin ymmärrät ajatukseni.
Ihmisen liikkumista on pyritty helpottamaan, mutta tilanne on ryöstäytynyt käsistä. Moottoroitu ylliikkuminen ei ole ihmisestä.
Fillarin käytön yleistyttyä kasvoi ihmisten keskipituus.
Onhan niitä tullut viime vuosina uusiakin
Potkupyörä niitä enimmäkseen miesten käytössä mutta olen kyllä tavannut naisiakin potkuttelemassa.
Varmaan monelle on tuttumyös rollaattori, jos ei niin voi ehkä myöhäisemmässä vaiheessa voida tutustua.
Kulkuneuvoja ovat rullaluistimetkin, presidenttimmekin rullaili Helsingin kaduilla.
Unohtamatta monenmoisia autoja.
Polkupyörä oli meilläkin, sellainen miesten pyörä, sillä minäkin jo alle kouluiän opettelin ajamaan, runkgonvälistä täytyi polkea.
Vielä kymmenen vuotta sitten minulla oli polkupyörä, sillä tuli vielä kuntoiltua, kymmenen kilometriä pyörällä, tai kolme kilometriä kävellen.
Nykyään on paljon pyöräteitä, moni käyttää sitä jopa työmatkoilla, mutta myös kuntiluun. Onhan noita pyöriä maailmassa satoja miljoonia, mutta autoja moninkertainen määrä.
Onhan autoilu suuri saastuttaja, taitaa teollisuuskin olla samansuuruinen, maanviljelys saastuttaa myös, kivihiili sekin yksi suuremmista sastuttajista.
Kehitys kyllä kehittyy ja uusia suunnitelmia tehdään saastumisen estoksi. Vielä ei saastumista ole voitu pysäyttää.
Varmaan sekin aika tulee, onko se sitten liian myöhään.
Se tuntuu olevan niinkuin sotiminen, se ei näytä loppuvan sotimalla.
Perinteinen yksivaihteinen polkupyörä on suurin piirtein sellainen. kuin olivat ensimmäisetvastaavanlaiset pyörät, joissa molemmat renkaat olivat yhtä suuria.
Jos kaupan pyörätelineessa olisi sadan vuoden takainen polkupyörä, siihen tuskin kiinnittäisi huomiota muu kuin pyöräilyä harrastava, koska senlaatuista satulaa ja tavaratelinettä ei nykypyörissä ole. Samoin renkaat saattaisivat olla eri kokoa kuin nykyisissä pyörissä ja vanhanaikainen lasinen kissansilmä takalokasuojassa.
Polkupyörästä on tullut muotiajokki jopa paremmissa perheissä. Kun rikkaita ollaan ostetaan puolentoista tuhannen hintainen 21-vaihteinen kulkupeli.
Varattomampi kuten meikäläinen osti kympillä romun joukosta vanhan ruotsalaisen pyörän rungon (sellaisen yli 50 vuotta vanhan ajalta, jolloin pyörät tehtiin kestämään), yhdisti siihen osia muista vanhoista pyöristä, uudisti sen ketjut, takapyörän. lokasuojat ja tavaratelineen. Vielä uusi soittokello ja paristoilla toimiva valaisin, kypärä päähän ja menoksi pyörällä, johon on kulunut varoja paljon alle 100 euroa!
Tunnustettava on, että käytössä on toinenkin, monivaihdepyörä, mutta halvimmasta päästä. Huonommilla ajokeleillä samoin kuin keskikaupungilla liikkuu kuitenkin mieluummin yksivaihteisella ajokilla.
Arkipäivisin tulee pyöräillyksi, jos sää vain sen sallii, noin 15 km.
Kyllä 70 -ikäinenkin voi hyvin pyöräillä, vaikka huomiokyky ei ole enää entisensä ja mm. näkökenttä on kapeampi. Tärkeää on ottaa huomioon muut liikenteessä olijat, tuntea pyöräilijää koskevat säännöt ja noudattaa niitä.
Jos polkupyöränhankinta alkaa kiinnostaa, niin ei kannata lykätä hankintaa kevääseen. Silloin hinnat ovat korkeimmillaan.
Aidon polkupyöräilijän mielestä apumoottorilla varustettu polkupyörä on lälläripeli.
Turvallista matkantekoa kaikille polkupyörällä liikkuville!
Minulla on vieläkin käytössä 30 vuotta sitten äitienpäivälahjaksi saamani itävaltalaisen Steyr-Pucin tehtaan valmistama 3-vaihteinen polkupyörä. Sain itse valita, ja se on kevyempi ja sirompi kuin silloiset Tunturit, laadukkaista materiaaleista valmistettu. Huollatan sen aika ajoin , uusin renkaita ja puhdistan hyvin, vien varastoon sateelta suojaan. Koskaan en ole talvipyöräilyä harrastanut, mutta kesäisin se kuljettaa minua yhä marjaan, kirjastoon, pikkuostoksille ja kymmenenkin kilometriä helppoa pyörätietä tai pikkutietä hurahtaa hetkessä kauniilla säällä. Kerran olen kaatunut pahemmin , kun fillaroitsin pitkä liehuva hame päällä ja helma juuttui ketjujen väliin. Pyöräillen tuntee luonnon tuoksut ja tuulen ihollaan, pääsee moneen sellaiseen paikkaan, jonne autolla ei ole menemistä. Joskus olen haaveillut moottoriavusteisesta polkupyörästä, mutta kalliita ovat tämän vertaiseen pyöräilyyn. Yhdesksänkymppisellä ystävälläni on kolmipyöräinen, vakaasti ajellen hän sillä ostoksilla käy. Meidän jälkikasvun nuorilla tytöillä on Jopot, ovat tulleet taas muotiin.
Latella on komea kuva ilmeisesti pienlentokoneen matkustajana. Kaikki lentohärvelit ilmailumuseoissa kiinnostavat, ja salainen haaveeni on kuumailmapallolento. Jospa alkaisin hyvissä ajoin ennen seuraavaa pyöreävuotista syntymäpäivää vihjailla tästä unelmastani. Ihmisen mielikuvituksella ei ole rajoja, kun liikkumaan on pitänyt päästä niin vedessä, maalla kuin ilmassakin. Haitallisina turhakkeina pidän meluisia vesijettejä - ihanampaa on, kun vesi kantaa pientä purtta, tuuli tarttuu purjeeseen, kuljettaa äänettömästi, saasteettomasti ja ilmaiseksi.
Myin auton 1999 ja siirryin jalkanaiseksi tai oikeammin pyöräilijäksi. Siitä on kolarimuistona polvivamma, joka viidessä vuodessa parani.
Yksivaihteinen Tunturi Daami on palvellut siitä asti ja ajokortinkin annoin 7-kymppisenä mennä vanhaksi. Kolmivaihteinen on minulla joskus ollut, mutta se ei ollut mielestäni hyvä.
Kun ikääkin jo pari vuotta vailla seuraavaa kymmenlukua, olen havainnut jonkinmoisen kömpelyyden lisääntymisen, tasapaino ei ole kuin nuorena. Kovin saa olla varovainen pyörältä noustessa. Siksi olen katsellut netistä itselleni sopivaa pyörää, sellaista kolmipyöräistä hyvin matalarunkoista pyörää. Sillä ei varmaan kumoon menisi.
On tässä mopoautokin mielessä käynnyt, mutta se taas laiskistaisi ja jalkojen käyttö hiipuisi. Mitä tekis, tänään pääsee pyörällä cittariin, tiet on sulat.
Tee näin!
Hanki potkulauta, kuten minä ja muut!
Tuollainen on mielestäni ihan hauska kulkuväline. Ihan on kuin potkukelkka, mutta tallojen tilalla on neljä pyörää.
Tavarat on helppo kuljettaa korissa ja sillä voi käydä marketeissakin.
Kulkuteillä on aina alamäkiä ja niillä tuntuu samalta kuin lapsena kelkkamäessä.
Voi sentään, on sinunkin kulkuvälineesi muuttunut oleellisesti. Etkös Mersulla ajellut. Oletko nähnyt kaksipyöräistä moottorilla kulkevaa välinettä Segwaytä, jossa seisten mennään eteenpäin. Ei kylläkään ole tämänikäisen menopeli ja mihin kauppatavarat laittaisi.
klikkaa.
https://www.google.fi/search?hl=fi&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1266&bih=669&q=Segway&oq=Segway&gs_l=img.3...0.0.1.81664.0.0.0.0.0.0.0.0..0.0.msedr...0...1ac..60.img..0.1.198.qXxxw-hyLKY
Pitää panna muistiin tuo pyörällinen potkukelkka, mutta tässä vaiheessa ajattelin vielä istuallani polkien kulkea.
Kun luin kirjoituksianne polkupyöristä ja niiden käyttämisestä, tulvahti mieleeni omia polkupyörä ajeluita.
Autoahan en ole koskaan omistanut niin että kyllä oli polkupyörä ihana omistaa.
Turkuun mentiin töihin jo 1949 luvulta niin kauan kuin lapset syntyivät, ja ennenkin oli jo pyörä ollut käytössä pitkään.
Sitten eläkeajalla tuli uusi buumi ja kiertelin koko Varsinais-Suomen.
Kerran tammikuun pakka sellakin -oli 1973- kiersin länsikeskuksen kautta Askoon ja Raisioon, sänkyostoksissa, kaikenlaista huuhaata sitä on tullut tehtyuäk polkupyörän merkeissä.
Kun myin mökkimme (asuntoni) jätin kapineeni perijöille.
Voi, voi, ihan haikeus täyttää miele...nyyyh
Muistatteko 50-luvun alun pyöriä, jotka olivat pääosin kotimaisia?
Ne olivat heikkotasoisia. Rungot murtuivat, keskiön kammet katkeilivat, etuhaarukka vääntyi ... Sitävastoin 50-luvun lopussa suomalaisten pyörien (esim. Peto, Jaguar, Pyrkijä) laatu lähes alkoi olla jo ruotsalaisten pyörien tasolla.
Tosin 50-luvun lopulla monen pyörän runko oli tuontitavaraa. Pyöriä alettiin koota Suomessa.
Joka tapauksessa noiltavuosilta jäi mielikuva, että suomalainen tuote on huonompilaatuinen kuin vastaava ulkolainen
Äiteeni ajaeli Kote merkkisellä villarilla 50-luvulla, ei tietoa missä tehty, väri vaalean sininen.
Kyseessä on todennäköisesti tamperelaisen konepajan Kone jaTerä Oy:n valmistama polkupyörä ja mahdollisesti 30- tai 40-luvulta.
1950-luvulla konepaja tuli tunnetuksi valmistamillaan Tammer-, Jaguar- ja Peto-merkkisillä polkupyörillä.
Ympärivuotisen päivittäisen fillaroinnin lisäksi vaimoni teki muutaman kymmenen kilometrin pyöräretkiä kunnes minä jäin kokoaikaiseksi kotimieheksi 14-vuotta sitten.
Keväisin laitan hänen menopelinsä ajokuntoon mutta eipä se ole montaakaan kertaan tullut tallista päivänvaloa kurkkaamaan.
Ajokortista vaimoni luopui samoihin aikoihin.
Itse en ole käyttänyt polkupyörää pariin voteen.