perfektisen täydellisen syötävä. nam. se kävelee tännepäin. onkohan mulla hiukset sekaisin? jo kaukaa se osoittaa tuntevansa mut, nostaa pari sormea hetkeksi ja hymyilee. sen kumpaankin suloiseen poskeen painuu kuopat. namnam. mä hymyilen takaisin, se katsoo mua silmiin ja...
aivan liian pian me ollaan kävelty toistemme ohi.
mä vilkaisen ohimennessäni peilistä. hmm, ja olen ihan suht. tyytyväinen. olisihan tyhmää jos se ei moikkaisi kun kerran tuntee, ollaan puhuttu muutaman kerran, mutta silti, mä hymyilen onnellisesti peilikuvalleni. mä olen hullupöhkösekopää. ei voi mitään.
se oli niin hassu kun se puhui mun kanssa, makasi lattialla ja nojasi kyynärpäihinsä, ja sai mut nauramaan. monta kertaa. se on niin suloinen, mun tekee mieli sanoa se kaikille jotka kävelee vastaan, hyppiä tasajalkaa, mutten mä ihan kuitenkaan kehtaa. huutaa se päin niiden masentuineita naamoja :mä olen rakastunut! mä olen täydellisen omituisen kertakaikkisen mahdottoman onnellisen onnettoman rakastunut, enkä mä pääse siitä yli enkä ympäri enkä haluaiskaan.
mun bimbo luokkakamu ahdistelee sitä portaikossa ja se luo muhun epätoivoisen katseen. mä kävelen hitaasti niiden luo ja nykäisen sitä kimmaa hihasta. kohta se on innokkaasti lähdossä mun kanssa tsekkaamaan netistä jotain matskuu äikän esitelmää varten. maanpäällinen ihme katsoo mua kiitollisena, hymyilee söötisti, kuiskaa matalan kiitoksen ja kellon soidessa häviää paikalta ennen kuin käsipuolessani roikkuva miss dorka ehtii uudestaan käydä sen kimppuun.
mä sain sen taakakseni loppupäivän ajaksi, mutta ei se mua haitannut. vaikka sata ääliötä, jos se auttaa yhtä tiettyä henkilöä jotenkin.
huomenna mä nään sen taas koulussa, aahhh... mä aion mennä puhumaan sille. en mä vielä tiedä mitä, mutta menenpä kuitenkin. mä olen rakastunut.
apuva.
aivan liian pian me ollaan kävelty toistemme ohi.
mä vilkaisen ohimennessäni peilistä. hmm, ja olen ihan suht. tyytyväinen. olisihan tyhmää jos se ei moikkaisi kun kerran tuntee, ollaan puhuttu muutaman kerran, mutta silti, mä hymyilen onnellisesti peilikuvalleni. mä olen hullupöhkösekopää. ei voi mitään.
se oli niin hassu kun se puhui mun kanssa, makasi lattialla ja nojasi kyynärpäihinsä, ja sai mut nauramaan. monta kertaa. se on niin suloinen, mun tekee mieli sanoa se kaikille jotka kävelee vastaan, hyppiä tasajalkaa, mutten mä ihan kuitenkaan kehtaa. huutaa se päin niiden masentuineita naamoja :mä olen rakastunut! mä olen täydellisen omituisen kertakaikkisen mahdottoman onnellisen onnettoman rakastunut, enkä mä pääse siitä yli enkä ympäri enkä haluaiskaan.
mun bimbo luokkakamu ahdistelee sitä portaikossa ja se luo muhun epätoivoisen katseen. mä kävelen hitaasti niiden luo ja nykäisen sitä kimmaa hihasta. kohta se on innokkaasti lähdossä mun kanssa tsekkaamaan netistä jotain matskuu äikän esitelmää varten. maanpäällinen ihme katsoo mua kiitollisena, hymyilee söötisti, kuiskaa matalan kiitoksen ja kellon soidessa häviää paikalta ennen kuin käsipuolessani roikkuva miss dorka ehtii uudestaan käydä sen kimppuun.
mä sain sen taakakseni loppupäivän ajaksi, mutta ei se mua haitannut. vaikka sata ääliötä, jos se auttaa yhtä tiettyä henkilöä jotenkin.
huomenna mä nään sen taas koulussa, aahhh... mä aion mennä puhumaan sille. en mä vielä tiedä mitä, mutta menenpä kuitenkin. mä olen rakastunut.
apuva.
Vastaukset 2
Vanhimmat
auttakaa nyt vähän.
kun jäi tuosta edellisestä pois.
mitä mä teen?
mä olen liian ujo kysyäkseni siltä suoraan tai tunnustaakseni sille suoraan.
jaiks.
help?
Kirjota "kirje" ja siihen mitä ajattelet ja sitten kun huomenna jossain vaiheessa näät kyseistä henkilöä painat vain sen kirjeen hänen käteensä ja poistut takavasemmalle.. Itsellä tuo toimi pari vuotta sitten oikein hyvin kun oli pieni ujous päällänsä.. Onnea joka tapauksessa otat sitten vaarin tai et..