Meidän vauva sairastui ja olen joutunut olemaan hänen takiaan sairaalassa ja yövalvomisia on ollut. Univelkaa on kertynyt. Ehkä olen ollut tavanomaista ärtyneempi. Olen mielestäni kuitenkin tehnyt parhaani. Mies on saanut viettää aikaa kavereiden kanssa ja isyyslomankin oli matkoilla. Mies on yli vuoden ajan vähän väliä uhkaillut erolla mutta vielä päivä pari sitten sanoi, ettei koskaan meitä hylkäisi vaikka uhkaileekin erolla. Nyt hän sitten kuitenkin lähti sanoen, että olen pilannut hänen elämänsä ja tehnyt hänen elämästään mustaa. Tuntuu todella pahalta. En oikein tiedä, miten tästä eteenpäin. Vauvan sairauskaan ei ole vielä selvä. Sairaalatutkimuksia on tulossa.
miten tästä eteenpäin
yksin jäänyt
3146
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ehkäpä tuossa tilanteessa on paras päästää yhdestä riippakivestä irti ja keskittyä onnellisempaan elämään vauvan kanssa. Voimia sinne arkeen vauvan sairauden kanssa!
Minä tiedän, että lopullisen eron tekeminen ei aina ole helppoa, mutta toisaalta kannattaako vetää perässään suhdetta, joka on erolla uhkailua? Tai sitten on opittava elämään itse niin, että huithait välittää tuommoisista eropuheista ja porskuttaa menemään vain. Mutta aika monta tunnetta siihen päästäkseen on kuoletettava.
Minä olen joutunut todellakin kuollettamaan paljon tunteita juuri noiden eropuheiden takia. Mies monesti ihmetteleekin, miksi olen muuttunut, enkä enää välitä niin kuin ennen. Kun hän lähti, niin katselin vain. Hän tuli sitten takaisin, mutta en usko hänen rakastavan minua. Hän tuli takaisin lapsen takia. En halua enää rakastaa häntä niin paljon, että särkyisin, kun hän lähtee. Olen helpottaakseni omaa oloani ollut enempi yhteyksissä exään. Haluaisin mennä kylään hänen luokseen ihan vaan ystävänä, koska hän yhä välittää, miltä minusta tuntuu, mutta vauva on sairas, enkä siten voi liikkua vapaasti. Hän sanoi tulevansa kylään kyllä, koska tarvitsen ystävää ja tukea, mutta pelkään mieheni reaktiota. Ex on minulle siis ihan vaan ystävä, ei sen enempää.
keskittyä nyt ihan vain siihen omaan lapseen, eikä johonkin suhdesäätöihin. Sit kun lapsen asiat ovat paremmalla tolalla, niin voi ajatella miehiäkin. Kirjoituksestasi tulee vähän sellainen olo, että itseäsikin harmittaa viettää oman lapsen kanssa aikaa.