Sokli

Soklin fosfaatti on erittäin uraanipitoista, siinä 100 kertaa enemmän uraania kuin esimerkiksi Siilinjärven fosfaatissa. On myös olemassa vakava riski, että uraania pääsee avolouhoksesta Nuortti- ja Kemijokeen ja ajan myötä näistä joista muihin vesistöihin.

Hanketta on vastustanut Sokli erämaana -liike ja Kemin-Sompion paliskunta. Vastustajien mukaan luonto ja virkistysmahdollisuudet uhrataan "muutaman kymmenen työpaikan tähden." Poromiesten mukaan kaivos tuhoaisi perinteisen poroelinkeinon saasteillaan sekä katkaisemalla porojen laidunkierron.
3244
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Talvivaarassa on varsinainen paikallinen erikoisuus. Kaivos mitä pyörittää veron maksajat lappia myöten.

1Äänestä

Talvivaara on oikeasti uraanikaivos, vaikka vain nikkelistä ja saasteista puhutaan. Tai ei puhuta enää, sensuuri hiljensi.
Siinä keskellä tehdasaluetta on uraanin talteenottolaitos. Kuinka paljon sitä tulee, minne se myydään jne, siitä on ankarat salassapitovelvoitteet.
Uraani on maailmalla nykyään kallista tavaraa. Ilman sitä ei pyöri atomivoimalat eikä kasva ydinasevarastot. Suomessa on muuallakin rikkaita ja suuria uraanimalmioita, mutta niistä ollaan hiljaa, ettei suurvallat kiinnostu liikaa. Eikä tämä ole provo, sinä vain et tiedä asioista.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korvaamaton Erämaa kirjoitti:

Soklin fosfaatti on erittäin uraanipitoista, siinä 100 kertaa enemmän uraania kuin esimerkiksi Siilinjärven fosfaatissa. On myös olemassa vakava riski, että uraania pääsee avolouhoksesta Nuortti- ja Kemijokeen ja ajan myötä näistä joista muihin vesistöihin.

Hanketta on vastustanut Sokli erämaana -liike ja Kemin-Sompion paliskunta. Vastustajien mukaan luonto ja virkistysmahdollisuudet uhrataan "muutaman kymmenen työpaikan tähden." Poromiesten mukaan kaivos tuhoaisi perinteisen poroelinkeinon saasteillaan sekä katkaisemalla porojen laidunkierron.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu