Puhemiespalvelu (ihan totta) emäntävälitys.

Tämä on nyt aivan oikeaa liiketointaa, emäntä hommataan jos hinnoissa sovitaan. Enemmän se on kuhtumusta kun tienestiä.

Kerran meillä oli, n. 40 toivomusta emännä nsuhteen Päijäthämeestä.

Meillä oli kutsuttu 50 "tammukkaa", otteeiin riski, autoon ei mahu kun 44, kaikki ei tule kutenkaan. jokaisella oli omat toivomukset .
Mikonkadun tilausajopysäkillä aamu 7:00.
Yksi ei mahdu ovista sisssän 47 tuli paikalle, yksi oli jo pahoin maistiissa ja kolmanne joka ei vaikuttanut kovin kurantilta.

Vihon viimen päässtiin matkaan. Olin luvannu että Anjanpellon markkinapaikalla luovutan 10 emäntää Asikkalan pojille.

Patasjoella Ahjolan kentällä 13 sai omansa, Kellosalmen kautta aeteenpäin sinne 2., Kuhmosten miehille loput.

Tilauskanta on nyt lyhyt:
Kysle lisää [email protected]
576
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Emännänvälittäjän tilauskirja on nyt lyhyt. Tämänvuotiset emännät on toimitettu jo tiloille. 97 % kaikista välitettävistä on ollut kantasuomalaisia ja myös 97 % Suomenkielisiä. Itä-uudellamaata on tomitettu kaksikielinenkin.

Teillä on nyt sopiva tilaisuus laitaa toivomuksia tähän tai kaappolan sähköpostiin.
Tiedän yhä paremmin mitä valinnoissa painotan. Useissa näissä daameilla on parasta pvä jo ohi. Mutta kaikki on valmiita, osa elänyt vuosia puutteellista elämää.
Osa saataa vaatia lämmittelyä, kylmäkäynnistyvyys sattaa olla heikko. Mutta kaikki on toimivia. Liian hätänen ei passaa olla. Eräs isäntä puhu että kolmannella visiitillä hän vasta kyntöhomiin koulutti.
Osa on työihmisä ja osa on hakeutumassa lihapatojen ääreen ja täysihoitoon.
Osalla on hyvä koulutus ja kielitaitoisia. Hoitaa taloutta, kirjanpitoa, ja internetit sulle ja tulkkaa matkoilla.

Minä välittäjänä vastaan ainoastaa että toimitan tuoteen tilaajalle tai tuote itse tulee tai ottaa yhteyttä tilaajaan. (Mutta tyhjästä en laskuta senttikään, kyllä tässä monet ipäivätanssit joutuu juokseen ympäri kaupunkia.)
Siitä eteenpäin asia on täysin isännän omalla vastuulla.

Näistä daameista, ainakaan kaikista en edes tiedä enempää, enkä ole läheskään kaikkia sisäänajannu tai läpikäynny. Mutta yleensä ovat muodollisesti päteviä emäntiä. Osa utelee isännästä enemmän osa tilasta pinta-alaa, tuotantosuuntia, asuinnelijöitä jne.

Eli sitä rataa ja akanotto puuhiiin ja niin päin pois

Äänestä

Löytyisikö n. 30v akateemista maalla viihtyvää (mielellään opettaja, lääkäri tai eläinlääkäri) ?

Äänestä
  • Opettajia on ollut ja on siirtynnetkin emänniksi. Lääkäreitä tai eläinlääkäreitä on ollut vähemmän. Tuo tulee olemaan aika haasteellinen vaatimus, lääkärit ovat hyvin itsellisiä ja omatoimisia.
    Tässä yriteään välittä enemmän ihmesuhdetta kuin työntekijää...


    Odoatan postia, sitten lisää..

    Äänestä

  • Jos "tilaat" tosissaan meiltä uuden emännän; toimin vain puhemiehenä, emme käy ihmiskauppaa. .

    Nyt on vain Suomen rotuisia ( siis kantasuomalaisia) hakeutumassa talonpojille...

    lisätietoja antaa [email protected]
    Liikeideamme on: Maaseudun väestön suhdetoiminnan ja avioitumisen edesauttaminen.
    Me saatamme tapaamiseen tai kontaktointiin saakka, sen jälkeen kaikki vastuu siirtyy tilaajalle. Meillä on usein vain niukasti tietoja emäntäehdokkaasta, eikä tiedot ole laajat isännistäkään.
    Kaikki kun on luottamuksellista, niin isännän kuin emännänkin suhteen.
    Eli riskitöntä tuo ei teille ole. Ja emännät ovat harvoin eläkeiässä, mutta hedelmöittymisaika on yleensä jo taakse jäänyttä..

    Keski-ikä n. 45 v. emännillä, isännillä se alhaisempi

    Paremmin onnistuu jos osapuolilla ei ole suuria toiveita tai enekko-odotuksia.

    Alun tälle liiketoiminnalle sai kaksi naishekilöä, neitejä kumpikin, pyysivät minua hankkimaan heille miehet. (vähän leikinpäiten) Olivat muuten kielten opettajia kumpikin. No kaksi kunnon isäntää sai emännät, kunnan peruskoulu ja lukio sai pätevät opettajat. Tein kertaheitolla vastikkeetta onnelliseksi neljä ihmistä,ja rehtorikin on mua kiitelly...

    Siitä seurasi oiken juhla-aika. kihlajaisia, häitä, ristiäisiä,.

    Äänestä

  • Tilauskanta kirjoitti:

    Opettajia on ollut ja on siirtynnetkin emänniksi. Lääkäreitä tai eläinlääkäreitä on ollut vähemmän. Tuo tulee olemaan aika haasteellinen vaatimus, lääkärit ovat hyvin itsellisiä ja omatoimisia.
    Tässä yriteään välittä enemmän ihmesuhdetta kuin työntekijää...


    Odoatan postia, sitten lisää..

    Ihmissuhdettahan tässä haetaankin, siksi "emännät" eivät kiinnosta, vaan fiksu ja koulutettu nainen, joka elättää itsensä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaikko olleet tyytyt kirjoitti:

Tämä on nyt aivan oikeaa liiketointaa, emäntä hommataan jos hinnoissa sovitaan. Enemmän se on kuhtumusta kun tienestiä.

Kerran meillä oli, n. 40 toivomusta emännä nsuhteen Päijäthämeestä.

Meillä oli kutsuttu 50 "tammukkaa", otteeiin riski, autoon ei mahu kun 44, kaikki ei tule kutenkaan. jokaisella oli omat toivomukset .
Mikonkadun tilausajopysäkillä aamu 7:00.
Yksi ei mahdu ovista sisssän 47 tuli paikalle, yksi oli jo pahoin maistiissa ja kolmanne joka ei vaikuttanut kovin kurantilta.

Vihon viimen päässtiin matkaan. Olin luvannu että Anjanpellon markkinapaikalla luovutan 10 emäntää Asikkalan pojille.

Patasjoella Ahjolan kentällä 13 sai omansa, Kellosalmen kautta aeteenpäin sinne 2., Kuhmosten miehille loput.

Tilauskanta on nyt lyhyt:
Kysle lisää [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu