Olen ostanut tosiaan mopsin pennun mopsikerhon listoillakin olevalta kasvattajalta.
Mulle koira myytiin terveenä ja hyvinvoivana ja mahdottomana ei pidetty ajatusta ruveta käyttämään häntä myös näyttelyissä. Nyt myöhemmin, kun pentu on kasvanut hänellä on ilmennyt todella paha alapurenta. Se on tosi näkyvä ja ihmiset huomauttaa minulle asiasta. Minulta kysyttiin, että kai sait hinnan alennusta kun selkeesti ei ole täydellinen mopsi kyseessä, mutta vastaus on ei. Mulle myytiin samaan hintaan tämä lemmikkitasoinen pentu kuin näyttelytasoinen eli 1500e
Jo kotiin viedessäni jolloin ikää pennulla oli 8 viikkoa huomasin, että hänellä on aina kieli ulkona. Pennun kasvaessa kieli ei enää näkynyt, mutta nyt näkyy alahampaat ja se on todella häiritsevän näköistä. Kasvattaja sanoi alapurennan lähtevän pois kun pentu kasvaa. Pentu on nyt kohta vuoden ikäinen ja alapurenta pahenee viikko viikolta. Se on jo niin häiritsevää kun lapsetkin huutelee kadulla ''katso, vihainen koira!'' :(
Tein kasvattajan kanssa osamaksu sopimuksen jota hieman suullisesti muunnettiin, kun en pystynyt sopimuksen mukaisia eriä maksamaan. Nyt jäljellä on vielä pieni summa ja kaikki sanoo mulle, että mun ei ole pakko maksaa puuttuvaa summaa, koska myyjä ei kertonut minulle mitään purentaviasta joka oli ihan varmasti esillä jo luovutushetkellä. Samalla hinnalla hän myi pennut myös jalostus näyttely oikeudella ja tämä minun lemmikkitasoinen samaan hintaan. Minulla on tunne että minua on huijattu. Ennen kuin otan kasvattajaan yhteyttä ja maksan puuttuvaa summaa, haluan selkeyden tähän asiaan onko minulla oikeuksia tässä asiassa? Koska kuitenkin kirjallinen sopimus tehty ja allekirjoitettu alle. Mut minä ensinmäisenä mopsin omistajana en osannut nähdä pennusta että mikään oli vikana. En ole saanut vielä koiran papereita kun tosiaan maksua en ole vielä kokonaan suorittanut. Mitä mun pitäis tässä tehdä? Eräs mopseista kiinnostunut nainen joka on ollut mukana kaikenlaisessa toiminnassa sanoi että tällä kasvattajalla ei ole puhtaat jauhot pussissa ja hän huomasi sen jo itsekin kun oli häneen puhelinyhteydessä pentuja kysellessä. Hän kuulemma kasvattaa pentuja väärin metodein.
Kiitos vastauksesta jo etukäteen!
Onko minua huijattu?
12
1555
Vastaukset
- eräs kasvattaja
kennelliitto auttaa näissä asioissa . jos ja kun koirasi on rekistöröity . ja sinulla on sopimus eli kauppakirja . suosittelen kysymään heiltä apua .
- Pettynytiui
Muidenkin rotujen parissa on noita ensikoiranostajilla lypsäjiä. Tervetuloa kerhoon vain, minäkin olen "oppirahani" maksanut ja menettänyt siinä ohessa luottamukseni kaikkiin koirankasvattajiin.
Ei kannata kuunnella, mitä kasvattaja kertoo koiristaan vaan sitä, mitä muut kasvattajat hänestä itsestään kertovat.
Toivottavasti oikeus toteutuu! Sääli koiran kannalta, tuollainen.- ddfss v
sama juttu, oppirahat maksettu. Oman koiran kohdalla lopetus oli ainoa vaihtoehto, koira oli ollut meillä alle viikon, rahoja ei takaisin saanut, en viitsinyt asiaa viedä oikeuteenkaan. tosin eri rotu kyseessä.
Kennelliitto ei puuttunut tuohon asiaan mitenkään.
- 19+15
Laitahan tänne palstalle sen ihmisen nimi, joka puhuu pahaa muista kasvattajista. Saadaan kaikki kuulla ne oikeat metodit, miten kasvatetaan täydellisiä pentuja. Täällä tuntuu olevan useita, jotka on nähneet HÄNen alapurennan. Harmi ettei tullut mopsille yläpurentaa.
Oma mopsini on ihana, alapurentainen ja kasvattajakin tosi mukava. Pettynyt
Meillä on tyttö mopsi ikää sillä on 1v. 9kk. Hänellä ilmeni ensin ruoka - allergia ja sitten ilmeni sikaripunkki mikä on saatu emolta ikävä kyllä..ja nyt ilmeni lisää sairauksia.Eli mopsi on eläinlääkärissä 25.11. Röntgenvista havattiin että lonkat eivät olleet optimaaliset.Myöskin sääriluu ja väärän asentoiset luut vetävät polvilumpiota pois paikoiltaan.Ongelma on molemmissa polvissa,vasemmassa vakavampi.Korjaukseen tarvitaan vaativaa leikkausta jotta asennot saadaan korjattua jaloissa. Mahdollisesti leikkaukset lonkkaluiden korjaukseen olisi myöhemmin tarpeellinen.Polvilumpioluksaation lisäksi on epämuodostuma ristiluun alueella.Vasen polvi leikattiin polvilumpioluksaation vuoksi.10.12.kun vasen jalka on kunnossa niin oikea jalka leikataan.Niin ja eläinlääkärit sano että sen sisarukset kaikki sen lähisukulaiset tulisi jättää pois jalostuksesta.- koirakasvi
Mopsi on rotuna hyvin sairas vaikka sen kuinka "vastuulliselta" kasvattajalta hankkisikin. Sikaripunkki on yleinen loinen jota on pieniä määriä iholla todella monilla koirilla, mutta joillakin immuunipuutoksisilla se aiheuttaa oireita. Tarkkaan ei tiedetä miksi osa koirista saa vakaviakin oireita ja osa ei. Sikaripunkkitartunnasta en kyllä syyttäisi kasvattajaa. Vaikkakin se emossa toki on ollutkin, mutta kasvattajalla ei todennäköisesti ole ollut asiasta mitään tietoa. Ruoka-aineallergiakin on todella ikävä sairaus, mutta monilla roduilla riesa, josta ei päästä eroon. Tietenkään allergista koiraa en käyttäisi jalostukseen, mutta osalla roduista se tarkoittaisi kaikkien yksilöiden rajaamista jalostuksen ulkopuolella. Luuston vioista en osaa sanoa mitään. Tosiaan en tämän koiran sukua käyttäisi jalostukseen...mutta toisaalta en käyttäisi yhtään mopsia jalostukseen.
- kilimantsaaro
Mopseilla on perinnöllisiä vikoja pitkä lista. Ne on ihan yleisesti tiedossa ja tieto kaikkien saatavana. Sairaat yksilöt pitää ehdottomasti jättää pois jalostuksesta.
- työkoirat kunniaan
Lakatkaa nyt jumalauta hankkimasta niitä koristekoiria!!!!
Tollasekshan ne on jalostettu ja sit joku eläinrääkkääjä sadisti maksaa 1500 elävästä lelusta.
Eläinlääkäri oli sitä mieltä että kaikki sen lähisukulaiset tulisi jättää pois jalostuksesta.Mietin vaan kuka valvoo että ei kasvattaja pentu tehtaile sairaita koiria.
- Tackman
Purenta on myös ruokinnasta kii. Saattaa myös olla että vielä muuttuu, leuvat saattaa kasvaa eri aikaan. Kysy nyt ihmeessä ekaa kasvattajalta sekä rotuyhdistykseltä. Minulla ei ole koskaan ollut mopsia mutta koiran alapurennan olen saanut pois antamalla vähempi valkuaisaineita sisältävää ruokaa, ei siis pennuille tarkoitettua ruokaa vaan junioreille taikka aikuisille, hyvä eläinkauppias auttaa varmasti. Lykkyä pennun kanssa!
- $$$$$$$
Tackman kirjoitti:
Purenta on myös ruokinnasta kii. Saattaa myös olla että vielä muuttuu, leuvat saattaa kasvaa eri aikaan. Kysy nyt ihmeessä ekaa kasvattajalta sekä rotuyhdistykseltä. Minulla ei ole koskaan ollut mopsia mutta koiran alapurennan olen saanut pois antamalla vähempi valkuaisaineita sisältävää ruokaa, ei siis pennuille tarkoitettua ruokaa vaan junioreille taikka aikuisille, hyvä eläinkauppias auttaa varmasti. Lykkyä pennun kanssa!
koiran purenta kehittyy kasvun aikana sellaiseksi kuin sen geeniperimä ohjaa. Ruokinnalla et siihen pysty vaikuttamaan. Muutos on tapahtunut muista syistä. Valkuaisköyhää ruokaa ei pidä kasvavalle koiralle antaa, se on ruokintavirhe.
Mielestäni aloittajan valitus on turhaa. Jos ostaa sairaaksi jalostetun koiran, saa sairaan koiran. Valitse ensi kerralla terverakenteinen rotu. - kasvattaja5
Tackman kirjoitti:
Purenta on myös ruokinnasta kii. Saattaa myös olla että vielä muuttuu, leuvat saattaa kasvaa eri aikaan. Kysy nyt ihmeessä ekaa kasvattajalta sekä rotuyhdistykseltä. Minulla ei ole koskaan ollut mopsia mutta koiran alapurennan olen saanut pois antamalla vähempi valkuaisaineita sisältävää ruokaa, ei siis pennuille tarkoitettua ruokaa vaan junioreille taikka aikuisille, hyvä eläinkauppias auttaa varmasti. Lykkyä pennun kanssa!
Jos kasvattaja on vastuuntuntoinen -" oikea kasvattaja" hän ei tehtaile kouria eikä käytä sairasta linjaa. Mielestäni pentutehtailujat, eivät ole kasvattajia, vaikka heillä olisi kasvattajanimi.
Et tietenkään voi tällä hetkellä juurikaan mitään, mutta voit toki seura, ilmenemä koira.net tietokantaan rekisteröintiä, jossa koirasi sisar olisi emäntä/ isänä. Mikäli näin tapahtuisi; ota yhteyttä Rotujärjestönne jalostustoimikuntaan.
Toki jotkuthan saattavat pennuttavat koiriaan ja jättää pentujen rekisteröimättä; tästäkin yhteys Rotujärjestöön /Kennelliitto .
Sitten joillakin Kennelnimeni omaavilla saattaa olla rekisteröintikiellossa, jolloin pentua ei voi rekisteröidä: hälytysmetkki!
Suurin osa kasvattajista ja Kenneleleistä ovat lähtökohtaisesti kouran hyvää ajavia. mutta ikävä kyllä joukosta löytyy niitä, jotka ovat häpeäksi Kenneltoiminnalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä943291Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3041823Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471667- 941515
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4071481Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4161377Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21300Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381137Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun346972Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden275955