Kiinnostaisi kuulla muiden kokemuksia ulkoporealtaan kustannuksista ja hoidosta
Itse innostuin ulkoporealtaaseen kohtuullisten kustannusten ja helppouden vuoksi. Siis myyjien mainostaman helppouden ja edullisuuden. Myyjähän ei maininnut kustannuksista kysyttäessä kuin sähkön, noin 300e vuodessa.
Todellisuudessa kustannukset on yli kaksinkertaiset tuohon verrattuna. Riippuen kuinka paljon enemmän allas oikeasti kuluttaa enemmän sähköä. Voihan sähköönkin mennä 400 tai 500 euroa.
Mutta siis muut kustannukset. Klooriton käsittelyaine. Kolme pulloa vuodessa ja 115e per pullo. Suodattimia pitää olla kaksi ja ne maksavat 50e/kpl. Suodatin kestää vuoden. Käsittelyaineen mukana tulee aktiivihappikapseleita mutta niitä pitää muutama pötkö ostaa ylimääräisiäkin. Niihin menee arviolta 20-30e vuodessa. Vesi kuulemma pitää vaihtaa vain 2-4 kertaa vuodessa. Kyllä meillä ainakin vesi alkaa haista jo 2kk jälkeen, vaikka kylvyssä olisi käyty vain pari kertaa. Se noin 1500l vesijohtovettä maksaa kuulemma noin 10e. Jos niin on, veteen menee 60e vuodessa.
Yhteensä 735 euroa vuodessa, mikäli sähköön siis menee vain se 300e.
Kaiken lisäksi, porealtaan lämpökanteen ilmestyy melko nopeasti homepilkkua. Sitä saa sitten klooriliuoksella hinkata että kasvustot kuolee. Melko pian kansikin alkaa haista homeelta.
Jos nyt saisin kelata aikaa taaksepäin, jättäisin porealtaan ostamatta. Käyttökertoja alkuinnostuksen jälkeen hyvin vähän ja kustannukset melko korkeat. Kyllä se kylpytynnyri olisi kuitenkin ollut parempi. Ainakin meidän käyttöön. Jos ei huvita kylpeä niin siinähän se palju on pihassa ilman vettä. Ja sen 4krt vuodessa kun tekee mieli kylpeä, sen kyllä täyttää ja lämmittää.
ulkoporealtaan kustannukset
4
3540
Vastaukset
- Yhtä rasittava on
Kylvet tunnin ja täytät, tyhjäät ja peset 3 tuntia. Aika nopeasti loppuu mielenkiinto.
- Otsoonit kehiin
Mitäs jos laittaa otsonointilaitteen ja kylpis useammin. Käyttökerran hinta putoaisi.
- allaspoika20
Otsonaattori löytyy ja mitä enemmän kylpee niin sitä nopeammin alkaa haisemaan. Ja vaikka kuinka huuhtelet itsestäsi saippuaa niin sitä menee altaaseen ja vesi alkaa vaahtoamaan kun laittaa poreet.
- Otsoonit kehiin
allaspoika20 kirjoitti:
Otsonaattori löytyy ja mitä enemmän kylpee niin sitä nopeammin alkaa haisemaan. Ja vaikka kuinka huuhtelet itsestäsi saippuaa niin sitä menee altaaseen ja vesi alkaa vaahtoamaan kun laittaa poreet.
Onkohan se sinun otsonisaattori kunnossa vai tehoton. Jos se on riittävän tehokas ja toimii, niin ammeen suojakannen kun nostaa, niin sieltä tulee silloin otsoonin haju. (Samantyyppinen kun hitsaa) Hetken aikaa kun antaa tuulettua kun se on myrkyllistä, niin haju haihtuu. Mutta likaisenveden hajun se poistaa aika p*skaisestakin vedestä ja desifioi sen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso235024Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1614144Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani143487Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai673106- 892869
Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1522667- 422610
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist282473- 201715
"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1211660