Ebookers / Buenos Aires

Ensimmäinen iso reissu Euroopan ulkopuolelle suunnitteilla.
Välilasku jossain päin Eurooppaa mennessä ja tullessa.
Voisiko joku kokeneempi selvittää vähän tarkemmin kuin parilla lauseella, miten nuo liput ja lähtöselvitykset toimivat? Etenkiin se paluu kiinnostaa. Lähtiessä kun on helpompi kaikki valmistella ja kotimaan kamaralla kaikki netistä älypuhelimeen jatkuvasti käden ulottuvilla. Pienempiä reissuja tehty iso liuta, mutta suurempien kanssa olen vielä aivan ulkona.
4186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei pysty kyllä etukäteen sanomaan, kun nykyään käytännöt vaihtelevat niin lentoyhtiöittäin ja -kentittäin. Jos on aikaa, kannattaa tutkia lentoyhtiöiden ja -kenttien nettisivuja. Sieltä voi selvitä. Muuten selviää vasta, kun aloittaa lähtöselvityksen.

Kannattaa ainakin yrittää esim. saada matkatavarat menemään suoraan, mutta sekin voi joskus olla vaikeaa.

Äänestä

Paljon tosiaan lentoyhtiöstä ja maastakin riippuu miten menetellä. Viimeistään lähtöpäässä se selviää, joskus pystyy tekemään selvitystä netissä, joskus taas jää viimeinen etappi osin selvittämättä ja viimeisellä vaihtokentällä joutuu tekemään selvityksen loppumatkalle. Matkatavarat saa useimmiten päätekentälle suoraan.
Meillä oli Sansibarilta Nairobin ja Amsterdamin kautta Helsinkiin. Matkatavarat meni Helsinkiin, me jouduimme Amsterdamissa tsekkaamaan viimeiselle osuudelle.
Taas viimes oli Sansibarilta Dar Es Salamin ja Amsterdamin kautta ja Dar Es Salamissa jouduimme ottamaan matkatavarat ulos ja tsekkaamaan kaikki uudelleen, sieltä sai sitten loppumatkan yhdellä kertaa tsekattua. Lähtöpäässä kyllä neuvotaan.

Äänestä

Olehan varovainen Buenos Airesissa,olen ollut 2 kertaa siellä ja asunut Argentiinassa..
Tiesitkö että Argentiinassa on sellaisia rikollisryhmiä jotka harrastaa kidnappausta ja sen jälkeen yhteys omaisiin ja lunnaiden vaatimista,muuten he tappavat sinut...
Jotenka,ole varovainen... ps. puhun kokemuksesta,sillä olen asunut etelä ameriikassa..

Äänestä
  • Samanlainen suurkaupunki kuin euroopassakin. Itse asiasiassa eurooppalaisin suurkaupunki etelä-amerikassa. Rikollisia on joka paikassa, ei sen kummempaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juunior kirjoitti:

Ensimmäinen iso reissu Euroopan ulkopuolelle suunnitteilla.
Välilasku jossain päin Eurooppaa mennessä ja tullessa.
Voisiko joku kokeneempi selvittää vähän tarkemmin kuin parilla lauseella, miten nuo liput ja lähtöselvitykset toimivat? Etenkiin se paluu kiinnostaa. Lähtiessä kun on helpompi kaikki valmistella ja kotimaan kamaralla kaikki netistä älypuhelimeen jatkuvasti käden ulottuvilla. Pienempiä reissuja tehty iso liuta, mutta suurempien kanssa olen vielä aivan ulkona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu