Norovirus jyllää

Oppilaissa. Joulun alla pitää käydä vanhuksetkin läpi terveyskeskuksissa ja vanhainkodeissa. Tauti tarttuu. Jos mummu ei saa joulukukkaa ja korttia, katsoo henkilökunta kieroon.

Karmea tauti. Aikuisilla on oksennuksen lisäksi ripuli.
6502
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaamea tauti. Aikuinen yön oksentaa ja ripuloi, niin voimat on poissa. Lapset kantavat sitä koulusta kotiin, opettajatkin sairaina. Onneksi lapset sairastavat eri aikaan, niin ehtii pyykätä.

Äänestä

Noroviruksen voi pysäyttää siten, että sairastavalle annetaan heti vähintään viikon sairausloma eikä sinne työpaikalle tai kouluun yms. mennä. Sairastanut kun erittää sitä virusta vielä ripulioireiden loputtua. Suomalaisett tunnetusti ovat sellaisia, että duuniin mennään vaikka pää kainalossa ja tämä on juuri se mentaliteetti millä näitä viruksia levitetään.

Laitoksissa viruksien leviämiseen vaikuttaa siivouksien laatu myös. Jos on tiedossa, että jossain esim. koululuokassa tai työtilassa on jollain tämä tauti alkanut, pitäisi heti sen jälkeen kun tieto norosta on tullut, aloittaa tehosiivous.Tieto on kaiken A ja O.
Tuo kirottu sairauden aiheuttaja kun tarttuu ovenkahvoista, hanoista, valokatkaisijoista ym. pinnoilta vielä viikkoja.Pahimmillaan työyhteisöön kehittyy tuosta kierre joka johtaa sairaslomakierteeseeen ja henkilökunta väsyy.

Ja ikävintä on se että juuri näitä viruksia vähätellään. Puhutaan kuin parturikäynnistä vaikka joillekkin se voi olla hyvin kohtalokas terveydentilan horjuttaja.

Hoitakaa noronne siis kunnolla, hankkikaa apua ajoissa, mikäli oireet ei helpota tai vointi menee radikaalisti huonoksi. Jos neste ei pysy sisällä edes lusikka kerrallaan ja nestevajauksen oireet ovat selvät niin heti hoitoon.

Ilmoittakaa muille, että olette sairaana ja huolehtikaa hyvin hygieniasta.

Äänestä

Turengin pohjavedestäkö se norovirus leviää ?

Äänestä
  • taitaa olla vedenpuhdistamosta taas

    Äänestä

Jep!Aina vellit housuissa.

Äänestä

Uuttako tulossa mätäkuun aikana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haamu valkoisissa kirjoitti:

Oppilaissa. Joulun alla pitää käydä vanhuksetkin läpi terveyskeskuksissa ja vanhainkodeissa. Tauti tarttuu. Jos mummu ei saa joulukukkaa ja korttia, katsoo henkilökunta kieroon.

Karmea tauti. Aikuisilla on oksennuksen lisäksi ripuli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu