Adressi, jonka avulla saadaan häiriköt kuriin

Te, jotka olette väsyneet siihen, että teiltä riistetään mahdollisuus kotonanne levätä töiden jälkeen, nukkua, palautua sairaudesta, tehdä keskittymistä vaativaa puuhaa tai mitä tahansa muuta, mikä vaatii rauhaa ja hiljaisuutta, allekirjoittakaa!

http://www.adressit.com/naapureiden_hairintaa_vastaan

Pankaamme lopun sille, että muista piittaamattomat, toisia kunnioittamattomat ihmiset, jotka eivät osaa elää yhteisössä ja kunnioittaa muiden oikeutta rauhaan päättävät puolestamme, mitä pystymme ja mitä emme pysty tekemään OMASSA KODISSAMME. He riistävät meiltä hermot ja terveyden ja meidän pitäisi kärsiä hiljaa, koska kiinteistöt eivät halua ylimääräistä vaivaa, vaikka asumisviihtyvyyden takaaminen kuuluu heidän työhönsä!
3119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Et sinä saa levätä kotonasi, koska mekään ei saada.
Tää kuulemma täyttää 20 v. vanhat määräykset ja siihen on tyytyminen.

Ei ei- elät ja nukut suojaimien kanssa jos et siedä mökää.
Mun korvat ei tykkää tulpista, ne meinaa tulehtua ja vuotaa.
Mutta minkäs teet.

Jalat ja sohva tärähtelee kun naapurissa nostellaan huonekaluja.

naapuri, ulisevat koirat, ohikulkeva liikenne, ikkunan alle karkkeeraava auto, pihan leikkikenttä, kaikki tulee sisälle

sopii kysyä, että jos rakennetaan talo ja siihen seinät, jossa ei ole isompia reikiä seinissä, niin miten tänne voi kuulua kaikki tuo melu lähes kovempaa kuin jos asuisi tossa pihalla?

Kyse ei ole toisten elämästä vaan siitä talosta.
Sitä ei ole hoidettu, sitä on ehkä vahingoitettu ennestään huonoilla remonteilla, siten että kaikenlaine melu tulee sisälle.

Nyt porukat tappelee keskenään, vaikka kaiken tuon mielipahan ja jopa terveydellisen haitan olisi voinut välttää ESIMERKIKSI remontoimalla se kunnolla.

Arvaa kaksi kertaa tietääkö isännöitsijäsi miten siitä tehdään asuttava?
Se ei tiedä mitään muuta kuin oman nakkiateriansa.

Mutta rakenteista se ei tiedä mitään. Eikä tiedä huoltomieskään, eikä rakentaja. Suunnittelijan pitäisi tietää, mutta sellaiset on irtisanottu.

Suomen taloja on sälilytetty viimeiset 20-25 vuotta, mutta niitä ei ole rempattu ammattitaidolla. Huonollakin johtamisella voidaan mennä vähän aikaa, mutta se alkaa kostautua juuri nyt.
Sinunkin adressi on yksi oire siitä.

Ja totta on myös se, että mölyäviä ja naapureistaan piittaamattomia ihmisiä on koko ajan enemmän.

Äänestä
  • Siihen ei paljoa rakenteet auta, jos joku teinipissis kirkuu tuntitolkulla. Nykyään on paljon ihmisiä, jotka eivät nuku öisin. Sellaista ei ollut 70- 80- luvulla. Olisi pidetty omituisena ihmistä, joka ramppaa pitkin rappuja yökaudet. Nykyään se on normaalia. Ei saa puuttua.

    Äänestä

  • isännöitsijän nakkiperun kirjoitti:

    Siihen ei paljoa rakenteet auta, jos joku teinipissis kirkuu tuntitolkulla. Nykyään on paljon ihmisiä, jotka eivät nuku öisin. Sellaista ei ollut 70- 80- luvulla. Olisi pidetty omituisena ihmistä, joka ramppaa pitkin rappuja yökaudet. Nykyään se on normaalia. Ei saa puuttua.

    Teinipissiksille pitää tehdä pyöreitä pehmustettuja huoneita.
    Karkottaa omaan lääväänsä.

    Aikuiseen makuun tehdään normaalirakenteisia, joihin ei saa itse porailla ja sahailla miten sattuu.

    eihän 70- luvun betonitalossa ole paljonkaan vikaa, jos se hoidetaan ja päivitetään ajoissa.

    Sellaisiakin olen nähnyt. Kerätään ajoissa rahaa ja otetaan asia kerrallaan. Mutta suurin osa romuuntuu pystyyn ja asukkaat tappelee kun EIHÄN KUKAAN JAKSA ASUA KOKO TALOLLISEN KANSSA.

    Aika mahdoton vaatimus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kotirauha kirjoitti:

Te, jotka olette väsyneet siihen, että teiltä riistetään mahdollisuus kotonanne levätä töiden jälkeen, nukkua, palautua sairaudesta, tehdä keskittymistä vaativaa puuhaa tai mitä tahansa muuta, mikä vaatii rauhaa ja hiljaisuutta, allekirjoittakaa!

http://www.adressit.com/naapureiden_hairintaa_vastaan

Pankaamme lopun sille, että muista piittaamattomat, toisia kunnioittamattomat ihmiset, jotka eivät osaa elää yhteisössä ja kunnioittaa muiden oikeutta rauhaan päättävät puolestamme, mitä pystymme ja mitä emme pysty tekemään OMASSA KODISSAMME. He riistävät meiltä hermot ja terveyden ja meidän pitäisi kärsiä hiljaa, koska kiinteistöt eivät halua ylimääräistä vaivaa, vaikka asumisviihtyvyyden takaaminen kuuluu heidän työhönsä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu