Pohdintaa matkavalokuvauksesta

Muistoja nuo mieleen tuo, se väriä elämään luo.

Ihminen osaa eläytyä aiheeseen kun kuvasarjan siitä teen.

Minulla on just aikaa valokuvata matkalla; muuta en teekään pakollisten syömisten ja nukkumisen lisäksi. Minulla on aikaa tarkkailla missä olen ja mitä on ympärillä ja millaiset ihmiset kulkevat ohitseni. Minä en edes liiku matkakohteessa; pyöräilen kylläkin mutta sekin on kivaa! Ja onneksi pyöriä saa vuokrattua lähes joka tuppukylästäkin.

Matkakuvaaminen on tosiaan hieman paradoksaalista. linssin läpi näkee vähemmän mutta muistaa enemmän.
Toisaalta jokainen tietää miksi kuvaa, jos kuvaa. Kuvauksellekkin voi olla monia syitä. Joku voi hakea taiteellisia kuvia, ja hienoja sommetelmia. Toinen haluaa ikuistaa ohikiitäviä hetkiä. Kolmas postikorttimaisemia näyttääkseen työkavereille. Joku taas kuvaa matkamuistoalbummia.

Kaikki syyt kuvata tai kuvaamatta jättämiselle ovat aivan yhtä oikeutettuja. Itsehän sen mielekkyyden vain voi tietää.

Itse olen paratiisini löytänyt, ja kuvia on kertynyt vuosien saatossa järjetön määrä. Tiedän kuitenkin jo ennen matkaa mitä haluan kuvata, ja koska siihen on sopiva tilaisuus. Siksi se ei vie aikaa chillailusta juurikaan. Ei sitä rannallakaan halua maata koko matkaa, vaikka ihanaa se onkin. Nykyisin kuvaaminen on vielä periaatteessa ilmaista, niin ei liikakaan räpsiminenkään kalliiksi tule.
Toivotankin kaikille mukavia räpsytyksiä kameralla tai ilman :)

Itse tullut paljon kierreltyä ja nautittua hetkistä. En kuitenkaan ole kokenut sitä kauheaksi suorittamiseksi kun kuvia olen näpsinyt. Vie muutaman sekunnin parin kuvan ottaminen jostain kohteesta ja niitä sitten jälkeenpäin kiva katsella.

Olen aina ottanut valokuvia ja videoita matkoillani, kuvia on tuhansia ja videoitakin monta tuntia. Tämä ei ole ollut kuitenkaan matkojen päätarkoitus, vaan olen tykännyt harrastuksestani, enkä ole ottanut mitään suorituspaineita asian suhteen.
Mukava niitä on sitten katsella jälkeenpäin, osaa kuvista ja videoita olen pystynyt hyödyntämään työssäni.

Eemmän suorittamista ovat ne jonninjoutavat tuliaiset. Kaikenvaltakunnan nukkea ja T-paitaa kannetaan laikut väärällään jokaiselle luttamunale, jotka kotiin jäivät.

Minä käyn kahdenlaisilla matkoilla: lomamatkoilla ja kuvausmatkoilla. Lomamatkalle otetaan pokkari ja kuvausmatkalle laukulinen kuvauskamaa. Lomamatkalla huilataan ja kuvausmatkalla kuvataan.

Ennan matkaa vaan täytyy päättää, kummalle lähtee. Yksinkertaista.

Kameralla saa tallennettua näkymiä, joista pitää ja jos on video, niin myös ääntä.
Kuvia otetaan silloin kun halutaan. Joku Eiffeltorni on niin mitätön kuvattava, etten uhraisi digitilaa sille tavuakaan.

Olet mielestäni oikeassa. Kuka niistä valokuvista sitten myöhemmin oikeastaan on kiinnostunut. Parhaimmat muistot jäävät erilaisista kokemuksista, paikallisten kanssa juttelemisesta, kommelluksista yms.

Ymmärrän täysin mitä tarkoitat.
Itselläni meni vuosikymmeniä tajuta että valokuvaaminen ei ole ainakaan minun juttuni. Muutaman vuoden olen jo ehtinyt matkailla ilman kameraakin, ja mitään ei ole puuttunut.

Kysymys on vähän hassu koska jokainen kokee asiat eritavoin. Mikäli valokuvaus ahdistaa on kamera paras jättää pakkaamatta jos ei ota mukaasi. Itselläni on mukana pokkari ja järkkäri. Kuvia tulee otettua muutamasta useaan tuhanteen. Riippuu kohteesta, matkan pituudesta ja omasta halusta. Paineita ei kannata kerätä pääasia että nauttii matkastaan ja tekee sitä mistä ei ahdisti. Muuten loma meneekin hukkaan.
Viestin aloittajalle vinkki jätä kamera kotiin jos noin ahdistaa älä tee siitä ongelmaa.

Otan kameran mukaani siksi, että voisin jakaa lomani jokaisen hetken Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa. Ilman kuvia ja videoita olisi ihan mahdoton selittää mitä minä siellä koin ja miltä minusta tuntui. Loma menee ihan hukkaan, jos se jää vain oman pään sisälle.

ahahahaahahahahhaahhaaa :D päivän pelastus.

Toisaalta kuvaaminen kehittää havainnointia ja kuvien metsästys tuo aktiivisen suhteen ympäristöön. Matkallaan saattaa siis nähdä enemmän ja etsiytyä syvemmälle paikalliseen kulttuuriin. On toki tunnetusti kuvaajan korvienvälissä sijaitsevien synapsien määrästä kiinni mitä kukin kykenee näkemään. Jos kuvaa vain nähtävyyksiä, voi ne "kuvat" ostaa postikortteinakin. Toki tulee jättää tilaa oleilulle, eikä kameraa kannata heilutella alituiseen ihmisten edessä jos mielii tehdä tuttavuutta. Parasta matkan antia on kyllä tutustuminen ihmisiin. Kannattaa myös kokeillä äänimaisemien (kuvien) nauhoittamista. hyvän zoomin saa alta satasella.

Itse otan matkalla muutamia kuvauspäiviä jolloin keskityn enemmän kuvaukseen ja muuten näppäilen vain kännykällä jos on jotain ihan pakollista kuvattavaa. SIlloin matkalta saa sekä niitä hyviä järkkärillä otettuja ja mietittyjä otoksia että vain nopeita "näpsyjä". On toiminut ihan hyvin ja koko kalustoa ei tarvitse koko ajan raahata mukana.

Aloittaessamme vaimoni kanssa yhteiset matkat v1970 otin kuvia järjestelmäkameralla pv. 28mm > 2 x 135mm. Teetin paperikuvat.
Vuotta myöhemmin teimme yli 4:n viikon automatkan Välimerelle kiertäen Ranskan Rivieran, Pohjois-Italian ( Rooma, Pisa, Fireze, Venetsia ) ja Slovenia.
Otin tuhatkunta diaa.

Kuvailuni väheni ja automatkalla lastemme kanssa Tanskaan 1979 oli laukussani tilaa vain kameralle vakio-objektiiveineen ja kahdelle oluttölkille.

Kymmenisen vuotta myöhemmin en ole viitsinyt kuskata mitään kameraa mukanani enkä ole kuvannut mitään.
Vaimoni ottaa kiinnostavista kohteista kuvia kohtuullisen vähän.

Katsellessamme tuttaviemme matkakuvia olen sanattomasti ihmetellyt sitä, että jokaisessa kuvassa keskellä kuva-alaa ja suurena, on jompi kumpi henkilö tai lapset. En ymmärrä motiivia! Vaimoni ottamissa kuvissa minä ole esillä silloin äärimmäisen harvoin kun tilanne tai kohde jotenkin liittyy meihin.
Esimerkkinä viime kesäinen Frankfurtin reisu jolloin Elisabet II oli käymässä siellä.
Eukko kuvaa harkitusti valitsemiaan kohteita ja/tai tilanteita eikä minua. Ainoat henkilöt jotka esiintyvät kuvissa ovat jotenkin kiinnostavia paikallisia.

Mikään ei ole sen halvempaa kun valokuvaus. Ei tarvitse raahata turhia matkamuistoja kirjahyllyihin, kun ottaa valokuvan jostakin kivasta esineestä, voi muistella sitä loppuelämän.Ikkunaostokset on parhaita !

Koska yksi kuva tunnetusti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, ja useimmat muistotkin hailahtuvat, on matkamuistojen kuvaaminen loistava tapa tehdä matkasta ikuinen! Usein lomalla tulee kuvattua hämärässä, auringonlaskun aikaan tai sen jälkeen, ja silloin "asiantuntemus" toki on jokseenkin tarpeen, ettei otoksista tule liian tummia eikä kukaan saa selvää, mitä siinä oikeastaan edes näkyy. Hämäräkuvauksen alkeet ja parhaat vinkit voi nyt löytää "avuttomille" kirjoitetusta artikkelista, jonka osoite on http://avuton.com/valokuva/kuvaaminen-hamarassa Eipä muuta kuin napsimaan, kyseisillä ohjeilla ei kukaan voi epäonnistua!

Olet hemmetin oikeassa. Purkessani matkavalokuviani usein huomaan, ettei tässä ole mitään henkilökohtaista, enempää kuin säilömisen arvoista sisältöäkään. Paremmat kuvat samasta aiiheesta löytyy netistä, eikä tarvitse päteä kameran kanssa.