All Of My Heart

anonyymi minäsi
puhuttelee
tai oikeastaan
pyörittää
mieleni teatteria

olen tänäänkin
pukeutunut mustaan,
kyynisyyteen

riidanhaluun, joka
on ottanut
syvyytensä

painon, jolla
on
kyyneleen ja
naurun
inhimillinen
viehtymys

kyky tahtoa
ja oikoa
tarpeitaan

pettää
ajan luomassa
myötävaikutuksessa

särmikkyyden
lumouksen
raapiessa

ihosi sileää pintaa,
rakkauteni
suloista kohdetta

paradoksaaliselta
alueelta,
mielen sopukoista,
joissa auringon
kadotetut väritkään
eivät luo
hohtoaan

siellä missä
yksinäisyys raivoaa
ja tiuskii
kadotettua kauneuttaan

vastaanottaa häiriötiloja

elämän
kauneimmat silmät
kieltäytyivät näkemästä

tuntemasta,
tuulenhenkäyksen
nostamaa sointia

vastavuoroista suhdetta

kuinka olin
aiemmin haltioitunut
kihariesi ruusuista

sulkasi pehmeydestä

kuinka se kutittaa
täydellisyyden
estetiikkaa

tätä taloa,
kokonaista elämää
ja sen
tunneherkkää
valtakuntaa

ja kun se
pyyhkäisee

se vie kaiken
kuten
hiekka murenee
nöyrtymisen painosta

viiltäen vaikka
ranteensa
osoittaakseen
kiintymyksen tason

tyhjyyden ja
kumouksellisuuden
kyvyn
sumentaa loogiset
ajatuksemme

ja siinä kuohussa
arvaamaton
kohtaa kesyttömän

ei ymmärrä
olevansa portilla,
jossa puhdas
kosketus on enemmän
kuin kuun
täydellisyys

povesi pyöreys,
levitetty haara
tai ajatuksen
ystävällisyys

rakkauden kelluessa
tyvenessä,
kahdessa pisteessä

meissä

tuntematta enää
tuskaa,
kiukkua, johon
sisukseni oli
syttynyt

olin rakkaudessani
voimaton,
elämän ja
kuoleman käsissä
vellova aitaus

tuulen alla
nukkuva herkkyys,
joka on

vuode, nainen
ja jumala
kumartuen

nostaen ja laskien
ankkureitaan,
kyvyssäni elää
ja rakastaa

syntyä sanoissa,
niiden merissä
ja taivaissa

kehostasi
tulvahtavassa
lämmössä

toivoa ja rukoilla

kohtaloa

vapahtajaa,
joka polttaisi kaiken
turhuuden

sokean löytää
ja kulkea

viedä perille,
vaikka tietää
taas eksyvänsä

löytääkseen,
vaikka tietää
kadottavansa

lempeyttä ja
hellyyttä,
olemassaolosi
osatotuuksia

suhteita,
jotka
pyrkivät suhteeseen

tunteisiin, jotka
eivät tunnusta
rajallisuutta

olemalla viestintuojia,
arkipäiväisyyksien
vankeja

pelkäämällä avata
voimiensa
ja heikkouksiensa
portin

oliko nerous
menettänyt
suhteellisen tajunsa

tulppa saanut
täytetyt
aukkonsa

luodessaan uuden
mittapuun
asioiden kululle

olinhan menettänyt
pisimmän
rikoskumppanuuden,
yksinäisyyden

suurilla liekeillä
palaviin silmiin,
joihin yökin
lankeaa ja
päivä saa alkunsa

päivänvalo, joka
paljastaa
elämänsä tarkoituksen
kantaessaan hartioillaan

painostavan kauneuden
keskittyessä
taistelun hiljaisuuteen

minä,
tavallinen ihminen
vailla barrikadeja
tai kysymyksiä

on vain himo,
ihosi pehmeys
ja ihme

jumalan luoma
kyky olla
esileikityn veden
uusi maa, johon
ankkuroitua

ajantajun
pyyhkäisevä juopumus,
kohde tai saalis

yhdentekevää

yhtymäkohtien ympyrä
on sulkeutunut,
siroteltu onnemme
on edessäpäin

elämä etenee
hitaasti ja

juo lähteestä,
eteen asetellusta
kukka-asetelamasta

nuuhkien ja
riistäen niiden
salaisuuden,
tässä ja nyt
olevan
tuonpuoleisuuden

linnunradan
aistien leikkikalun

vierailijan ajassa,
nimesi johon
ulotun

sydämen, jonka
kosketus ei
ole pintaa
vaan kyky
voittaa suru

patoutuneet
murheet
murtaa pato

elävän tuntuinen
mielikuva

uhmaamalla
rinta rinnan
maailmaa

siten kuten
maailmanhistoria
kirjoittaa
aina uudelleen
samoista
lähtöaineksista

syntyäkseen
toisessa ulottuvuudessa
toinen toisensa
toiveena

riippumatta onko
kohtaloa

itkeä
rakkautensa tähden

kuulla askeleet

mennä syvemmälle,
voidakseen uskoa
todellisuuteen

jotta ei pelkäisi

olla täyttymyksen
täysi ja
löytääkseen jäljen

rohtuneen huulen
poimima haudattu sydän

uskonsa
levottomuudessa
nytkähteleviin päiviin


sitä mennyttä
ystävyyttä,
jolloin sydämeni
oli vain
rakkautesi kokoinen



https://www.youtube.com/watch?v=Lfph3043yZU