Miten tämän nyt paremmin muotoilis

Olen 16 vuotias nuori. Kärsinyt eräänlaisesta masennuksesta noin vuoden verran. Yläasteen jälkeen huomasin ettei mulla oikeastaan ole kuin pari läheistä kaveria. Olen vaan jotenkin helvetin turtunut ja elämä on aika harmaata ja, noh.. Tylsää. Itsetunto on aika matalalla tasolla, olen aika hiljanen ja oikeastaan en anna ihmisten tietää miltä musta tuntuu. Taustalla on kiusaamista ala-asteelta lähtien ja lisäksi peittelen homoseksuaalisuuttani siinä määrin että se ahdistaa aika paljon. Viikonloppusin ryyppään siihen asti että en edes muista niistä viikonlopuista paljoa mitään. Koulunkäynti kusee ja motivaatio on vähissä. Harrastukset on jääny taakse.

Tavallaan haluaisin vaan keskustella kaikesta tästä mutta todellisuudessa en oikeastaan saa tuotua tätä mitenkään esille perheen tai niiden vähäisten kavereiden kesken.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lopeta / vähennä ryyppäämistä, siinä on jo hyvä alku. Jos olet koulussa, kannattaa mennä puhumaan jollekin ammatti-ihmiselle siellä, jos tuntuu helpommalta tuoda asiat esiin jollekin ulkopuoliselle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tuotatuota kirjoitti:

Olen 16 vuotias nuori. Kärsinyt eräänlaisesta masennuksesta noin vuoden verran. Yläasteen jälkeen huomasin ettei mulla oikeastaan ole kuin pari läheistä kaveria. Olen vaan jotenkin helvetin turtunut ja elämä on aika harmaata ja, noh.. Tylsää. Itsetunto on aika matalalla tasolla, olen aika hiljanen ja oikeastaan en anna ihmisten tietää miltä musta tuntuu. Taustalla on kiusaamista ala-asteelta lähtien ja lisäksi peittelen homoseksuaalisuuttani siinä määrin että se ahdistaa aika paljon. Viikonloppusin ryyppään siihen asti että en edes muista niistä viikonlopuista paljoa mitään. Koulunkäynti kusee ja motivaatio on vähissä. Harrastukset on jääny taakse.

Tavallaan haluaisin vaan keskustella kaikesta tästä mutta todellisuudessa en oikeastaan saa tuotua tätä mitenkään esille perheen tai niiden vähäisten kavereiden kesken.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu