Ystäväni joutui todistajaksi oikeuteen ja ihan turhan takia. (ei ollut nähnyt eikä kuullut mitään)Juttu oli tekaistu kokonaisuudessaan. Nyt nämä soittelevat hänelle ja huutavat hanen tehneen väärän valan, jota hän ei todellakaan tehnyt. Nämä oikeuteen haastajat yrittivät ns. rahastusta tekaistujen asioiden takia. Ystäväni kärsii asiasta koska huutamiset ja soittelut tapahtuvat julkisella paikalla. Nyt ottavat asiakseen mustamaalata hänen maineensa kun eivät onnistuneet rahastuksessa.
mitä tehdä
Auttakaa
5279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jotkut asiat on vain kestettävä. Ei ne kauaa jaksa.
Ilmoitus poliisille. Kellään ei ole oikeutta häiriköintiin, eikä kellään velvollisuutta alistua. Ystäväsi voi lmaista poliisille olvansa peloissaan, että ilomituksestakin seuraa jatkossa lisää häirintää. Laki ja viranomaiset ovat sitä varten.
Eikä poliiseilla resursseja puuttua jokaiseen huuteluun kadulla.
Resursseja ei ole, mutta ilmoitus kirjataan ja jossain välissä niitä ilmoituksia alkaa olla jo sen verran että poliisi puuttuu jollain tavalla. Tai jos jotain väkivaltaista tapahtuu ja ko. huutelijaa epäillään niin on ainakin näyttöä että on aiemminkin jotain puuhastellut.
poliisiin!
Kyseessä voi olla niin laiton uhkaus kuin kunnianloukkaus ja ties mitä vielä. Kyllä poliisi kaikki rikokset selvittää ja tässähän on tekijätkin jo selvillä. Mutta näyttö pitää myös olla, ilman sitä on vähän paha mennä ilmoituksia tekemään.