Vieläkö katselet täälä? Mitä näkisit ristiveriselle noin. 30 v. naiselle tulevaan? Joko onni alkaisi pikku hiljaa häämöttämään niin raha-asioissa kuin rakkaudessa?
Kiitos, mikäli jaksat minulle katsella. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.
Tuntijasi
1
70
Vastaukset
Hei
sinulla on ollut huono olo työasioissa ja toivot siihen suuntaan parempaa.
olet kiivennyt varsinaisen vuoren ylitse ja olet väsynyt ponnistukseen.
uskon sinun vaihtavan työtä ja se kannattaa ehdottomasti, kun sen päätät tehdä.
raha-asioissa sinä olet myös tunneihminen, varsin erikoisella tavalla. uskon sinun myös käyttävän rahaa "tunteellisesti". raha-asiasi eivät ainakaan huonone, mutta oletko välillä miettinyt suhtautumistasi rahaan? että mikä sinua siinä viehättää?
minusta tuntuu, että sinulta on mennyt rahaa mieheen tai hänen kauttaan viettämääsi elämään.
rakkauteen näen liikettä. yksi tärkeä ihminen on lähtenyt lopullisesti elämästäsi, eikä hänen peräänsä tarvitse enää surra tai elättää toivoa, sillä hän ei palaa. toiseksi voin sanoa, että sinä lähdet eteenpäin rakkautta katselemaan, avoimin mielin ja sydän vapaana.
sinulla on myös hyvä naisystävä. hänen kauttaan tai hänen kanssa yhdessä ollessa sinä tapaat hyvän miehen, tämä näyttää hyvältä.
t. Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?
Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.1486611Yritystuet pois ja työeläkevaroilla maksettava valtion velka pois
Nyt on teille kerrottu keino kuinka Suomen velkaongelmasta päästää eroon kertalaakista. Älkää saatanat enää minulle tul333593Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen
Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji3043186Ylen juttu sisäministeristä oli selvän tarkoitushakuinen
haluttiin vielä vuoden loppuun saada joku "kohu". (Olisiko Yle tehnyt jutun jos sisäministerinä olisi esim. RKP:n, jota712822Suomalaista yrittäjää ei kommunistista erota
Muualla maailmassa yrittäjät elävät asiakkaiden rahoilla, Suomessa palkansaajien maksamilla veroilla. Palkansaajahan ma52272- 211823
Liikaa vauhtia
Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp411681- 141632
Ulkoministeriön konsulipäällikkö arvostelee rajusti Haavistoa: "Täällä on pelon ilmapiiri"
"– Täällä on ministerin toimien takia aivan selvästi pelon ilmapiiri. Jos sellaisen annetaan pesiytyä virkamieskulttuuri51614Kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattaisi yhdistyä
Näin saataisiin yksi yli 30 prosentin puolue, jolla olisi riittävästi voimaa jatkaa tarpeellisten rakennemuutosten läpi81376