Okei olen oikeasti tullut siihen pisteeseen, että mun yöunet alkaa tän ongelman kanssa vedellä niin viimesiään, enkä pysty tekemään suunnilleen mitään. Ensinnäkin haluan sanoa, että en kaipaa tähän ilkeitä kommentteja, sillä olen ditämieltä että kanin tulisi olla vapaana niin paljon kun voi, mielellään kokoajan. Olen aikuinen työssä käyvä ihminen ja tarvitsen unta. Laitan kanin häkkiin yöksi, koska en unissani pysty vahtimaan sen tuhoamisia (esim. Sängyn alla olevat laudat, seinät). Kanini pureskelee kaikkea, minkä pystyn jotenkin estämään hereillä ollessani.
Yöllä kani on häkissään 3-4h ihan ok, ei mitään ongelmaa. Kanilla on häkissään virikkeitä vaikka kuinka paljon, laitan sille aina ruuan ennen kun itse käyn nukkumaan. Kuitenkin n. 3-5 aikaa yöllä herään siihen että poika puree häkin kaltereita, juomapulloa ja heittelee ruokakuppia. Tätä on tapahtunut nyt ehkä kuukauden ajan, ja kani on ollut minulla n. 6kk. Onko tämä ohi menevää murrosiän tuomaa uhmaa vai mitä?
Olen kokeillut laittaa vilttiä häkin päälle ja antaa kanin kolistella niin kauan että kyllästyisi lopettamaan, mutta ei näytä auttavan. Tosiaan kani on minulla paljon vapaana, harmittaa itseänikin laittaa se yöksi häkkiin, mutta valitettavasti vaihtoehtoja ei ole ja ei yö häkissä ole paljon verrattuna häkkikaneihin. En siis haluaisi mitään "päästä kanisi vapaaksi niin ongelmat ratkeaa"-vastauksia.
Kani puree häkin kaltereita
10
1663
Vastaukset
- joomoi1
Se haluaa huomiotasi! Silittele sitä kaltereitten läpi :)
- Lupu ja Myy
Tai kannattaa laittaa joku peitto siihen päälle niin kani ei enään pure mun kaveril se onnistuu kannattaa kokeilla.
- Riannaiida
Ai nukkuessaan
- pupu_99
Oma poikapupuni oli ennen ihan mahdoton, riehui häkissä ja halusi kokoajan huomiota, vaikka olisin ollut sen kanssa koko päivän. Sen ollessa 1v se kastroitiin, ja heti sen jälkeen kani oli rauhallinen! Suosittelen siis sitä, jos kanisi on poika. Kani on nyt 6 vuotias ja se ei ole riehunut katsroinnin jälkeen ollenkaan, myös ennen sitä se vapaana ollessaan papanoi ympäritaloa, mutta sitten sekin loppui.
Laitoin joskus marjantuoksuista huulirasvaa muutamiin kohtiin häkin kaltereita, silloin kani ei niihin enää koskenut.
En tiedä miten olet ruokkinut kaniasi illalla, se voi riehua myös sen takia, että sillä on nälkä. Suosittelen kuitenkin katsrointia, se on varma keino saada kani rauhalliseksi, vaikka se maksaakin noin 130e. Tsemppiä jatkoon! - jopas helpottaa
Hanki sille kaveri ja suojaa kämppä kaninkestäväksi. Puput vapaaksi, paljon "laillista" purtavaa; oksia, kerppuja, varpuja ym.
- KANIT
Minullakin on kani,annan kanini olla vapaana päivät ja iltaisin kun menen nukkumaan kani menee häkkiin,vähän aikaa hän kolistelee kaltereita,yleinsä silloin jos kani kuulee ääniä tai valot on päällä hän haluaa tulla ulos häkistä.Yleinsä kaikki kanit kolistelevat häkin kaltereita,jolloin he haluavat pois häkistä ja ovat turhautuneita.Minun kanini myös heittelee tavaroita,annan vain olla jolloin se lopettaa,mutta jos avaa vain häkin ja antaa kanille periksi se tottuu siihen että saa kaikki aina periksi.
- joomoi1
Joo mullakin on sama ongelma. mun kani puree niitä ja sit joutuu mennä silittelemään sitä :D
- kanin kalterit
Minunkin kanit puree välillä kaltereita, sisustuksen uuteen järjestykseen. laittaminen tapahtuu juuri aamuyöllä. silloin olen laittanut yöksi liian vähän heinää, joten laitan paljon heinää häkkiin niin ne rauhoittuu.
- Kanitietäjä_
Mulla on ratkaisu jonka keksin tässä vähän aikaa sitten :D
Anna kanillesi ilta ruoka 1 ja 2h aikaisemmin kuin yleensä.
Jos tapanasi on esimerkiksi mennä yhdeksältä nukkumaan laita kani häkkiin jo kahdeksalta.
Meillä ainakin kanit sen tunnin niitä kaltereita jyrsii eikå ne enää jaksa kun sinä rupeat nukkumaan.
Sitten jos myöhään annat ruokaa ne saavat energiaa.
Meillä toimi >___-___ - akka vain
rakenna vanerista yömaja. ei ole kalteria, mitä jyrsiä, ja anna yöski vain heinä, suoraan lattialle, niin ei ole kuppia, mitä heitellä. tai jos mahdollista, siirrä kanin häkki sellaiseen paikkaan, ettei kolina kuulu sänkyyn.
Mikää peillety ei raühoita kania, joka on osittan hämäräeläin ja asustaa pimeissä maanalaisissa kolpoissa luonnossa ollessaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 301426
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!731270- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 541008
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18992Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per179883