Kysely

Lueteko muutakin kirjallisuutta kuin Pottereita?
Ovatko Potterit yleensäkin innostaneet lukurintamalle?
11729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Itse luen paljon ja kaikkea. Ihan laidasta laitaan. Tai ei ihan: fantasia ja scifi on usein vaikea sulattaa, samoin yli-intellektuellit teokset, kuten esim. täälläkin usein kirottu Alaston Lounas. Eivät Potterit toki ole vain kirjoja muiden seassa, kyllä niillä on isompi osa elämääni kuin useilla muilla lukemillani kirjoilla, mutta ne eivät valtaa koko lukuelämääni. Ei tosiaan.

Äänestä

Oon tainnut olla himolukija siitä lähtien kun oikeastaan opin lukemaan. Potteriakin sitten vaan piti kokeilla jossain vaiheessa. Umm, no jossain vaiheessa oli pienimuotoinen putkiaivoinen fanatia päällä, etten muutamaan kuukauteen lukenut muuta kuin Pottereita uudestaan ja uudestaan, mutta se meni sitten ohi.
Luen melkein kaikkea. Noh, dekkarit ja hömppäviihderomaanit kyllä jätän väliin, mutta muuten kaikkea mahdollista. Mä taidan lukea suurinpiirtein kirjan tai pari viikossa, riippuen tietenkin kirjasta ja siitä, mikä määrä koulusta tulee hommaa.

Äänestä
  • Luen paljon kaikkea, mutta Potterit olen lukenut useammin kuin mitään muita kirjoja. Eniten kyllä pidän fantasiasta ja sadusta. Suosittelen kaikille esimerkiksi Narnia -sarjaa (mieluiten järjestyksessä, niinkuin siinä isossa painoksessa),Tove janssonin Muumipappa ja meri (ihanan filosofinen ja lämmin sekä hieman haikea), sekä John Irvingin Kaikki isäni hotellit (uusin löydökseni, erilainen, tosi hyvä! vaikkei tähän satu -kategoriaan kuulukaan). Olen lukenut Eddingsiä mutta se ei oikein kolahtanut, sekä tietysti Tarun sormusten herrasta muutamaan otteeseen... (ja muutakin Tolkienin tuotantoa :)

    Äänestä

Mä luen kirjoja melkein laidasta laitaan. Eniten mua kiinostaa kuitenkin scifi ja fantasia. Potterit olen lukenut enkuksi ja suomeksi. Oon tullut lukeneeksi myös mm. David Eddingsin, Mika Waltarin, Anne McCaffery ja Diane Duanen kirjoja. Kirjojen lukemiseen menee aikaa n. 3-7 päivää kirjan paksuudesta riippuen.

Äänestä

Ihan varmaan joo en neloselle mennessä ollu lukenu yhtään kirjoja..... Ei ne Potterit nyt NIIIIIIN hienoja oo, ettenko mitään muuta lukis.....

Äänestä

itseasiassa tällähetkellä olen ammentamassa itseeni kaksikin kirjaa kerralla O___o aika hyvin emenee vai kuinka.. heh.. mutta juup.. muistaakseni luoen nyt Susan Cooperin- yllä meren alla kiven, jos oikein muistan edes nimen.. mutta juut.. ja sitten kirjailijaa on muistakkaan mutta Derkinhovin mustaruhtinaskin on luvun alla :)

Äänestä

täytyyhän sitä muutakin lukea. tällä hetkellä luen ajanpyörän 9. osaa. ja ranmoja. ja lehtiä. ja kaikkea. vaikka useimmiten kyllä kirjoitan jotain, vaikka en koskaan saa mitään valmiiksi...luin paljon muuta kirjallisuutta ennen kuin törmäsin pottereihin. aina stephen kingistä hevoskirjoihin...^^

Äänestä

mä luen:lord of the rings-,hobitti-,loru sorbusten herrasta-kirjoi.....
sitten luen myös salkkareita....

Äänestä

Kyllä minä olen aika paljon kirjoja lukenut. Opin lukemaan jo 4-vuotiaana, mutta kirjojen lukemisen aloin joskus 7-vuotiaana. Aluksi luin lähinnä satuja ja sarjakuvalehtiä, kuten Aku Ankkaa, mutta olen lukenut paljon muutakin: nuortenkirjoja, tietokirjoja, romaaneja, elämänkertoja jne. Potter-kirjoista kiinnostuin muutama kuukasi sitten ja olen lukenut sarjan 3 ensimmäistä kirjaa, nyt olen lukemassa neljättä osaa. En ole tätä ennen lukenut paljon fantasia-kirjoja, mutta Potterit ovat herättäneet kiinnostukseni niihin. Varmaan tulen lukemaan lähivuosina lähinnä fantasia-kirjoja, tietysti kaikki Potterit tulen lukemaan läpi ainakin kerran.

Äänestä

No TOTTAKAI mä (ja varmasti jotkut muutkin) luen muitakin kuin Pottereita. Mä tykkään kaikista(Pottereiden lisäksi) jännäri kirjoista (esim. Agatha Chrstien kirjoist), fantasia kirjoista, nuorten kirjoista (Georgia Nicolson-sarja, onko tuttu?)ja onhan niitä monia muitakin hyviä sarjoja ja kirjoja =D.

Äänestä
  • Minä luen lähes koko ajan jotain Potteria, mutta siinä ohessa tulee luettua paljon muutakin. :) Erityisesti K. A. Applegaten, J. R. R. Tolkienin ja Anu Holopaisen kirjat ovat loistavia, kuten myös muu fantasia ja scifi. Laura-sarjakin kuuluu suosikkeihini.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Joku vain... kirjoitti:

Lueteko muutakin kirjallisuutta kuin Pottereita?
Ovatko Potterit yleensäkin innostaneet lukurintamalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu