...samoin, kuin monet muut tekijät, jotka johtavat huostaanottoon, maailmassa on monenlaista sairautta, johon ei pysty itse vaikuttamaan, vaikka kuinka niin tahtoisikin, VOITTAA sen sairauden. On kamalaa, jos ihminen sairastuu mielensä kanssa, sitä ei oikein kaikki käsitä, jos tulee syöpä, eikä tupakkaa polta, niin ymmärrys on parempi ulkopuolisilta jne....Mutta jos ihmisestä tulee alkoholisti, niin ei hänelle anneta mitään arvoa.
Olisi joskus hyvä hiljentyä itsensä kanssa ja miettiä, miksiköhän hän on alkoholisti, itse näen sen usein, sukupolvien vitsauksena, juuri nämä alkoholistit ja muuten mieleltään sairaat, perii jo syntyessään geenit jotka altistaa vitsaukselle ja sitten siihen lisätään taas heikot elinolot ja usein muutenkin puuttellinen elämä, niin ajaudutaan tälle tielle.
Tuskin yksikään syntyessään tänne haluaa itselleen sellaista elämää, joka hänen kohdalleen ehkä on tullut, tarkoitan näitä bio-vanhempia.
Vaikka me kuinka annamme parastamme, lasten kasvatuksessa, ei ole eikä kukaan tietysti väitäkään, etteikö tuo surkeuden "musta helminauha" saisi uuden sukupolven myötä nauhaansa jälleen niitä, mustia helmiä.
Olen usein miettinyt omien lapsieni sukua taaksepäin ja ottanut selvää siitä, mielenkiinnosta ja kuinka ollakaan, minun lapseni äiti on hyväksikäytetty isäpuolensa taholta ym....vankilan ovi on sulkeutunut monien sukujen vanhempain joutuessa sisälle, eikö meidän sijaisvanhempain tulisi kaikkien osata huomioida tämä asia, ettei me sorreta jo sorrettuja ja elää heidän kanssaan, niin ettemme antaisi ylemmyytemme paistaa heille korkealta, vaan katsosimme elämää samalta tasolta, kuin hekin.
Turha luetella kaikkia ja syyttää mitä he ovat aikaansaaneet lapsille, heille se on varmaan kova paikka, vaan olkaamme tyytyväisiä, että me olemme saaneet paremman elämän, ihan hyvin voisimme olla, myös heikoissa kantimissa elämään.
Olisi joskus hyvä hiljentyä itsensä kanssa ja miettiä, miksiköhän hän on alkoholisti, itse näen sen usein, sukupolvien vitsauksena, juuri nämä alkoholistit ja muuten mieleltään sairaat, perii jo syntyessään geenit jotka altistaa vitsaukselle ja sitten siihen lisätään taas heikot elinolot ja usein muutenkin puuttellinen elämä, niin ajaudutaan tälle tielle.
Tuskin yksikään syntyessään tänne haluaa itselleen sellaista elämää, joka hänen kohdalleen ehkä on tullut, tarkoitan näitä bio-vanhempia.
Vaikka me kuinka annamme parastamme, lasten kasvatuksessa, ei ole eikä kukaan tietysti väitäkään, etteikö tuo surkeuden "musta helminauha" saisi uuden sukupolven myötä nauhaansa jälleen niitä, mustia helmiä.
Olen usein miettinyt omien lapsieni sukua taaksepäin ja ottanut selvää siitä, mielenkiinnosta ja kuinka ollakaan, minun lapseni äiti on hyväksikäytetty isäpuolensa taholta ym....vankilan ovi on sulkeutunut monien sukujen vanhempain joutuessa sisälle, eikö meidän sijaisvanhempain tulisi kaikkien osata huomioida tämä asia, ettei me sorreta jo sorrettuja ja elää heidän kanssaan, niin ettemme antaisi ylemmyytemme paistaa heille korkealta, vaan katsosimme elämää samalta tasolta, kuin hekin.
Turha luetella kaikkia ja syyttää mitä he ovat aikaansaaneet lapsille, heille se on varmaan kova paikka, vaan olkaamme tyytyväisiä, että me olemme saaneet paremman elämän, ihan hyvin voisimme olla, myös heikoissa kantimissa elämään.
Vastaukset 8
Vanhimmat
sun jutussa oli paljon asiaa.Itse olen juuri tuollaisesta suvusta jossa alkoholismi on siirtynyt sukupolvelta toiselle.esim.Äitini isä oli alkoholisti,samoin äitini.Itse olen tämän ketjun katkaissut koska en halunnut lapsilleni samanlaista lapsuutta kun itselläni on ollut viinanhuuruisten vanhempien kanssa.veljeni ei ole tähän pystynyt vaan seurannut vanhempieni polkuja.
Vaikka ehkä ulkopuolisista tuntuu siltä että nämä alkoholistivanhemmat eivät välitä lapsistaan tai haluakkaan lopettaa juomistaan niin en usko että kukaan ihminen HALUAA olla alkoholisti vaan usein heillä on paljon tuskallisia asioita joita eivät pysty käsittelemään terveen ihmisen tavoin esim.puhumalla vaan "hukuttavat"tuskansa viinaan,se turruttaa pahan olon ainakin vähäksi aikaa.
Itsellenikin on omituinen/käsittämätön ajatus että jos lapsi huostaanotetaan niin nämä alkoholistivanhemmat eivät paranna tapojaan lapsen takia.Jos omat lapseni huostaanotettaisiin niin kääntäisin vaikka maailman ympäri että saisin heidät luokseni mutta minulla ei olekkaa alkoholiongelmaa tms joten en voi heidän tilannettaan täysin sisäistääkkään.
Joillekkin ihmisille vaan elämä on liian kovaa,tai elämässä on tapahtunut liikaa pahoja asioita joita ei pysty käsittelemään ja se aiheuttaa sitten erinäisiä ongelmia.
meillä on alkoholistien lapsi sijoitettuna.
ja vanhemmat myöntävät ongelmansa ja myös sen, että siitä himosta ja viinan viennistä ei pääse yrityksistä huolimati eroon.
tietyllä tavalla näen tämän myöntämisen parhaana lahjana mitä he lapselleen ovat antaneet. sillä niin paljon kuin joskus tulevassa murroiässä vanhempien malli saattaa lastamme houkuttaa, niin siinä rinnalla tulee kulkemaan vanhempien viesti loputtomasta taistelusta eroon viinan himosta.
kaikki ne katkaisuhoidot, vieroituslaitokset, kaikki tyhjiin rauenneet yritykset päästä eroon viinasta, kertovat lapselle, ettei se varhainen valinta kaljoitteluun ollut sittenkään se, mitä vanhemmat oikeasti halusivat. valinnan tuhoisuus vain valkeni heille liian myöhään.
minä uskon vakaasti, että jos biovanhemmat voisivat palata menneeseen ja valita toisin, he myös niin tekisivät. vaikka sekin todella vaatisi sitten niiden kipeiden asioiden toisenlaista kohtaamista.
Niin no, tuo nyt on yksi tapa katsoa asiaa. Esität ns. lääketieteellisen selitysmallin, joka tarkoittaa, että alkoholismin voisi siten siis parantaa lääkkeillä, sairaus jos kerran on?! Ei alkoholismi kulje geeneissä, mutta sosiaalinen perimä on vahva ja roolimallit vaikuttaa lapsen koko elämään, siksi sukupolvelta toiseen siirtyvää alkoholismia on olemassa, ja siksi ei myöskään kaikista alkoholistiperheen lapsista tule alkoholistia, ihmiset ovat yksilöitä.
Jokainen uskoo mihin haluaa...
En ajattele asiaa sinun kirjoittamallasi tavoin. Johan sen sanoo järkikin, ettei kaikista tule alkoholisteja,mutta emme me sijaisvanhemmatkaan voida estää mitään, tosin voimme antaa parhaan mahdollisen kasvatuksen ja se kantaa jo pitkälle elämässä.
Jokainen kuitenkin joutuu elämään pitkälti, saamiensa perimien ja saamansa kasvatuksen myötä.
Minä haen hyväksyntää ja ymmärrystä tuolla kirjoituksellani, näitä vanhempia kohtaan.
JA tuo on vain minun oma näkemys asiasta, jokainen ajattelee tietysti omalla tavallaan.
Ps. Mitään lääketiedettä....en ajatellut....ainoastaan maalaisjärjellä ajattelin, mutta onhan se hyvä, jos tuokin kirjoitus "kirvoittaa" mielet tänne kirjoittamaan, sehän tään palstan tarkoitus juuri onkin.
Veit sanat suustani. Kyllä kannattais olla aika nöyrä, se raja kuka elämässä pärjää ja kuka ei, ei ole niin kaukana kuin usein luulevat ketkä eivät vielä koskaan ole käyneet sen rajan likellä. Jos sairastuu mieleltään esimerkiksi, ei sille mitään välttämättä, sitä ei välttämättä voi ennakoida kuka se meistä on... millaista kohtelua itse haluaisit siinä tilanteessa, sitä on hyvä toisinaan miettiä.
Olen samaa mieltä, että luisuminen "huonoille raiteille" on paljon lähempänä meitä itse kutakin kuin ikinä osaamme edes kuvitella.
Muutama suuri elämänmuutos ja vielä surullisia sellaisia saa jo helposti itsekunkin hakemaan lohtua jostakin, puhumisesta, ammattilaiselta, ystäviltä ja huonoimmillaan pullosta,huumeista kuka lääkkeistä jne...
Vastikään HS:ssa oli kirjoitus, kuinka erinlaisten mielialalääkkeiden ja nukahtamislääkkeiden käyttö kasvaa koko ajan. Nukahtamislääkkeisiinkin on todettu tulevan jonkinasteinen riippuvuus pidempään käytettynä (toisin kuin aikoinaan infottiin). Nukahtamislääkkeitä taas on voitu alunperin määrätä hetkellisen stressin/surun tms. aiheuttaman unettomuuden hoitoon.
Jopa tällaisesta saattaa alkaa jollakin lääkekierre, jonka kattona on ??? Tämä kaikki voi sattua meille kenelle tahansa.
Kuka tietää olevansa niin vahva, että kun elämä oikein potkii kovasti päähän, jaksamme silti olla henkisesti vahvoja?
Niin...ja tämä kaikki saattoi käydä sille ihan tavallisille työtätekevälle "hyvälle kansalaiselle."
Toisaalta joku toinen, jonka elämä on ollut äärimmäisen rankkaa, voi luovata elämänsä pystyssä päin ja aina selviytyjänä. Samassa perheessäkin voi olla kahdenlaisia.
Riippuvuus asiat ovat niin vaikeita asioita, etteivät ne ole vain yhden tai kahden asian seuraussuhteita.
Kyllä todella saa ja pitää olla nöyrä, kun kohtaa tällaisia ihmisiä, jotka kuka mistäkin syystä ovat jääneet "koukkuun" tai sairastuneet mieleltään. Sen osan meistä itse kukanenkin voi pahimmillaan saada.
Toisaalta ei esim.juomista pidä hyväksyäkkään, sillä eihän hiljainen hyväksyminen ketään auta tai kannusta nousemaan.
Olen joskus kuullut, ettei alkoholismi periydy, mutta taipumus alkoholismiin periytyy.
Esim allergiat eivät periydy, mutta taipumus allergisuuteen periytyy.
Tämän halusin laittaa tänne sen takia, että oma isäni on alkoholisti. Olen suhteeni häneen katkaissut vuosia sitten. Kuitenkin yo tekstin takia olen suhtautunut viinaan varauksella.
Nuorena tyttönä join kuin sieni ja olin oikeastaan siinä tilassa, että siitä joko mennään kovaa alaspäin tai sitten möngitään ylöspäin. Tulin raskaaksi ja se oli pelastukseni. Vauvan takia lopetin juomisen (ja tupakoinnin) ja aloin elämään. Sain terveen vauvan, aloin opiskelemaan, menin töihin. Nyt elämäni on mallillaan ja olen aina miettinyt olisiko minusta tullut juoppo jos en olisi saanut vauvaa. Olisi. Olen siitä melko varma. Ei ehkä "rapajuoppo", mutta kuitenkin.
Suhteeni viinaan on nykyään varauksellinen. Otan saunakaljat tai jos on juhlat niin otan sen shamppanjan, mutta kohtuudella. Pelkään retkahtavani, koska juoppous tulee isäni puolelta "geeneihini".
on mulla.Paitsi että molemmat vanhemmat alkoholisteja.
Kai se on niin että jos vanhemmat alkoholisteja niin varovaisempi viinan kanssa saa olla mutta joillekkin ihmisille tuntuu olevan ikäänkuin tekosyy juomiseensa se että vanhemmatkin ovat juoppoja,eihän musta tän kummempaa voi tulla,olen kuullut monen alkoholistivanhemman lapsen sanovan.
Helpompi se on tavallaan ehkä pysyä siinä totutussa elämässä kuin lähteä itse rakentamaan sitä "oikeaa"normaalia elämää.
Itse olen lasteni myötä saanut/joutunut opettelemaan kaiken alusta esim joulunvietot,lasten kasvatuksen ja mitä normaali perhe-elämä on niin iloineen kuin suruineen,kun vanhemmistani ei paljon ollut esimerkiksi.
Mutta vuosien varrella olen pikkuhiljaa oppinut ja iloinen siitä että en antanut vaan mennä ja jatkanut samaa touhua kuin vanhempani ,vaan sain jostain voimia rakentaa oman elämäni normaaleihin uomiinsa.Se vaatii sisua ja tahtoa mutta se onnistuu.