Olen ajatellut vaihtaa vanhenevan WARP 4:n Linuxiin, mutta sen nykyinen kehitystaso on jäänyt epäselväksi. Moniajo siinä tietenkin on, mutta joko se on astunut OLE2-aikakauteen? Eli hoitaako se automaattisesti tarvittavat rekisteri- ja pikakuvakepäivitykset jos saa päähänsä vaihtaa vaikkapa office-ohjelmiston sijantikansion nimen? Joudun nimittäin käyttämään työssäni Windowsia enkä haluaisi kärsiä kivikautisesta joustamattomuudesta kotonakin.
Mitä Linuxille kuuluu?
OS/2
5508
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Olen ajatellut vaihtaa vanhenevan WARP 4:n Linuxiin"
OS/2 on IBM:n upea projekti. Valitettavasti se jäi Windowsin jalkoihin.
Nykyaikaiset Linux-jakelut ovat pysyneet kehityksen mukana. Kokeile ihmeessä.
OS/2 jäi Windowsin jalkoihin massiivisen mainoskampanjan ja kuluttajien typeryyden takia. Sen arkkitehtuuri kuitenkin pesee yhä Windowsin mennen tullen ja sille löytyy jatkossakin tukea, toisin kuin Billysoftin viritelmille. Win98:nkin tuki taisi jo loppua, mutta IBM ei ole unohtanut kokonaan vielä kiireessä kokoon kursittua WARP 3:akaan, jonka kanssa kieltämättä meni välillä hermot. Uudempiakin versioita löytyy, mutta niitä ei valitettavasti ole tarkoitettu kotikäyttöön. Täytynee odotella kunnes tyhmät kuluttajat kyrpiintyvät lopullisesti Billysoftin leluihin ja WARP tekee kauan kaivatun paluun.
Sovelluspuolella OS/2 on kieltämättä jäänyt jalkoihin ja pahasti. Siksi olenkin harkinnut asentaa tähän rinnalle Linuxin. Niin että miten sen OLE2:n kanssa on? Saako niitä kansioita nimetä uudelleen halunsa mukaan?
"Saako niitä kansioita nimetä uudelleen halunsa mukaan?"
En usko että on kovinkaan viisasta nimetä esim /usr tai /etc hakemistot uudelleen.
Anyway, kai ihmisellä pitää nyt parempaakin tekemistä olla kuin nimetä kansioita halujensa mukaan?
En tajua.. (.ei mikään uutinen)
Miksi niitä ohjelmakansioiden nimiä pitäisi
muutella ?
"Sovelluspuolella OS/2 on kieltämättä jäänyt jalkoihin ja pahasti."
Näin siinä kävi. M$:n Windows jyräsi. Olen omistanut OS/2:ta versiot 1.3, 2.1, 3.0 ja 4.0.
Siirryin Linuxiin vuoden 1996 aikana, jolloin hissuksiin luovuin pitkinhampain OS/2:sta.
Linux on ollut jo pitkään siinä mallissa, että paluu IBM:n OS/2-käyttäjäksi ei tunnu todennäköiseltä.