Aseet!!

Täällä eräällä paikkakunnalla eräät arvon kolleegat tuntuvat hinkuvan luotiaseita mukaansa työtehtäviin...Mikä ei tietenkään ole koskaan mitenkään perusteltavissa että vartija kantaisi luotiasetta. Tietyissä tehtävissä on tietysti sallittua kantaa sitä asetta, mutta ei sekään mitenkään perusteltua ikinä.

Vai onko jollakin mielessä edes yhtä tilannetta, jossa vartijan statuksen omaava voisi uhata jotakin luotiaseella...ja millä perusteella...kun aseen laukaisu ei kuiteenkaan ole koskaan mahdollista ettei itselle tulisi seurauksia. Vai onko siitä jotain parempaa tietoa, että vartija voisi muka ampua jotakuta jossain tilanteessa. Tuskin voisi milloinkaan..oikeudessa kuitenkin löydettäisiin tekijöitä, että tilanne olisi sittenkin ollut ratkaistavissa muuten.

Mut mut..kertokaa jos ois jotain parempaa tietoo millon asetta muka vois käyttää!?
102011
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Ampuma-asetta saa kantaa vain henkivartija- tai
arvokuljetustehtävissä sekä huomattavan yleisen
edun kannalta merkittävän vartioimiskohteen
vartioinnissa silloin, kun tehtävän suorittaminen
olosuhteiden johdosta välttämättä
edellyttää ampuma-aseen kantamista."

Eli näissä "oikeissa" henkivartijan tehtävissä tiedän lähes poikkeuksetta kannettavan ampuma-asetta sekä "huomattavan yleisen edun kannalta merkittävän vartioimiskohteen" vartioinnissa. Ja tämmöisiä ovat esim. ydinvoimalat.

Perusteluina sen verran että kuka palkkaa henkivartijan joka ei pysty suojaamaan asiakkaan "henkeä"... En ainakaan minä palkkaisi..

Huomattavan yleisen edun kannalta merkittävistä vartioimiskohteista ei tarvitse varmaan aseenkantoperusteluina mainita muuta kuin "terrorismi"..

Niitä tehtäviä missä arvon kolleegasi haluaisivat kantaa ampuma-asetta en tiedä, mutta sen voin todeta että normaali vartiointitehtävässä sitä ei tarvita. Siitä pitää "toivottavasti" huolen valvontaviranomainen.

Äänestä
  • Ja mitähän vartija ydinvoimalassa tekee aseella?
    Poliisi on aika nopeasti paikalla jos tarvitsee.. ja terrorismi.. miehistöllähän ne sinne varmaan tulee,ehkä kuitenkin niillä on jokin muu keino.. mitä nyt maailmalta on tullut esiin..

    Äänestä

  • joo-o kirjoitti:

    Ja mitähän vartija ydinvoimalassa tekee aseella?
    Poliisi on aika nopeasti paikalla jos tarvitsee.. ja terrorismi.. miehistöllähän ne sinne varmaan tulee,ehkä kuitenkin niillä on jokin muu keino.. mitä nyt maailmalta on tullut esiin..

    Ydinvoimalaan EI VIEDÄ ainuttakaan tuliasetta !

    Äänestä

  • Olli Pahka kirjoitti:

    Ydinvoimalaan EI VIEDÄ ainuttakaan tuliasetta !

    Ei löydy kovinkaan helposti työtehtävää, jossa vartijat voisi asetta käyttää...ja siis miksipä edes kantaa mukana...ja miten se lain puolesta edes on mahdollista eräissä tehtävissä.

    Minkähänlainen tilanne mahtaisi arvokuljettajalle tulla kun ase pitäisi kaivaa esiin. Ai sillon kun tulee aseistettuja ryöstäjiä niin yritetään ampua ne vai..Haloo ei arvokuljetustehtävissä tee mitään millään voimankäyttövälineellä kun riski on se että sitä yritetään käyttää ja rosvot ampuu kuitenkin ensin...

    Ja sit se henkivartijatehtävä...just juu.. missäs tilanteessa mukava asetta vois käyttää. Kun joku tulee soittaa poskea...vai sillon kun joku yrittää tappaa aseella asiakkaan.. Antaako laki todella mahdollisuuden sillon ampua se hörhö. Tuskin...

    Eli LYTIN mukaset vartijat ei tee mitään ampuma-aseella.... Mutta kovasti tuntuvat kaikki haluuvan pyssyä. Ainakin maaseudulla on se henki et "vittu kun on kumma kun ei saa olla asetta mukana". Onkos se siellä jotenkin eri juttu vai poliiseja on vähemmän. Piiri keikalla kun tapaa pakenevan tekijän niin siitä vaan ampukaa selkään... Hyvä pojat....

    Äänestä

  • eli.... kirjoitti:

    Kyllä joo varmaan ampuma-ase olis ihan hyvä juttu nykypäivänä ihan mihin tahansa perheeseen.. Varsinki et vois vaikka ampua sun kaltaisia urpoja ihan vaikka huvin ja urheilun kannalta!

    Yks oikeesti kelaa, että mitä tilanteita vois arvokuljettajalle esim. tulla eteen. Kuule, vaikka mitä. Ja jos et satu muistamaa niin ihmishenki on kuitenki tärkein, oli se sitte oma tai toisen! Siks ne kantaa asetta, ei huvikseen.

    Ja joo, ampuma-ase olis ihan hyvä, myös sen varalta, että törmään joskus suhun/kaltaiseesi.Elä landella vaan omaa elämääs ja jätä kunnon vaksit rauhaan.

    Äänestä

Sanosin näin, että useimpien aseenhaluajien halut hyytyy, kun selviää, ettei asetta tipu ellei kanssa osaa ampua. Ja lopuiltakin siihen, kun tää ylimääräinen turvakahva vyössä pitäis sihdata elävää ihmistä päin. Sit se ei enää oo kivaa. Kyrvänjatketta ja varatuttia ei ykskään täyspäinen anna aktiivivartijalle. Sitähän se oli useimmille, kun aseita oli palveluskäytössä laajemmalti. Älkääkä jauhako paskaa vieraiden vartio-osastojen asioista: jatkuva aseenkanto, aseistautuminen käskettäessä ja ampuminen reaktorihallissa on kaikki ihan eri asioita. Eikä pitäs julkisesti kirjottaa ampumisesta, jos ei osaa tehä mitään eroo varotus- tai pysäyttävän laukauksen kanssa. Saatikka sit et se on laaki ja pipa. Te ette oo juuri sen fiksumpia, ku ne siviilit, jotka toisinaan osottaa mun corduraista umpimallin rautakoteloo ja kysyy et onk sulla pyssy? Painukaa alottelijat kouluun älkääkä jauhako tyhjää.

Äänestä
  • Ei voi kuin itkeä noille äjien kommenteille..
    Eli mä tossa edellä vain kerroin keskustelun aloittaneelle tosiasian (ei kuviteltua), missä tehtävissä TIEDÄN vartijan Suomessa kantavan ampuma-asetta. Joten, erään turvallisuusalan yrityksen tietyt vartijat tietyssä tehtävässään ydinvoimalassa kantavat ampuma-asetta. Erään turv.yrityksen henkilösuojaustehtävissä työskentelevät "vartijat" voivat kantaa myös ampuma-asetta jos tehtävä niin vaatii. Näistä tehtävistä konsultoidaan tietysti myös viranomaisten kanssa. Arvokuljetustehtävistä minä en puhunut yhtään mitään. Mutta LAKI sallii myös näissä tehtävissä ampuma-aseen kantamisen.

    Lisäksi en usko että tällä foorumilla niitä "asehulluja", jotka haluavat aseen joka tehtävään, niin paljon ole kuin luullaan...

    Äänestä

Muistakaa sellainen asia että luotiase, kaasu, patukka, tkp, raudat voimankäyttövälineitä vartioimisliikkeen vastaava hoitaja päättää toimeksiannoittain minkälaisia voimankäyttövälineitä kannetaan, asetta suomen kamaralla ei kanneta monessakaan tehtävässä onneksi, ei edes henkilösuojaustehtävissä. yleensä pärjätään maalaisjärjellä ja kaasulla jos tilanne sitä vaatii, kaikki pitää suomen lainmukaan pystyä perustelemaan käräjäoikeudessa.
Henkilösuojaustehtävissäkin on ennakoivalla toiminnalla ja suunnittelulla on suuri merkitys, ei sinne ensimmäisenä olla aseita rahtaamassa. Muistakaa myös se jos vartioille kaikille tulisi aseet vyölle tai kainalokoteloon vastapuoli varustautuisi varmasti vähintään yhtä järein asein joten hyvin todennäköistä olisi että ulkopuoliset, sivulliset joutuisivat tulilinjalle ja vahinkoa tulisi. MIETTIKÄÄ ASIAA MAALAISJÄRJELLÄ JOS SITÄ LÖYTYY!!

Äänestä
  • Ei täällä kukaan haluakkaan kantaa luotiasetta!

    Tuossa edellä vaan joku halusi titää missä tehtävissä vartijan on mahdollista lain puitteissa kantaa luotiasetta ja se on nyt kerrottu.

    Äänestä

Itse kannoin vielä 6v sitten asetta lähes joka työvuorossa.
Tein piiriä, hälyä, sairaalaturvaa ja jonkin verran myymälää (vain kun oli joku erityinen uhka kyseiseen myymälään)
Lupa oli sekä vastaavalta hoitajalta, että vallesmannilta.
Useammalla "keikalla" poliisi vielä varmisti minulta, että onhan minulla ase mukana.
Kertaakaan en kuitenkaan vartijana olessani joutunut sellaiseen voimankäyttötilanteeseen, että olisin tarvinnut käskytystä ja hallintaotteita järeämpiä keinoja.
Kaksi kertaa kohtasin aseistautuneen kohdehenkilön "keikoilla", mutten nähnyt syytä sankaritekoihin, vaan odotin paikalle toista aseistettua vartijaa ja poliisia.
Aseet on mielestäni ihan OK osaavissa käsissä, jos niihin katsotaan tarvetta. Silloin siinä firmassa oli 4:llä väijyllä ase mukana yli 50:stä. (kaikki kantoivat firman asetta)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Onko tietoo? kirjoitti:

Täällä eräällä paikkakunnalla eräät arvon kolleegat tuntuvat hinkuvan luotiaseita mukaansa työtehtäviin...Mikä ei tietenkään ole koskaan mitenkään perusteltavissa että vartija kantaisi luotiasetta. Tietyissä tehtävissä on tietysti sallittua kantaa sitä asetta, mutta ei sekään mitenkään perusteltua ikinä.

Vai onko jollakin mielessä edes yhtä tilannetta, jossa vartijan statuksen omaava voisi uhata jotakin luotiaseella...ja millä perusteella...kun aseen laukaisu ei kuiteenkaan ole koskaan mahdollista ettei itselle tulisi seurauksia. Vai onko siitä jotain parempaa tietoa, että vartija voisi muka ampua jotakuta jossain tilanteessa. Tuskin voisi milloinkaan..oikeudessa kuitenkin löydettäisiin tekijöitä, että tilanne olisi sittenkin ollut ratkaistavissa muuten.

Mut mut..kertokaa jos ois jotain parempaa tietoo millon asetta muka vois käyttää!?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu