Hävetkää

En ole lueskellut tämän foorumin viestejä aikaisemmin, mutta kun tänne eksyin - järkytyin. Se besserwisser - mentaliteetti, mikä täällä uhoaa monesta kommentista on 90-luvun alun läpikäyneen mielestä käsittämätöntä. Onko siitä todella niin kauan ja eikö niistä asioista ole tarpeeksi ollut ohjelmia, että jollekin olisi vielä jäänyt epäselväksi, mitä kaikkea silloin tapahtui? Kunhan aikaa vielä kuluu ja monet silloin asioissa mukana ollet päättäjät poistuvat manan majoille, silloin te jotka tällöin elätte saatte telkkarista seurata 'silminnäkijä' tai MOT ohjelmia, joissa kerrotaan kuka teki ja mitä. Nyt on vielä liian monta herkkää liikavarvasta elossa ja niille ei kukaan uskalla astua!
Kunhan esimerkiksi roskapankkien perustamiseen liittyvät asiakirjat tulevat julkisuuteen, silloin HYMY lehdellä tai vastaavilla menee lujaa.
Minulla olis vain pieni pyyntö teille nuorille - älkää uhotko asioissa, joista ette mitään tiedä!
321587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

mieltä, näillä palstoilla uhoajilla ei ole kokemusta muusta kuin tutin imemisestä. Ja ikävä huomata kuinka hyvin päättäjien propaganda ja lamanaikana tapahtuneista vääryyksistä vaikeneminen on tyhmimpiin uponnut.

Äänestä
  • Jos tässä joku on tyhmä niin te!
    Luuletteko että vain te joilla menee huonosti on elänyt lama-ajan.
    On se helvetin kumma juttu että viisaammat tuntui siitäkin selvinneen. Jos ei kykene asioitaan oikein hoitamaan niin tarviiko katellisena muita haukkua ymmärtämättömiksi?
    Kyllä sitä lainaa yms. oli muillakin ja hyvin näyttää menevän. Katsokaa peiliin ja lopettakaa tekosyiden keksiminen!!!

    Äänestä

  • !!! kirjoitti:

    Jos tässä joku on tyhmä niin te!
    Luuletteko että vain te joilla menee huonosti on elänyt lama-ajan.
    On se helvetin kumma juttu että viisaammat tuntui siitäkin selvinneen. Jos ei kykene asioitaan oikein hoitamaan niin tarviiko katellisena muita haukkua ymmärtämättömiksi?
    Kyllä sitä lainaa yms. oli muillakin ja hyvin näyttää menevän. Katsokaa peiliin ja lopettakaa tekosyiden keksiminen!!!

    Kun ovat tyhmiä olleet lama-aikana, niin tyhmiä ovat edelleenkin. Mihinkäs ne siitä muuttuisivat.

    Sanotaan, että tyhmät eivät opi virheistään, viisaat oppivat virheistään ja todella viisaat oppivat vielä muidenkin virheistä. Eihän nuo tollot mitään voi oppia, kun eivät edes tajua virheitä tehneensä. Valitetaan vaan, että "Voi voi minua olosuhteiden uhria. Miksi minut maksumieheksi laitetaan, vaikka en ollut kuin takaajana..."

    Toisaalta oikeus on heidän kohdallaan toteutunut, koska kaikkihan tietävät, että on moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa;-)

    Äänestä

  • A.T. kirjoitti:

    Toivon sulle onnea valitsemallasi tiellä. Toivottavasti emme törmää. Valitettavasti sinunlaisiasi alkaa olla tässäkin maassa yhä enemmän. Kyynärpäät teroitettuna eteenpäin ja tien vierelle jää henkisiä ruumiita, joita olet käyttänyt astinlautana, ja joita et edes huomaa. Tällä politiikalla pääset aika pitkälle, mutta en usko, että elät onnellista elämää, varakasta ehkä kylläkin.
    Toiseksi, en ole itse mikään luuseri, joka olisin rahani menettänyt, mutta olen joutunut tapaamaan näitä ihmiskohtaloita, joista useimmat ovat todellakin olleet olosuhteiden uhreja, sanokoon nämä besserwisserit mitä tahansa. Jaksamista toivon teille kaikille, jotka näitä viestejä lukevat, ja joiden kiukku tuollaisia viestejä lukiessa kasvaa. Antakaa noiden itsetietoisten paskiaisten kerskut mennä kuin vesi hylkeen selästä. Te itse tiedätte kuinka asiat ovat olleet ja mitä olette joutuneet läpikäymään.

    Äänestä

  • Xyz kirjoitti:

    Mikä kumma siinä on että pitää tällä palstalla sääliä kerjätä?
    "te itse tiedätte kuinka asiat on"
    Niin sen tietää moni muukin.
    Että olet sitten tyhmä ja arvoton paska kun olet "pankkikriisistä" huolimatta osannut asiasi hoitaa... Mielenkiintoista.

    Tulkitsit sanomani varsin kohdalleen.

    Jotkut (et välttämättä sinä) ovat lähes syntyneet häviäjiksi, itse nautin huomattavasti enemmän voittajana olemisesta, vaikka henkisiä ruumiita tien vierelle väistämättä jääkin.

    Siinä olet oikeassa, että voittaminen ja vauraus eivät itsessään onnea tuo (pontevaa tyydytystä kylläkin), mutta eivät nuo pää painuksissa tallustelevat luuseritkaan aina onnea sädehdi;-)

    Äänestä

  • Minä itse. kirjoitti:

    Mikä Sinut tuo tälle palstalle?

    Äänestä

  • Psykologi kirjoitti:

    Mikä Sinut tuo tälle palstalle?

    ihmettelen myös miksi tällä palstalla on näitä idiootteja jotka mollaavat jokaista kirjoittajaa? mistäs sitä tietää vaikka ovat juuri niitä jotka ovat jättäneet velkansa toisten maksettaviksi..... :)

    Äänestä

  • A.T. kirjoitti:

    Tulkitsit sanomani varsin kohdalleen.

    Jotkut (et välttämättä sinä) ovat lähes syntyneet häviäjiksi, itse nautin huomattavasti enemmän voittajana olemisesta, vaikka henkisiä ruumiita tien vierelle väistämättä jääkin.

    Siinä olet oikeassa, että voittaminen ja vauraus eivät itsessään onnea tuo (pontevaa tyydytystä kylläkin), mutta eivät nuo pää painuksissa tallustelevat luuseritkaan aina onnea sädehdi;-)

    Jos et olisi itse jotenkin velallinen tai vellallisen kanssa tekemisissä, niin et olisi tälle viestiketjulle eksynyt.
    Kerroit varautuneesi viisaana vakuutuksin velallisen asemaan ja työttömyyteen, joten aavistan mitä tulossa on kohdallasi.
    Saatat olla veli velkojan kanssa lähiaikoina.
    Itseäni ei kiinnosta toisen velat siksi, että lähtisin irvailemaan - "tyhmät". Viestisi (AT)perusteella et voi esiintyä voittajana !

    Äänestä

  • viisastelusta kirjoitti:

    "Kerroit varautuneesi viisaana vakuutuksin velallisen asemaan ja työttömyyteen, joten aavistan mitä tulossa on kohdallasi.
    Saatat olla veli velkojan kanssa lähiaikoina."

    Onneksi olet väärässä. Velkaa on ollut jossain vaiheessa paljonkin, mutta olen saanut asiani aina hoidettua. Nyt velkasaldo on nolla (no, seuraavaa Visa-laskua lukuunottamatta);-)

    huhheijaa vaan!

    Äänestä

  • viisastelusta kirjoitti:

    huhheijaa vaan!

    Olit oikeassa siinä, että minullakin on ollut velkaa ja maksuaikakortilla (Visa) tehtyä tälläkin hetkellä. So what? Aika monella on ollut velkaa jossain elämänsä vaiheessa.

    Se, mikä täällä ottaa pattiin, ovat nämä idiootit, joiden mielestä heidän velkansa ovat joidenkin muiden aikaansaannoksia.

    jos esim. maksat takaajana toisen velkaa niin kyllä ne velat on silloin muiden aikaansaannoksia.ja tämä palsta nyt sattuu olemaan myös ulosottojuttuja varten että te velattomat ja rikkaat paskiaiset saatte häipyä muille palstoille inisemään.tuntuu ettei muilla ole muuta tekemistä ku käydä eri palstoilla kertomassa aivottomia mielipiteitään!!!

    Lamavelkaisten vastakohta on lamavauraat, jotka saivat pilkkahintaan pakkohuutokaupasta omaisuutta, "omakotitalo 1 mk:lla -tyyliin". Verotus piti huolen siitä, että se olikin ainoa keino vaurastua tuolloin. Näitä menestystarinoita olisi kiva välillä kuulla noiden niin monia ahdistavien ruikutusten sijaan, sillä jokaista lamavekaistahan vastaa lamavauras eikä tästä ryhmästä pidetä mitään meteliä.

    Äänestä

  • pimppa kirjoitti:

    jos esim. maksat takaajana toisen velkaa niin kyllä ne velat on silloin muiden aikaansaannoksia.ja tämä palsta nyt sattuu olemaan myös ulosottojuttuja varten että te velattomat ja rikkaat paskiaiset saatte häipyä muille palstoille inisemään.tuntuu ettei muilla ole muuta tekemistä ku käydä eri palstoilla kertomassa aivottomia mielipiteitään!!!

    Mikäs sinä olet määräilemään, kuka missäkin saa kirjoitella? Nimimerkkisi huomioon ottaen voin vain kohteliaasti ehdottaa: Mene itseesi;-)

    Äänestä

  • A.T. kirjoitti:

    Mikäs sinä olet määräilemään, kuka missäkin saa kirjoitella? Nimimerkkisi huomioon ottaen voin vain kohteliaasti ehdottaa: Mene itseesi;-)

    vedä sinä vaan handuun AT eli aasiakin tyhmempi!

    Äänestä

  • pimppa kirjoitti:

    vedä sinä vaan handuun AT eli aasiakin tyhmempi!

    Olisit miettinyt vähän pidempään, niin olisit saattanut keksiä hieman paremman herjan...

    Todennäköisesti kuitenkin et;-)

    Äänestä

  • A.T. kirjoitti:

    Olisit miettinyt vähän pidempään, niin olisit saattanut keksiä hieman paremman herjan...

    Todennäköisesti kuitenkin et;-)

    kirjoituksistasi päätellen ei tarvinnu kauan miettiä,mutta onneksi minulla on aivot jolla miettiä toisin kuin eräällä jolla pää kumisee tyhjyyttään!sitä sanotaan että miehillä on vain yksi aivosolu päässä ja loput on alapäässä!

    Äänestä

  • pimppa kirjoitti:

    jos esim. maksat takaajana toisen velkaa niin kyllä ne velat on silloin muiden aikaansaannoksia.ja tämä palsta nyt sattuu olemaan myös ulosottojuttuja varten että te velattomat ja rikkaat paskiaiset saatte häipyä muille palstoille inisemään.tuntuu ettei muilla ole muuta tekemistä ku käydä eri palstoilla kertomassa aivottomia mielipiteitään!!!

    Kerrohan minulle parahin Pimppa millä perustelet että takausvelka on muiden aikaansaannosta?

    Kerro minulle yksikin esimerkki jossa takaajan nimi on saatu paperiin ilman takaajan OMAA suostumusta?

    Itseaiheutettua se silloin on jos nimensä paperiin hyväuskoisena laittaa. Ketään ei siihen ole vielä pakotettu, vai?

    Tällä palstalla saa keskustella kyllä ihan kuka haluaa sinä et sitä päätä. Jos velallisella ei saa olla muita mielipiteitä kuin "voi minua raukkaa ilman omaa syytä velkaannuin" niin suksi sinä sitten muualle!

    Äänestä

  • pimppa kirjoitti:

    kirjoituksistasi päätellen ei tarvinnu kauan miettiä,mutta onneksi minulla on aivot jolla miettiä toisin kuin eräällä jolla pää kumisee tyhjyyttään!sitä sanotaan että miehillä on vain yksi aivosolu päässä ja loput on alapäässä!

    Jo viestiesi kieliasu paljastaa (sisällöstä nyt puhumattakaan), että olet juuri ja juuri peruskoulun läpäissyt(?) heikkolahjainen ressukka. Vaatii jo jonkinmoisia ponnistuksia saada noinkin monta kirjoitus- ja kielioppivirhettä mahtumaan noin lyhyeeseen viestiin.

    Pelkästään tuo "minulla on aivot jolla miettiä" -heitto on jo surkuhupaisa esimerkki kapasiteettisi vähyydestä. Koeta nyt pysyä lestissäsi äläkä enempää itseäsi nolaa;-)

    Äänestä

  • Nimimerkki kirjoitti:

    Kerrohan minulle parahin Pimppa millä perustelet että takausvelka on muiden aikaansaannosta?

    Kerro minulle yksikin esimerkki jossa takaajan nimi on saatu paperiin ilman takaajan OMAA suostumusta?

    Itseaiheutettua se silloin on jos nimensä paperiin hyväuskoisena laittaa. Ketään ei siihen ole vielä pakotettu, vai?

    Tällä palstalla saa keskustella kyllä ihan kuka haluaa sinä et sitä päätä. Jos velallisella ei saa olla muita mielipiteitä kuin "voi minua raukkaa ilman omaa syytä velkaannuin" niin suksi sinä sitten muualle!

    en ole väittänytkään etteikö se velka ole niskoilla sen vuoksi että on tyhmyyttään tullut laitettua nimensä velkapapereihin mutta se raha mitä maksat on kuitenkin toisen ottama ja käyttämä raha eli silloin se velka on toisen aikaansaannosta.en kiellä ketään kirjoittamasta mutt se että mollataan koko ajan toisten kirjoituksia,niin se tympii ku tää palsta nyt sattuu olemaan juuri niitä ihmisiä varten jotka ovat lirissä esim.ulosoton kanssa.on hienoa että ihmiset voivat kirjoittaa täällä näistä asioita vaikkei se velkaa vähennä niin kyllä se muuten helpottaa!

    Äänestä

  • A.T. kirjoitti:

    Kun ovat tyhmiä olleet lama-aikana, niin tyhmiä ovat edelleenkin. Mihinkäs ne siitä muuttuisivat.

    Sanotaan, että tyhmät eivät opi virheistään, viisaat oppivat virheistään ja todella viisaat oppivat vielä muidenkin virheistä. Eihän nuo tollot mitään voi oppia, kun eivät edes tajua virheitä tehneensä. Valitetaan vaan, että "Voi voi minua olosuhteiden uhria. Miksi minut maksumieheksi laitetaan, vaikka en ollut kuin takaajana..."

    Toisaalta oikeus on heidän kohdallaan toteutunut, koska kaikkihan tietävät, että on moraalisesti väärin antaa hölmöjen pitää rahansa;-)

    En edes näe tarvetta lukea viestejä tämän pidemmälle. Eikä tuohon ole myöskään lisättävää - siis pelkkä kannatusviesti.

    Terveisin,
    Nousut ja laskut nähnyt.

    Äänestä

  • JiiKoo kirjoitti:

    Suomessa havaittiin ainutlaatuinen ilmiö 90-luvun alkupuolella. Joitakin toimialakohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta lähes kaikki yrittäjät kautta maan muuttuivat tyhmiksi menettäen täydellisesti kykynsä raha-asioittensa hoitoon. Tyhmistä löytynee kattava tilasto julkaistavaksi. Tyhmyysaallon uuden iskeytymisen pelossa on yrittäjien lukumäärä maassamme edelleen poikkeuksellisen alhainen. Älynsä säilyttäneet eivät näe tarvetta lukea asiasta enempää.

    Äänestä

  • vastakohta kirjoitti:

    >>Joitakin toimialakohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta lähes kaikki yrittäjät kautta maan muuttuivat tyhmiksi menettäen täydellisesti kykynsä raha-asioittensa hoitoon.

    "Kyvykkäät selvittivät devalvaatiosta ja lamasta aiheutuneet vaikeutensa". Juuri niin, mutta pankkien velkomusoikeudenkäyntejen pyörityksestä selvinneistä ei voi kertoa menestystarinoita. Terveetkin yritykset kaadettiin, joitakin toimialoja lukuunottamatta, koska pankki voitti aina oikeudenkäynnit ja yrittäjät perheineen menettivät omaisuutensa alihintaan ja jäivät elinikäiseen viivästyskorkoloukkuun (18 %). Yksityisyrittäjyys halvaannutettiin Suomessa pankkikriisin hoitometodeilla ja kaadetut yrittäjät leimataan tyhmiksi ja kyvyttömiksi. Nim. Joopajoo ei siis suoraan sano olevasi yrittäjä, joten asiantuntemus ei välttämättä olekaan niin kattava. Viimeinen lause nim. Joopajoon olisi kannattanut pankkien kriisin aikana osoittaa pankeille: "syyttää voi vain otettua riskiä, jota ei tullut huomanneeksi tai useimmiten ei välitettykään huomata". Just nii, mutta pankkien kohdalla näin ei tehty vaan ne pelastettiin, ihmisistä viis. Vai onks pankkituet nim. Joopajoo:lle uusi juttu. Sitäpaitsi se hinta, jonka kyvykkäätkin yrittäjät joutuivat velkasaneerausmenettelyssä maksamaan oli todella kova, joten tuskin velkasaneerauksen läpikäyneet yrittäjät suosittelevat yrittäjyyttä omille lapsilleen. Olisi kiva jatkaa keskustelua ja kuulla muu selitys yrittäjien poikkeukselliseen vähäisyyteen pankkien kriisivuosien jälkeisessä Suomessa. Tyhmyydestä ja kyvykkyydestä olisi myös mielenkiintoista keskustella varsinkin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta, eli saako vain kyvykäs oikeutta vai onko tyhmilläkin tehokkaita oikeussuojakeinoja ollut. Lamavuosina nimittäin oikeusapupalvelut olivat niukassa pankkivelkomuskanteiden vastaajaosapuolina, kun oikeusavustajat olivat havainneet, että pankki ei voi hävitä.

    Tuttua virttä. Mikäli pankille on velkaa, sitä sitten on. Ei ole vähäisintäkään merkitystä sillä, että myös pankit erehtyivät riskeissä. Yrittämiseen kuuluu olennaisena osana riski.

    Velat tuomitaan tietenkin maksettavaksi, on sitten oikeusavustaja tai ei. Eihän avustajan tehtävä ole tehdä tehtyä tekemättömäksi !
    Mikäli tilanne on kohtuuton, veloista saneerataan osa pois (oikeudenmukaisuus). Ei voida syyttää markkinavoimia, etteivät ne ole oikeudenmukaisia, koska sitä ne eivät ole. Ne rokottavat tyhmyydestä ja huonosta tuurista armottomasti.

    Kohti markkinataloutta vihdoin mennään. Kuvitteletteko 90-luvulla eletyn markkinataloudessa, pyh. kaikkea kanssa. Kun Euroopan Ihmisoikeuskomitean sananvapauden rajoittamisen tuomitsevat päätökset langetettiin Suomella niin Iltalehti julkaisi kirjoituksen pankkien säännönmukaisesta suosimisesta asiakkaitaan vastaan nostamissaan oikeudenkäynneissä. Pankit olivat saaneet sopimusrikkomusoikeuden nostaa sopimuksenvastaisesti korkoja ja silti voittivat juttunsa oikeudessa yksipuolisilla tuomioilla. Ei onnistuisi länsimaisessa markkinataloudessa. Selitysta yrittäjien vähyyteen Suomessa ette sitten antaneet.

    Äänestä

  • JiiKoo kirjoitti:

    >>Joitakin toimialakohtaisia poikkeuksia lukuunottamatta lähes kaikki yrittäjät kautta maan muuttuivat tyhmiksi menettäen täydellisesti kykynsä raha-asioittensa hoitoon.

    Joopajoo. Etkö tiennyt, että kaikki velalliseksi tuomitut, kyvykkäät ja kyvyttömät saivat tuomioonsa perustuvan luottohäiriömerkinnän luottotietorekisteriin, josta ilmeni, että kyseinen henkilö on kyvytön tai haluton hoitamaan raha-asioitaan. Luottohäiriömerkinnät säilyvät vuosia ja uudistuvat täytäntöönpanojen ym. yhteydessä. Kun on leimattu kyvyttömäksi tai haluttomaksi raha-asioiden hoitoon niin kohtelu yhteiskunnassa on sen mukaista. Välttämättömät kansalaiselle kuuluvat nyky-yhteiskunnan perusoikeudetkin ovat kiven alla, kuten puhelinliittymän avaus, laajakaistan avaus, aikoinaan pankkitilin avauskin estyi, vuokra-asunnon saanti, yrityksen johdossa toimiminen, yrityksen perustaminen arvonlisäveronumeron epäämisen vuoksi, työnsaanti ym. tässä nyt joitakin mainitakseni. Edullisia nettitilauksiakaan ei luottokortiton luottohäiriömerkitty voi hyödyntää vaan joutuu aina maksamaan kalleimman päälle. Velallisiksi tuomituille yrittäjille kävi näin ja velkasaaneerauksessakin olevilla oli luottohäiriömerkintä.

    Kiitokset faktojen tuomisesta tähän muuten niin itsekeskeiseen keskusteluun.

    Äänestä

Viitaten tuonne Kehityskeskustelun puolelle laittamaani viestiin, en voi muuta kuin todeta, että suomalaisten nettikeskustelun taso on ala-arvoista. Sen tämäkin ketju osoittaa.
Menemättä yksityiskohtiin, kehoitan asiasta kiinnostuneita hiukan perehtymään niihin tapahtumiin, jotka johtivat Suomen syvään lamaan silloin runsaat 10 vuotta sitten. Ei kaikki ulosoton asiakkaat ole sinne vain takausvelan vuoksi joutuneet. Se, minkälaisessa liiketoiminnassa ihminen oli silloin ja että uskottiin sitä, mikä oli valtiovallan virallinen viesti vahvasta markasta, ja Neukkulan romahtaminen, ei ole näin jälkikäteen mitenkään katsottavissa ihmisen omaksi tyhmyydeksi. Puhumattakaan siitä toiminnasta, millä pankit tilaisuuden tullen pelstivat oman nahkansa monien muiden kustannuksella. Siitä lähtökohdasta katselen itse tuota tilannetta ja sen aikaansaamia ihmistragedioita. Ei siinä sääliä kaivata, humaania asennetta kylläkin.

Äänestä
  • Ei voi syyttää pimennossa eläneitä rajoitettuun tietoon perustuvasta ajatuksenjuoksusta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi nyt Suomelle tuomion sananvapauden rajoittamisesta ja YK arvosteli jyrkästi oikeuslaitoksen riippumattomuusongelmaa. Pankkikriisivelallisia mollaavilla olisi pitänyt olla oikeus oikeaan tietoon. Iltalehdessä on viime viikolla selostettu seikkaperäisesti ja tiivistetysti tämä pankkikriisi-asia. Jäiköhän lapsukaisilta lehdet lukematta vai onko se liian rankkaa kun huomata, että keisarilla ei ollutkaan vaatteita.

    Äänestä

  • Ei ole syytä väheksyä suomalaisten nettikeskustelua. Toimimme itsekukin niillä resusseilla, jotka saimme geeneissä, eikä meillä ole ollut mahdollisuutta valita - valitettavasti.
    Ei muuta kuin viestejä nettiin ja poistukoot palstalta ne, jotka tuntevat olevansa väärässä seurassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Xyz kirjoitti:

En ole lueskellut tämän foorumin viestejä aikaisemmin, mutta kun tänne eksyin - järkytyin. Se besserwisser - mentaliteetti, mikä täällä uhoaa monesta kommentista on 90-luvun alun läpikäyneen mielestä käsittämätöntä. Onko siitä todella niin kauan ja eikö niistä asioista ole tarpeeksi ollut ohjelmia, että jollekin olisi vielä jäänyt epäselväksi, mitä kaikkea silloin tapahtui? Kunhan aikaa vielä kuluu ja monet silloin asioissa mukana ollet päättäjät poistuvat manan majoille, silloin te jotka tällöin elätte saatte telkkarista seurata 'silminnäkijä' tai MOT ohjelmia, joissa kerrotaan kuka teki ja mitä. Nyt on vielä liian monta herkkää liikavarvasta elossa ja niille ei kukaan uskalla astua!
Kunhan esimerkiksi roskapankkien perustamiseen liittyvät asiakirjat tulevat julkisuuteen, silloin HYMY lehdellä tai vastaavilla menee lujaa.
Minulla olis vain pieni pyyntö teille nuorille - älkää uhotko asioissa, joista ette mitään tiedä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu