saanut sossusta apua kun tarve olisi. Jotenkin on tantta saanut tälle kuulle ylijäämää jopa 27 euroa, eli köyhä on joulu ja loppuvuosi. Olis pitäny arvata tämäkin ja jättää vuokra maksamatta, saisipahan ruokaa pitkien pyhien ajaksi. :(
Eipä taaskaan
Paska joulu
23131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Nälässä pitäminen kyllä täyttää kidutuksen tunnusmerkit josta minimituomio on 2 vuotta ja maksimi jopa 12 vuotta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L11
Rikoslaki 11:9a§
"9 a § (4.12.2009/990)
Kidutus
Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä
1) saadakseen hänet tai muun henkilön tunnustamaan tai antamaan tietoja,
2) rangaistakseen häntä jostakin hänen tai jonkun muun tekemästä tai tekemäksi epäillystä teosta,
3) pelotellakseen tai pakottaakseen häntä tai muuta henkilöä tai
4) rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, seksuaalisen suuntautumisen, perimän, vammaisuuden, terveydentilan, uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muun näihin rinnastettavan seikan perusteella,
hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi sekä lisäksi viraltapantavaksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös virkamies, joka nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksyy alaisensa tai muutoin tosiasiallisessa määräysvallassaan ja valvonnassaan olevan henkilön 1 momentissa tarkoitetun teon.
Yritys on rangaistava.
Tämän pykälän virkamiestä koskevia säännöksiä sovelletaan myös julkista luottamustehtävää hoitavaan henkilöön ja julkista valtaa käyttävään henkilöön sekä viraltapanoseuraamusta lukuun ottamatta julkisyhteisön työntekijään ja ulkomaiseen virkamieheen."
sinä sentäs sait ton 27e mutta minä sain 0,66e ihan huippua tolla summalla tekeekin joulun.
meinaan viedä kyseisen summan takasin sossun tädille ja sanoa että saa se tehdä joulun sillä summalla.
Siis minähän en saanut mitään, koska laskelman mukaan jäi 27 euroa plussalle.
No et sä sen enempää olis saanut kun muutkaan. Jos olis jäänyt miinukselle 27 euroa olisit saanut 27 euroa. Sama raha nyt kukkarossa ilman sossuakin.
On se hyvä ettet joutunut maksamaan tuota 27 euroa.
Rahatilanne on ollut hyvä, koska 27 euroa plussan puolella. Siis yli 500 euroa joulurahaa. Mitä olisi pitänyt saada lisää?
Oma vikasi, jos tuhlasit rahasi jo. Ota opiksesi.
mistäs keksit tuon yli 500 € joulurahaa? jos saat kuukaudessa nettona tuon 500 tökäreitä ja maksat siitä vuokran ja sähkön ym., niin....
Tollo olet. Yli 500 jäi pakollisten menojen kuten vuokran, sähkön ym. jälkeen. Mutta jollekin se ei riitä joulurahoiksi.
edelleenkään moisia summia ei ole jäänyt. opettelehan matematiikkaa... tosin ethän sitä tiennyt, että jäin työttömäksi tänä syksynä, enkä ole vielä edes saanut täysiä päivärahojakaan vielä, samoin mieheni on työtön tällä hetkellä, mutta IKINÄ, silloin kun sossun apua olemme tarvinneet, ei sieltä ole saanut 500 euroja, ei sinne päinkään.
Ei tietenkään pariskunta saa mitään 480e/kk vaan 2x 408,17e/kk.
Toimeentulotuki tarkoittaa sitä että pariskunnalle (ei lapsia) jää rahaa vuokranmaksun (ei sisällä autopaikkaa), sähkölaskun, reseptilääkkeiden, terveydenhoitolaskujen (julkiset) jälkeen palkasta, työkkärin rahasta ja asumistuesta yhteensä käteen 816,34 e/kk. Tuosta 816,34 eurosta sitten maksellaan ne bensat, ruuat, lehtitilaukset, vaatteet kulutusluotot ja pikavipit mitä muita menoja nyt ihmisillä sattuukin olemaan.
Jos teille ei jää rahaa tuota 816,34e/kk käteen vaan vaikka vain 516,34e/kk, niin sitten te saisitte 300e/kk sossusta.
Noniin, eli ei 500 euroa, kuten tuossa aiemmin väitettiin. Ei peruspäivärahasta jää tuonkaan vertaa käteen pakollisten menojen jälkeen, viitaten esimerkkiisi, mutta siltikään sossusta ei tipu edes tuota 300 €. Vaan eipä täällä toimita mistään valitellakkaan, saa vain lisää paskaa niskaan, olipa itsessä vikaa tahi ei.
Uno tehdäänpä sitten se teidän perheen (2 työtöntä aikuista) toimeentulotukilaskelma kun ei kerran muuten asia aukene.
Tulona:
Miehen työmarkkinatuki 522.56€
Naisen työmarkkinatuki 522.56€
Asumistuki 450.00€
Miehen veronpalautus 50.00€
Naisen veronpalautus 50.00€
Menona:
Pariskunnan perusosa 816.34€
Vuokra 750.00€
Laskelman tulos:
Ylijäämää 28.78€
korjaus edelliseen tietenkin 0,66 senttiä :))
Mitä rahaa olisit odottanut jos olisi ollut 10 euroa laskelma miinuksella? Tosiasia että sen 10 euroa. Luulitko saavasi satoja euroja joulurahaa?
Jos tili on nollilla eikä rahaa ole pörssissäkään niin ehtii tässä vielä vaatia kiireellisellä käsittelyllä rahaa jouluruokiin!
Toimeentulotukilain 14a§:
"Toimeentulotukiasian käsittely
Toimeentulotukiasia on käsiteltävä kunnassa siten, että asiakkaan oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon ei vaarannu. Kiireellisessä tapauksessa päätös on tehtävä käytettävissä olevien tietojen perusteella samana tai viimeistään seuraavana arkipäivänä hakemuksen saapumisesta."
Joten jos tänään laittaa sähköpostilla, tai käy viemässä, kiireellisen hakemuksen niin maanantaina saa päätöksen, ja tiistaina rahat tilille. Toki voi pyytää, että hakee rahat käteisenä heti maanantaina.
Itse olen listautunut pörssiin. Oletko sinä?
Missä maailmassa sä Petu oikein elät?
Ei ole tämän maan sossusta tainnut käteistä saada sitten 80-luvun...
Totta - käytännössä tuo toimii nykyisin niin, että jos asiakkaalla on välitön tarve saada rahaa esim. ensi tiistaina ja sossu sen myöntää niin sossu antaa tililtäottokortin jolla rahan voi käydä pankista hakemassa. Tuolta osin siis rahan saaminen on sidottu pankkien aukioloaikoihin.
Tililtäottokortti? En ole kuullutkaan?
Kyllähän se totuus on se että jos sossuun menee itkemään kurjuuttaan ja sen pystyy edes jotenkin toteen näyttään ja hätä on akuutti, niin silloin sossusta saa maksusitoumuksen ruokaan.
Kassanostoja toki on edelleen, mutta niitä käytetään lähinnä sellaisten ihmisten kanssa joilla ei ole pankkitiliä. Silloin sossusta saa lapun jolla voi saada rahaa käteisenä jostain kaupungin tietystä asiointipisteestä.
mutta sanokaapa te fiksut ja filmaattiset ihmiset jos on nolla euroa kukkaros tai tilillä ns.tavallisella ihmisellä ja huom. te viisaat työpaikka kyllä on mutta sattuneista syistä en ole pystynyt siellä olemaan.aloitan kyllä taas joulun jälkeen.niin miksi sitä toimeentulo tukea ei makseta kuin ton 60 senttiä??? mutta laitapuolen ynm. mutiaiset saa kyllä ihan täydet tuet kuulin yhdeltä että jopa 600e on maksettu.
Todennäköisesti se laitapuolen kulkija ei saa työkkäristä mitään rahaa, vaan pelkästään kelan asumistukea.
Jos laitapuolen kulkijan vuokra on vaikka 280e, hän saa siihen asumistukea vaikka 160e, niin sossu antaa hänelle sitten tuon 600e josta laitapuolen kulkijalle jää vuokranmaksun jälkeen käteen 480e.
nii ja sitten tällä laitapuolen kulkijalla on varaa käydä siellä alkos sossu maksaa
No kyllähän sillä 480 eurolla aika hyvin alkossa käy, varsinkin jos ostaa sitä halvinta juomaa