Elikkä yli tusinasta koulusta on etsitty harjoittelua, oppisopimusta ja työpaikkaa ja mitään ei ole jäänyt käteen paitsi tyhjiä lupauksia. Koulutus tuohon hommaan alkaisi vasta ensi syksynä ja siihen mennessä pitäisi olla jo jotakin kokemusta, että voi edes hakea. Työkokeilu ehkä kävisi.
Mahdollisuus olisi opiskella myös viittomakielen ohjaajaksi suurinpiirtein samassa ajassa ja lain mukaan hekin voivat toimia koulunkäynninohjaajana.
Mikähän tässä olisi ammatillisen kehityksen kannalta järkevämpää? Opiskeluaika tulee olemaan melkein sama, pääsi sitten kumpaan tahansa. Lukio on jo takana ja vaikka kuinka paljon muuta opiskelua, joista on hyötyä ennen kaikkea aineiden opettamisessa avustamisessa sun muussa. Onko tuo aamu- ja iltapäivänohjaajan tutkinto enemmän maalaisjärkeä ja muuta vähän epämääräistä hubbabubbaa vai onko siinä mitään kilpailuetua erikoisempaan ammattitutkintoon nähden?
Tie koulunkäynninohjaajaksi?
MattScott
1
137
Vastaukset 1
- Pappa175
Teoretisoit ja problematisoit asiaa ihan suotta. Valitsitpa minkä vaihtoehdon tahansa, totuus tulee olemaan jotain aivan muuta. Ja koulutuksen järjestäjien resurssileikkaukset ja muut vastaavat paitsi tekevät työstä yhtä hell-vettiä, niin myös houkuttelevat työnantajia rekrytoimaan vähän siitä vierestä, jotta ei tarvitse maksaa pätevän palkkaa.
Tartu siihen, mihin nopeimmin pääset ja pidä peukkuja että asiat sujuvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1091320
- 45901
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50726Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r129674- 70666
- 67616
- 53597
- 55555
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.93473Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32458- 34457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115453- 49447
- 51445
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e85441- 5438
- 52403
- 42400