Virossa paikallinen yleisradioyhtiö saa rahansa valtion kassasta, eli verotuloista. Suomessakin pitäisi siirtyä samaan systeemiin. Veroprosenttia pitäisi korottaa, ja näin rahoitettaisiin Ylen toiminta, eikä lupamaksuja enää olisi.
Ihmiset aivan varmasti maksaisivat ihan tyytyväisinä korkeampaa veroa, kuin tv-lupamaksua. Tosin siinä sellaisetkin joutuvat maksamaan joilla ei televisiota ole. Mutta eihän kukaan itke korkeaa verotusta, tv-maksua sen sijaan kaikki.
Ihmiset aivan varmasti maksaisivat ihan tyytyväisinä korkeampaa veroa, kuin tv-lupamaksua. Tosin siinä sellaisetkin joutuvat maksamaan joilla ei televisiota ole. Mutta eihän kukaan itke korkeaa verotusta, tv-maksua sen sijaan kaikki.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen täysin samaa mieltä kanssasi, tv maksut veroihin niin ei tarvi itkeä niiden puolesta. Nykyinen politiikka on jo aivan lapsellista meininkiä, että tarkastajat alkaa kyttäämään jonkun scannerin kanssa ihmisten ovien takana jos ja onko siellä kämpässä TV. Ymmärrän täysin kansan reaktion noista ohjelmista ja lupamaksuista. Olen itsekin täysin samaa mieltä, tänäänkin tulee ainakin 2 elokuvaa uusintana jotka olen nähnyt. Myös muu ohjelmatarjonta tänään perjantaina 19.11-04 on ihan perseestä suoraan sanottuna, eli maksetaan paskasta suolanen hinta.
Ns. yleisen palvelun velvoite voitaisiin kattaa verovaroista. Koko luparuljanssi jäisi pois, mikä säästäisi kymmeniä miljoonia. Toisaalta valtionvarainministerit ovat tunnetusti pihiä sorttia, joten verotkaan tuskin paljoa nousisivat.
Liki mikä tahansa muu järjestelmä olisi nykyistä oikeudenmukaisempi.
ja korkeampi verotus tilalle. Kukaan ei varmasti itke korkeampaa verotusta, ja jokainen maksaisi ihan kiltisti. TV-maksusta valittamisesta vaan on tullut tuollainen tapa -- pitäähän ihmisten aina jostain saada valittaa