LUOTTAMUS

Olin kait ensimmäisiä joka vei koulukkaansa katsomaan elokuvaa Luottamus
ja järjestin kyläläiisille yleisötilaisuuden, jossa oli aiheena UKKn käsky voettää tätä
juhlavuoden teemaa kaikissa Suomen kouluissa ym.
Vankileirien saariston myös elokuvana kävin ensimmäisten joukossa katsomassa.
Tuo elokuvissa käyntini on painunut mieleeni kuten kyläjuhlassa pitämäni puhe ja oppilaitten esitykset.
Millaisena te muistatta tuon juhlavuoden 1977 syksyn tapahtumat?
Millainen on teidän käsityksenne luottmuksesta?
454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olit siis opettaja Pil? Onhan ne opettajat jotenkin minusta rivikansalaisesta erikseen.
Kansankynttilöiksikin mainittuja.
Miksi sitten otit käyttöön netissä hajupojan nimimerkin. Tiedän erään, joka on pysyvästi pahoittanut mielensä sinun herjaavista viesteistäsi
Väärin! kyseessä on nainen.

Olen niin vähän aikaa nettiä selailllut, ettei minulla miehenä ole jäänyt hampaankoloon sinua vastaan.
Oletan, että olet jo 80v. täyttänyt. Minulla vielä paljon vuosia siihen kun syntymästäni tulee kuluneeksi 80.

Äänestä

Pilmari

Minä en valitettavasti muista tuosta mitään, koska olin jo aviossa ja minulla oli kaksi lasta. Lapset oli silloin jotain 10-12 vuotiaat, joten ei liene heilläkään mitään muistikuvaa moisesta?

Kieltämättä, sinulle on jäänyt jotain muutakin "painunut mielesi", koska häiriköit palstalla teemalla; "silloin ennen, kun tulin palstalle....ja joku oli serifi....ja kaikki menikin päin honkia ja sinua ei ymmärretty?

En minäkään ymmärrä, että noin valistuneelle ihmiselle (opettaja), on jäänyt tuollainen pakkomielle????

Mieti nyt itse kysymys asetteluasi, siis tuota "millaisena te muistatte??ja esität sen 70 palstalla?

Äänestä

Luottmusta tavitaan vanhemmissakin asioisa.
Olen jopa opettanut noita uslon asioita yli satapäiselle luokalle murrosikäisiä poikia-
Istunut tulevan piispan vieressä seuroissa kun hänen isänsä puhui parhaita seurapuheita mitä koskaan olen kuullut.
Puhuja väitteli mielenkiintoisesta aiheesta - joka ei ollut teologista hapatusta ja sopisi edelleen poliitikkojen tutustua.
Eerosta tuli kunnioitettu piispa Helsinkiin. Olen ollut kuulemassa hänen jouluaaton saarnaansa Tuomiokirkossa kait ainakin v. 2004 ja muistan senkin kuten Harri Holkerin alttarin edessä puhuman samassa tilaisuudessa.
Heikki Isokangaskin Kankaan kylän professori oli mukana.
Hän on kirjoittanut monia näytelmiä hopearahoista Histan häihin.

Voisitko kertoa tuosta 1977 syksystä ja jättää häiriköintisi ellei todellakaan ole koskaan asiaa oikealla rekatulla nikilläsi =

Äänestä

LUOTTAMUS 1917 elokuva
on edelleen katsottavissa.
https://www.youtube.com/watch?v=zwjZgKf-ddo

Seinäjoen kaupunginteatterin avaisnäytelmän katsoin myös ensi-illassa.
Väliajalla tuli käsikirjoituksen tehnyt lirjailija ym. Heikki Hemminki vastaan ja kysyi:
- Pentii - Mitä pidit näytelmästä?
- Minun pitää katsoa se uudelleen kun ei oikein avautunut !
Käyn muuten usein katsomassa ja kuulemassa toisenkin kerran saman esityksen.
Taikahuilun kävin kotipuistossani katsomassssa kait neljä kertaa.
Vaasassa oli Yön Kuningattarena esiintyi Pia ja kotipuistossa hänen kaksoissisarensa Anu.
TVstä tuttu Allu Tuppurainen oli näytelmiaaä hyvä ja miellyttävä näyttelijä.
- Kertokaa se hänelle soi ensi erran 1959 Muno Kuusiston laulamana Kankaanpäässä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pilmari kirjoitti:

Olin kait ensimmäisiä joka vei koulukkaansa katsomaan elokuvaa Luottamus
ja järjestin kyläläiisille yleisötilaisuuden, jossa oli aiheena UKKn käsky voettää tätä
juhlavuoden teemaa kaikissa Suomen kouluissa ym.
Vankileirien saariston myös elokuvana kävin ensimmäisten joukossa katsomassa.
Tuo elokuvissa käyntini on painunut mieleeni kuten kyläjuhlassa pitämäni puhe ja oppilaitten esitykset.
Millaisena te muistatta tuon juhlavuoden 1977 syksyn tapahtumat?
Millainen on teidän käsityksenne luottmuksesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu