Meijän koulus on semmonen tyttöjen liikkaope joka antaa 8 9 &10 vaa semmossille oppilaille jotka harrastaa vapaa ajal jotai joukkue urheiluu. Anto mulle sitte 7 vaikka oon kyl 9 arvonen. Oon pelannu sählyäki jo 8 vuotta et... mitäs mun ny pitäs tehä?
Epäreilu opettaja
naah
5100
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kullannut.
Totahan se on ollut jo vuosikymmeniä. Oppilaat olivat eriarvoisessa asemassa varmana jo Paavo Nurmen aikoina ja sitä ennenkin.
Mulla oli 1980-luvulla, yläasteella, sellainen liikunnanmaikka (3-kymppinen mies), joka suosi näitä ns. jääkiekkolupauksia, koska he olivat sellaisia kookkaampia kavereita. Itse sain vähättelyä osakseni, koska olin sellainen 160 senttinen pätkä, joka ei hirveästi välittänyt jääkiekosta, pesäpallosta eikä muistakaan joukkuelajeista.
Se vähättely ja se, että mua ei haluttu valita mihinkään joukkueeseen niillä liikkatunneilla, ruokki sitä mielenkiinnon hiipumista kaikkiin joukkuelajeihin. Kaikista puuduttavinta ja tylsistyttävintä oli se yksipuolisuus: talvella pelkkää lätkää ja lätkää tai sisälejeja, kuten sählinkiä eli sählyä, jos oli suojakeliä. Lumettomana aikana oli pesistä, pesistä, pesistä ja vielä kerran pesistä. Ala-asteella oli paljon monipuolisempaa, koska liikkatunneilla käytiin juoksemassa, hiihtämässä ja oli pituushypyt, suunnistamiset ja niin edelleen.
1990-luvun alussa, 19-vuotiaana aloin kiinnostua maantiepyöristä ja intin jälkeen aloin pyöräillä enemmänkin 50 km lenkkejä. Niistä lenkit pitenivät vähitellen aina mukavasti pitkälle toistasataa kilsaa pitkiksi. Kesällä 1997 ei ollut mikään temppu käydä heittämässä yli 150 km lenkki reilun kolmenkympin keskarilla. Olin silloin just parhaassa iässä.
No nyt olen jo nelikymppinen ukko, jonka pyöräilyt ovat jääneet semmoisiksi säännöllisen epäsäännöllisiksi. Ensi huhtikuussa aion parantaa, pyrkiä ottamaan sen lajin takaisin haltuun, käymällä säännöllisemmin lenkeillä. Jos nyt talvella lunta tulee, niin ne kun keväällä sulaa ja lämpötila nousee, lähden heittämään kuudenkympin lenkin. siitä sitten nostan leveliä.
Mutta mitään jääkiekkoa, olympialaisia enkä urheilua oo ikinä yhtään seurannutkaan. Syystä: yläasteen liikunnantunnin pilasivat. Mielenkiinto kaikkea kohtaan karisi. Joskus 1983 tuli vielä katseltua mäkihyppyjä vanhempien seurassa, mutta yläasteiässä sekin jäi.
Melkein voisin sanoa, että yläasteen liikunnantunnit olivat draumaattinen kokemus. Liikunnanmaikassa oli sellaisia natsin elkeitä. Tykkäsi juoksuttaa meitä jätkiä vähän liikaakin ja vähättely oli tapa kannustaa.
Ei sillä koululiikunnan numerolla ole mitään merkitystä.
Nii, jos et halua olla palomies tai poliisi. Tai jossain muussa liikunnallisessa työssä.
Jos poliisiin meinaa nii pitää käyä 2.asteen opiskelut suorittamassa eikä sen jälkee niitä peruskoulun papereita kysytä.sama palomiehellä
Ja kyl liikkanumeroki vaikuttaa jos menee amikseen.
Sä voit puhua vanhempies/rehtorin kanssa asiasta. Uskon että asia hoituu tällä. mulle tuli tosta mieleen mun äitin kertoma tarina sen lukiosta. Keksin tähän nyt uudet nimet.
Äitin luokalle opetti äidinkieltä Paavo-niminen opettaja, joka oli vähän erikoinen. Se osas kyllä opettaa ihan hyvin. Mutta jos vaikka Sarin perhe oli vähän varakkaampi, niin Sari sai ysejä ja kymppejä kokeista, kun taas Sami, jonka perhe ei taas ollut mikään varakas, sai kokeista vitosia ja kutosia. Yhtenä päivänä Paavo ilmoitti menevänsä opettajien kokoukseen ja että luokalla oli 2 tuntia aikaa kirjoittaa aine vapaasta aiheesta. Äiti sai idean: Koko luokka kirjottaa pilkulleen samanlaisen aineen. Jokaisella oppilaalla oli siis lopulta aivan samanlainen aine kuin muilla. Mutta silti Sari sai 10 ja Sami 5. Onneksi opettaja jäi eläkkeelle ja he saivat uuden, oikeudenmukaisemman opettajan.