Kirjoituksia! :) Halutessaan saa jatkaa, ois kiva

Uni alkoi viedä voittoa silmistäni. Olemukseni leijui unen ja tietämyksen rajamailla kuin ilmassa kytevä toive, vailla kiinniottajaansa, kuin se olisi odottanut, että sen olisi tavoittanut vahva mieli. Sellainen, joka käsitteli oikein haaveita ja unelmia, puki sanoiksi kaiken sen minkä oli tärkeää, ja olisi hieman kolhuja saatuaan ja sieltä taas noustuaan kohdannut jotain kirkasta, sellaista kuin rakkaus on.
Rakkaus tuntui olevan jossain kaukana. Vaikka kuinka siristeli silmiään, ei kunnolla pystynyt tavoittamaan, oliko sitä mailla halmeilla - edes toivoa. Kirjava haaveideni ja murheideni soppa hajosi silmistäni, kun avasin ne lämmitetyssä laivan ruumassamme. Kun minä vain ajattelinkaan rakkautta, että jotain niin kaunista oli keksitty, sydämeeni ikään kuin koski. Varmaankin sen olisi ollut tarkoitus pamppailla uudenlaista toivoa. Mutta se oli kadonnut. Minä kyllä rakastin isääni, rakastin pikkusisartani, rakastin isoakin sisartani. Sen verran kuin tiesin, mitä rakkaus on. Vaikka eihän se ollut samanlaista kuin sitä erästä herrasmiestä kohtaan siellä, mistä lähdimme. Tai no ennemminkin ihastusta.
Rintaani pusersi. Se oli täynnä ikävää, surua, kituvaa toivoa, jolle yritin keksiä syitä kasvaa, mutta tuntui siltä, että jokainen ohitse kiitävä maailmantuuli yritti viedä sitä mukanaan, panna sitä vakan alle joka kerta, kun se sai eloa osakseen. Huomasin huokailevani usein ja toivoin joidenkin asioiden kääntävän minut takaisin myötätuuleen. Että joku olisi ottanut kädestä, vienyt minut kanssaan auringonlaskuun. Auttanut jättämään kylmänkankean ja harmaan menneisyyden taakseen, hyvästelemällä sen aurinkoisin mielin. Silloin se olisi lähtenyt vaanimasta minua käsieni ja selkäni takana, sellaisena varjona, jonka syövereihin kurkistaminen olisi sysännyt minut pahojen tuulien mukaan.
Harpoin portaat ylös laivan kannelle ja koin tunteen, kuin olisin syöksynyt läpi jonkin tummanharmaan verkon. Kuin laivan ruumaan olisi jäänyt kasa murheita, muistoja vanhoista, kurjista ihmisistä, jotka toisinaan tuntuivat tuijottavan minua joka paikasta, minne tahansa kuljinkin.

Meren alla, meren alla, minä kannella uponneen hylyn varron. Kädet hellästi sen kaiteilla, liejuun ne ovat peittyneet, irti niitä en saa. Siellä kaihoan yli veden pinnan, sammunut pilke silmässäni, toivoa yritän vaikka se raskaalta tuntuukin. Sinua odottelen, sinua odottelen, kuukaudet vaihtuvat vuosiin, mekko minulta syöpyy yltä. Muut ovat kuihtuneet, luuksi muuttuneet, jota nakertavat kauhu ja huudot hukkuneet vieläkin.

...

Taas hetkeksi oli kaikki yksinkertaista, kun hän tarttui kameraan, ikuisti silmillään jokaisen muotokuvan luonnosta, jota vain pystyi näkemään. Kuvissa ei nähnyt aitoa kauneutta, niinhän sitä sanottiin. Niille tytöille kuvat olivat keino itsetunnon kohotukseen tässä suuressa, pahassa maailmassa, jonka nurkan takana piilevistä vaaroista ei ollut koskaan varma, ennen kuin joku ymmärsi maalata niistä aavistuksista kuvia ja elää sitä varoen. Jotkut olivat siunattu suuremmilla lahjoilla - he kärsivät nuoruutensa, kun jotkut muistelivat pahimpina tapahtumina sitä, kun he olivat eronneet tai riidelleet tuhoisasti vanhempiensa kanssa. Ja vaikka kaikki saattoi olla hyvin, saattoi mielessä kuohua ja tuntua pahalta, miksi ei mistään saanut selvää. Patrik sai. Hän tiesi kaiken eikä syyttänyt itseään. Hän vain hengitti siinä toivossa, että ilmaan kuiskatut lauseet ja kauniit asiat, toisten ihmisten silmien pilkkeet ja hymyt puhallettuna ilmaan, voisivat joku kaunis päivä parantaa hänen sydämensä. Koko elämä ei ollut aina sitä, että olisi aamulla osannut herätä tyytyväisenä elämäntilanteeseensa, kiittää sitä kaikkea. Joskus unohti kun valta tempaisi. Mutta Patrik oli lukenut vallanhimosta ja sen kielteisestä vaikutuksesta sokaista ihmisen ymmärrys täysin.
Patrik oli siunattu suurilla silmillä. Hän oli yläasteella muuttunut hetki hetkeltä hiljaisemmaksi, ja kun kaverien mielessä ja kielessä myllersi kyseenalainen hämmennys, ei vastausta löytynyt, mutta kukaan ei poikaa hylännyt.

:D laitoin kyl isompia välejä noihin missä tarina muuttuu mut niitä ei näköjään tullu...