Oon ihastunut itseäni vuotta nuorempaan poikaan. Itse olen 15 vuotias ja ysillä, poika kasilla. Ikäero ei ole ongelma.
En tunne tätä poikaa lainkaan, tiedän vain kavereiltani kuulemia asioita hänestä.
Haluaisin tutustua häneen, mutta en tiedä miten. En tiedä hänen numeroaan/kikkiään /mitään sosiaalista mediaa. Tiedän vain hänen Facebookin, mutta itse en Facea omista. Itse olen myös todella ujo, joten rohkeutta mennä juttelemaan ei ole.
Koulussa olen katsellut poikaa, välillä jopa jäänyt "tuijottamaan" hänen ihania silmiään. En tiedä onko tämä poika huomannut katseitani. On mahdollista, että hän katsoi minua monta kertaa välitunnin aikana, mutta on mahdollista, että hän ei katsonut minua, kuvittelin vain. Olen yrittänyt katsoa häntä silmin ja hymyillä. Pitkällä välimatkalla tämä onnistuu, mutta lähellä ei.
En haluaisi millään olla paria viikkoa poissa koulusta loman takia, sillä en näe tätä kyseistä poikaa pitkään aikaan.
Olen hyvin epätoivoinen, siitä saan osin syyttää itseäni, sillä en ole tehnyt mitään mullistavaa tutustuakseni kyseiseen poikaan. Tiedän, että minun pitäisi toimia, toteuttaakseni unelmani, mutta se ei ole helppoa.
Osaako joku auttaa miten voisin tutustua tähän poikaan, tai osoittaa tunteeni hänelle? Tai saada selvää, että onko hän kiinnostunut minusta?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.