Tapahtui kotkassa .Perhe myi toiselle perheelle omakotitalon ja ostava osapuoli käytti kiinteistöedustajan suosittelemaa kuntotarkastajaa kuka suositteli talon ostamista.
Perhe ei keräänyt asumaan uudessa talossaan kun jo viikon päästä vedet tuli katosta läpi ja selvisi että talo on asumiskelvoton ja homeessa.Talo määrättiin asumiskieltoon.Talon myyjä oli tehnyt taloon remontin millä oli peittänyt talon homeongelmat ja heidät tuomittiin käräjäoikeudessa maksamaan kaikki korkoineen ostaja osapuolelle.
Myyjä osapuoli oli kuitenkin kerennyt hävittää rahat ja järjestänyt oman tulotasonsa siten että heiltä ei saanut perittyä mitään.
Lopputuloksena myyjä osapuoli hakeutui velkasaneeraukseen minkä meidän oikeusvaltio hyväksyi ja ostaja osapuoli saa 3 vuoden aikana 300 euroa heiltä ja itse joutuvat maksamaan pankille 100 000 euroa koska heitä tämä velkajärjestelyhän ei koske.
Eli rehelliset ihmiset joutuvat maksumiehiksi ja rikollisuus kannattaa koska kolmen vuoden päästä tämä kyseinen huijari on taas luottokelpoinen ihminen ja valmis huijaamaan jälleen.
Reilua meininkiä Kotkalaisittain
Tyhjätasku
2
662
Vastaukset 2
- tuttu_juttu
Tyypillistä suomalaista "rehellisyyttä". Moni poliitikkokin on kärvähtänyt tuollaisesta, mutta hyvät veljet on hoitaneet asiat...
- hyvä_iltasatu
" jo viikon päästä vedet tuli katosta läpi ja selvisi että talo on asumiskelvoton ja homeessa"
"Myyjä osapuoli oli kuitenkin kerennyt hävittää rahat ja järjestänyt oman tulotasonsa siten että heiltä ei saanut perittyä mitään"
Ja kaikki tuo tapahtui viikossa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.115525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410